Muuttopäivänämme kiinteistövälittäjä kertoi, että postimme tulevat postilokeroon. Se selitti mielestämme sen, miksei asunnon ulko-ovessa ollut postiluukkua.
Ensimmäisten päivien aikana postinkulku ja/tai -jakelu ei ollut päällimmäisenä mielessä. Niinpä taloyhtiön asukkaiden postilokeroiden sijainti tai se, mistä saisimme avaimen lokeroon, jäi selvittämättä. Sen verran sentään huomasimme, ettei rappumme alaoven lähettyvillä minkäänlaisia postilokeroita näkynyt.
Loppuviikosta saimme ensimmäisen kerran postia. Parhaaseen agenttielokuvatyyliin posti oli sujautettu ulko-ovemme alta. Asuntoomme on kaksi sisäänkäyntiä, joista toinen johtaa suoraan keittiöön ja toinen puolestaan olohuoneeseen. Ensimmäisillä kerroilla posti jaettiin aina olohuoneeseen johtavan oven alta, nyttemmin keittönoven alta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti