tiistai 7. maaliskuuta 2017

Karnevaalin jälkeen

Tauko blogissa venähti alkuperäistä suunnitelmaa pidemmäksi, sillä  tarkoitukseni oli ollut pitää taukoa vain Suomen-reissun ajan tammi-helmikuussa. Brasiliaan palattuani odottivat kuitenkin opintorästit - Suomessa en ehtinyt tehdä opintojeni eteen yhtään mitään. (Tai mitään: yhden kirjan sentään hankin siellä.)

Suomen-reissu kaikkineen oli mahtava, oli hienoa nähdä kavereita ja tankata kulttuurielämyksiä itselleen varastoon. Sää olisi voinut tietysti olla vähemmän kylmä ja päivät vähemmän harmaita, jos jostain pitää valittaa.

***
Brasiliassa vietettiin helmikuun lopulla karnevaaleja. Karnevaalit alkoivat näkyä esimerkiksi televisiossa hyvissä ajoin: monissa eri tv-ohjelmissa annettiin ohjeita pukujen ompelemiseen ja mitä lähemmäksi karnevaali tuli, sitä nopeammin valmistuvia asuja esiteltiin.

Karnevaali ajoittui viikon 8 loppuun ja viikon 9 alkuun, mutta ennakkoa ja vauhtia juhlintaan alettiin ottaa jo edellisenä viikonloppuna ja juhlinta jatkui vielä nyt viime sunnuntainakin, ainakin São Paulossa sekä tietysti Riossa.

Campinasissa karnevaalikulkueita oli muutamana päivänä, ja ne keskittyivät muualle kuin meidän kaupunginosaamme. Täälläkin oli sentään yksi kulkue karnevaalia edeltäneenä viikonloppuna ja yksi varsinaisena karnenvaaliajankohtana. Campinasissa säät eivät mitenkään suosineet karnevaalijuhlintaa, juuri siihen ajankohtaan osuivat todella runsaat sateet.

Karnevaalien aikaan hyvin monilla oli vapaata töistä 2-3 päivää (27.2.-1.3.). Pitkä vapaa näkyi tavallista tyhjempinä katuina ja karnevaaliaika vähän erikoisempina asuina asiakkailla esimerkiksi ruokakaupassa. Ostoskeskukset, ravintolat ja supermarketit olivat kuitenkin käytännössä auki lähes normaaliin tapaan.

Parhaiten karnevaaleja pääsi seuraamaan televisiosta, jossa hyvin monella kanavalla näytettiin vain ja ainoastaan kulkueita ja juhlintaa Riosta (ja meidän ainakin meidän alueella paikalliskanavat myös São Paulosta). Kulkueet olivat huikean hienoja, vaikka portugalin opettajani mukaan television välityksellä niistä saakin vain kalpean aavistuksen.

Tänä vuonna emme päässeet varsinaiseen karnevaalihumuun mukaan paikallisten tavoin, mutta ehkä jo ensi vuonna sitten lähdetään São Pauloon juhlatunnelmaa ihmettelemään.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti