torstai 21. syyskuuta 2017

Hedelmiä aamiaiseksi

Blogi oli tauolla reissaamisen vuoksi. Tauko piteni muutamalla päivällä lisää, sillä olen yrittänyt Brasiliaan paluun jälkeen ottaa kiinni opintoihinkin iskenyttä reissutaukoa.

******
Olemme tottuneet täällä asuessa syömään aamiaisella tuoreita hedelmiä. Lähikaupasta ostamamme brasilialaiset appelsiinit, mangot, papaijat jne. ovat juuri oikeassa syöntikypsyydessä –  ne eivät ole joutuneet matkustamaan Campinasiin kovinkaan kaukaa. Ero suomalaiskauppojen tarjontaan on melkoinen: Nämä hedelmät eivät ole joutuneet poimituiksi raakoina, joutuneet värjöttelemään pitkää matkaa Suomeen ja yrittäneet kypsyä loppuviimeksi syöntikuntoon. (Totuuden nimessä täytyy sanoa, että täälläkin saattaa välillä olla hedelmätiskissä vähän raaempia hedelmiä, mutta pikkuhiljaa olemme oppineet tunnistamaan tuoksusta esim. kypsät mangot. Välillä lähikaupassa saa syöntikypsien hedelmien valinnassa myös – pyytämättä! – apua myyjiltä.)

Brasilialaisten hedelmien kilohinnat ovat edullisia, tuontihedelmät voivat olla hyvinkin paljon kalliimpia. Hintalappu ja alkuperämaa kannattaakin aina tarkistaa ennen valintaa. 

Tuoreiden hedelmien lisäksi lähikaupassamme on myynnissä paikanpäällä tehtyjä hedelmäsalaatteja sekä mehuja. Hedelmäsalaatit on tehty tuoreista hedelmistä, niissä ei ole mukana sokerilientä. Salaatit säilyvät vuorokauden verran syöntikelpoisina. Jos hintavertailu kiinnostaa, noin 250 gramman hedelmäsalaatti maksaa saman verran kuin kilo hedelmiä (alle 2 euroa). Hedelmäsalaateissa on esimerkiksi mangoa, mansikoita, kiiviä, erilaisia meloneja, viinirypäleitä ja ananasta.

Tänne muutettuamme suunnittelin suunnilleen ensimmäiseksi ostavani mehupuristimen. Tuoreiden hedelmien syöminen sellaisenaan ja lähikaupan tekemät mehut ovat kuitenkin osoittautuneet toimivaksi  vaihtoehdoksi. Tuorepuristetut, sokeroimattomat mehut myydään puolen litran pulloissa ja salaattien tapaan nekin kestävät säilytystä jääkaapissa vain vuorokauden ajan. Makuvaihtoehtoja on pitkälti toistakymmentä. Mukana on yhden hedelmän mehuja (mm. ananas, appelsiini, mango, mandariini, meloni, passionhedelmä), vihannesmehuja (mm. porkkana, kaali), erikoisempia makuja (maissi), sekoituksia ja yrteillä maustettuja (mm. appelsiini – porkkana sekä omat henkilökohtaiset suosikkini: ananas-minttu ja omena-ananas-inkivääri).


Salaattien ja mehujen lisäksi lähikaupassa on myynnissä toki muutenkin käsiteltyjä hedelmiä, esimerkkeinä vaikka grillaamista varten kuorittu kokonainen ananas tai valmiiksi siivutetut melonit. Jopa mansikoita myydään rasiassa puolitettuina – ja niiden vieressä on samassa tiskissä myynnissä valmiskermavaahtoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti