maanantai 13. marraskuuta 2017

Puheliaita naapureita

Blogissa oli taas taukoa ensin reissaamisen ja sitten ärjyn flunssan vuoksi.
*****
Hissi on osoittautunut erityisesti viimeisen viikon aikana suosituksi keskustelupaikaksi taloyhtiön muiden asukkaiden kanssa. Ilmeisesti naamamme ovat tulleet pikkuhiljaa niin tutuiksi, että naapurien mielestä tervehdysten lisäksi myös small talk on paikallaan. Naamamme lisäksi meistä tiedetään jo paljon muutakin. Viime viikolla koimme hämmentävän hetken, kun muutamaa kerrosta ylempänä asuva naapurimme tiesi, missä kerroksessa me asumme. Epäilin Jyrille, että asuinkerroksemme tunnetaan taloyhtiössä ehkä ulkomaalaisten kerroksena – edelliset seinänaapurimme kun olivat Japanista. (Asia oli selvinnyt minulle, kun japanilaisrouva oli aloittanut kanssani keskustelun portugaliksi – hississä.)  

Taloyhtiössämme on jokaisen asunnon parvekkeelle tehty rakennusvaiheessa hiiligrilli. Parvekegrillin käytöstä pitää etukäteen ilmoittaa porttivahdille, joka käynnistää tuulettimen. Muutama viikko sitten porttivahti kertoi, että grillaaminen on kielletty, sillä tuuletin on rikki. Rikkinäinen tuuletin oli aiheuttanut jokaisella grillauskerralla meteliä yläkerran asuntoihin, juuri metelin ansiosta vika havaittiin. Korjausaikataulusta ei ollut tietoa – me olemme kuulemma ainoat asukkaat, jotka ylipäätään grillaavat!

Lauantaina tullessamme kaupasta Jyri kantoi hissiin ostamamme ison grillihiilisäkin. Samassa hississä matkustanut naishenkilö totesi ääneen meidän siis olevan se pariskunta, joka talossa grillaa. Hän myös halusi tietää, aiommeko taas grillata ja huomautti saman tien ilmeisen voitonriemuisena, ettei se olisi edes mahdollista rikkinäisen tuulettimen vuoksi. Meillä oli kuitenkin päivitettyä tietoa asiasta. Emme olisi edes lähteneet ostamaan grillihiiliä ja grillattavaa lauantaina, ellei porttivahti olisi kertonut, että tuuletin on nyt korjattu ja voimme taas grillata kuten ennenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti