tiistai 26. syyskuuta 2017

Rauhaton hippitori

Muutaman sadan metrin päässä kodistamme sijaitsee Feira Hippie de Campinas. Vapaasti käännettynä Feira Hippie de Campinas voisi olla Campinasin hippitori. Kyseessä on pieni puisto, jossa joka lauantai ja sunnuntai jatkuu hippien 1970-luvulla Campinasissa aloittama toritoiminta. Alun perin kyse on ollut käsityötorista, nyttemmin myynnissä on monenlaisia tavaroita ja palveluita käsitöistä käytettyihin äänilevyihin, toritaiteesta tatuointeihin. Torin ollessa auki paikalla on myös useita ravintoloiden pisteitä, joista voi ostaa snacksia, lämmintä ruokaa, jäätelöä, mehua jne.

Hippitorin laidalla sijaitsee vuonna 1976 rakennettu kulttuurikeskus (Centro de Convivência) ja siihen liittyvä amfiteatteri.  Esityksiä ei siellä juurikaan ole meidän täällä asuessamme ollut, karnevaalin aikana se oli yhden kulkueen lähtöpaikka. Hippitori on käytössä vuoden mittaan muutenkin kuin viikonloppuisin: siellä järjestettiin esimerkiksi joulumarkkinat ja yleislakkojen aikana mielenosoituskulkueiden päätepiste on ollut juuri hippitori.

Alue on hieman rähjäisen näköinen, mutta niin tärkeä nähtävyys, että meidätkin vietiin sinne heti ensimmäisellä Campinas-reissullamme. Vaatimuksia alueen kunnostamisesta on ollut paikallislehdessä säännöllisesti. Joitain kuukausia sitten uutisissa alkoivat toistua hippitorin lähialueen asukkaiden pelot: alueelle oli ruvennut päivisin kertymään väkivaltaisia räyhäjengejä, iltaisin puolestaan asunnottomia ja päihteiden väärinkäyttäjiä.

Toistuvista järjestyshäiriöistä johtuen kaupunki sulki pysyvästi alueella olevat wc:t. Tämä raivostutti lauantaisin ja sunnuntaisin paikalla olevia torikauppiaita ja ravintoloitsijoita – ja varmasti myös niiden asiakkaita. Wc-tilojen sulkeminen pahensi entisestään epäsiisteyttä ja vähensi viihtyvyyttä. Seuraavaksi alueella lisättiin arkisin vartiointia. Olen itsekin osunut kertaalleen näkemään tilanteen, jossa useiden poliisien voimin aluetta tyhjennetään keskellä päivää. Viimeisin käänne hippitori-uutisoinnissa on kauppiaiden valitus siitä, että kaupungin perimä myyntipaikkavuokra on liian korkea. Toritoiminta jatkuu kuitenkin edelleen viikonloppuisin.

Feira Hippie de Campinas (Wikipedia-artikkeli, portugaliksi) 

Centro de Convivência (Wikipedia-artikkeli, portugaliksi) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti