Lähin kirkkorakennus on kaupunginosamme keskeisellä kadulla, huoltoaseman ja supermarketin välissä. Eilen illalla ruokaostoksille mennessämme kirkon portailla oli kuoro äänenavausta tekemässä. Paikalle oli jo kertynyt jonkin verran yleisöäkin. Kirkon edestä kulkeva vilkas katu oli kuitenkin normaalisti autojen käytössä ja yleisö seisoskeli ajoradan reunalla.
Kello oli muutamaa minuuttia vaille kahdeksan. Oletimme konsertin alkavan kello 20.00. Jyrillä on sen verran enemmän kokemusta ilmotetuista ja todellisista alkamisajoista, että hän ennusti aivan oikein konsertin alkavan 20.15 tienoilla. Autoliikenne pysäytettiin ja yleisö levittäytyi ajoradalle.
Varttia yli kahdeksan pidettiin lyhyt esittely tulevasta konsertista. Kuoroa johtanut mies puhui niin portugalia hitaasti ja selkeästi, että minäkin ymmärsin ohjelmistossa olevan uudempia ja vanhempia, hengellisiä ja maallisia sekä kansainvälisiä ja brasilialaisia joululauluja.
Kuoro aloitti hengellisellä sävelmällä. Seuraavaksi kuultiin Adeste Fideles, Happy Xmas (portugaliksi), We wish You a Merry Christmas ja brasilialainen Boas Festas. Erityisen hauskaa oli kuulla, kuinka kuoro lauloi lumisia joululauluja: Jingle Bells ja White Christmas. Lunta tulvillaan ja vain valkeata joulua odotellessa.
Ilta oli mukavan lämmin, eikä sateisen viileä kuten tällä viikolla muuten. T-paidassa ja hameessa tarkeni loistavasti. Pimenevä ilta oli tunnelmallinen ja puiden varjot loivat hienon taustan kirkon seinälle, kuoron taakse. Kirkon vieressä olevaan seimiasetelmaan sytytettiin diskovalot. Kuoroa kuunnellessa alkoi tuntua siltä, että meille tulee joulu tännekin, sittenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti