Adeus Campinas!

Muuttolaatikkomme ovat matkalla jossain päin maailmaa (tai ehkä edelleen vielä odottelevat lähtöä Brasiliasta) ja me itse olemme palanneet Suomeen. Tällä kertaa eivät onneksi matkalaukkumme päättäneet jatkaa reissua omin päin kuten kahdella edellisellä São Paulo – Helsinki - São Paulo –matkalla. Suomeen paluuseen liittyi jo itsessään paljon hoidettavia asioita; niiden lisäksi jouduimme odottelemaan viikon (!) kahden laukkumme paluuta joulukuun aiemmalta Helsingin reissulta takaisin Campinasiin.

Matkalaukkuja pakatessa ja purkaessani olen miettinyt, mitä vuoden ja seitsemän kuukauden Campinas-jaksosta jää kaipaamaan, mitä ei kaipaa, mitä jää mieleen. Listaus sopii myös hyvin viimeisen Olá Campinas -blogimerkinnän aiheeksi.

Mitä jää kaipaamaan?

Tuoreita hedelmiä ja tuorepuristettuja hedelmämehuja; aurinkoa, joka oli näkyvissä lähes poikkeuksetta päivittäin; taloyhtiön uima-allasta. Puistojen ja kadunvarsien rehevää, värikästä kasvillisuutta ja ympärivuoden vehreyttä. 

Mitä ei jää kaipaamaan?

Väkivallan uhkaa, joka oli koko ajan läsnä jollain tavalla. Se näkyi kaupunginorkesterin konsertissa (aseistetut vartijat), paikallisissa ja valtakunnallisissa uutisissa ja tuli lähelle meidän asuinaluettammekin monin tavoin. Alussa meni ikkunaan katsomaan kuullessaan omituisia pamahduksia, myöhemmin oppi, että kannatti mielummin alkaa seurata paikallismedian uutispäivityksiä mahdollisesta aseellisesta ryöstöstä tai muusta ammuskelusta. Ei jää kaipaamaan niitä uutiskuvia, joissa muutaman kilometrin päässä meiltä palavat autonrenkaista tehdyt tiesulut lakkopäivinä.

Ei kaipaa myöskään sitä alkuvaiheen täydellisen ummikkouden tunnetta, kun kieli, kulttuuri ja fyysinen asuinalue oli aivan vieras.

Mitä jää mieleen?

Ensimmäisenä naisten jokaviikkoinen manikyyri ja/tai pedikyyri. Kynsistudioita ja kosmetologien toimipisteitä oli todella tiheässä.

Mukava asuinalueemme, paljon vehreyttä, ravintoloita ja kahviloita, tapahtumia sekä palvelut kävelyetäisyydellä. Osaan nyt myös kertoa miljoonakaupunki Campinasista, joka on Brasilian 14. suurin kaupunki – ja josta kukaan ei ole koskaan tuntunut kuulleenkaan, koska se ei ole varsinainen turistikaupunki.

Lopuksi kiitollisuudella muistamme Jyrin kanssa kumpikin niitä ystävällisiä brasilialaisia, jotka olivat valmiita auttamaan ummikkoja, jotka pystyivät puhumaan aluksi vain muutaman sanan (joskus riitti vain muutama tavu!) portugalia.

Muuttohäslinkiä

Viime viikot ovat olleet melkoista häslinkiä. Jos Suomesta Brasiliaan muuttoon tuntui liittyvän paljon byrokratiaa, byrokratian määrä tuntuu vielä suuremmalta, kun kaksi suomalaista muuttaa nykyisestä asuinmaastaan Brasiliasta Suomen kautta Intiaan. Esimerkiksi muuttokuorman lähettämiseksi vaadittiin passista (kaikista sivuista!) kuudet kopiot notaarin oikeiksi todistamina, sama koski myös brasilialaisia henkilöpapereita jne. Notaarin kopioimat ja oikeiksi todistamat pakolliset asiapaperit eivät myöskään olleet halpoja.

On myös asioita, jotka liittyvät pelkästään maastamuuttoon kuten pankkitilin sulkeminen ja vuokra-asuntomme lopputarkastus. Pankkitilin sulkeminen pitää tietysti hoitaa samassa konttorissa, jossa tili avattiin vuosi ja seitsemän kuukautta sitten. Valitettavasti hyvää englantia puhunut virkailija ei enää työskentele siellä. Maastamuuttoon liittyvien pankkiasioiden hoito portugaliksi oli melko tuskaisaa puuhaa! Asunto on käyty jo kertaalleen tarkistamassa pintapuolisesti, ja varsinaisen lopputarkastuksen piti olla tänä aamuna. Eilen ilmoitettiin, ettei lopputarkastusta voidakaan järjestää tänään. Muuttohäslingissä eräs ylimääräinen rasitus ovatkin olleet aikataulut, jotka sovitaan ensin ja muutetaan sitten.  Tai käy kuten muuttomiesten osalta: he tulivat yli tuntia sovittua aiemmin pakkaamaan Intiaan ja Suomeen lähetettävät tavaramme.

Onneksi emme lähettäneet Suomesta tänne paljoakaan tavaroita (vuokrasimme Campinasista valmiiksi kalustetun asunnon). Meille oli lähetetty ennakkoon (portugaliksi) monisivuinen lista tavaroista, jotka asunnossa olivat valmiina odottamassa, mL astiat ja ruuanvalmistusvälineet. Heti muutettuamme havaitsimme, että astioista puuttuivat mm. kahvikupit/-mukit, syvät lautaset, viinilasit ja kunnolliset ruokailuvälineet. Ruuanlaittovälineissä ei ollut esimerkiksi kauhoja, vispilöitä, isoa paistinpannua tai kattilaa eikä myöskään vedenkeitintä. Ensimmäisinä iltoina kiertelimmekin ostoskeskuksessa etsimässä kaikkea tarpeellista ja asunnosta puuttuvaa. Pakollisista, paikanpäällä tehdyistä ostoksista kertyikin lopulta yllättävän paljon lisäpakattavaa muuttomiehille.

Väkivaltakuolemien määrä nousussa Campinasissa

Juuri joulun alla (22.12.2017) julkaistujen tilastotietojen mukaan väkivaltakuolemat ovat Campinasissa lisääntyneet vuodesta 2015 alkaen. G1 uutisoi tilastoihin pohjaten, että vuonna 2015 Campinasissa kuoli väkivaltaisesti 119 ihmistä, vuonna 2016  määrä oli 126 ja vuoden 2017 tammi-marraskuun aikana 144. 

Tänä vuonna on Campinasissa tapahtunut kolme useita uhreja vaatinutta ampumistapausta: heti vuoden alussa mies surmasi ex-puolisonsa, lapsensa, useita ex-puolisonsa sukulaisia ja lopuksi itsensä. Yhteensä kuolleita oli 12. Kuten blogissani kerroin, uutinen julkaistiin myös suomalaismediassa. 29.10.2017 neljä 16-22 -vuotiasta nuorta ammuttiin, eikä tekijästä ole tietoa. Seuraavana päivänä 28-vuotias mies surmasi neljä ihmistä (isänsä, kaksi siskoaan sekä naapurinsa) ennen kuin ampui itsensä.

Myös autovarkauksien määrä on tänä vuonna kasvanut: vuonna 2016 autovarkauksia oli koko vuonna noin 3 700, mutta 2017 tammi-marraskuussa jo 3 900. Raiskaukset ovat sen sijaan vähentyneet: vuonna 2016 raiskauksia tapahtui tammi-marraskuussa 256 ja vuonna 2017 samaan aikaan 242. Suuressa osassa (151/242) tämänvuotisista raiskaustapauksista uhrina oli lapsi tai nuori.

Väkivalta, väkivaltaiset kuolemat ja naisiin kohdistuva väkivalta ovat paljon esillä brasilialaismedioissa. Syyskuun loppupuolella G1 teki laajan reportaasin erityisen väkivaltaisesta elokuun viikosta: 21.-27.8.2017 Brasiliassa kuoli väkivallan uhrina 1 195 henkilöä.

Lähteet

G1 Campinas e região 22.12.2017: Campinas e Nº demortes de janeiro a novembro em Campinas supera 2016 e 2015 inteiros

G1 25.9.2017: Uma semana, 1.195 mortes: o retrato da violência no Brasil

Toinen ja toisenlainen joulu Brasiliassa

Viime joulun vietimme Campinasissa, toisena Brasilian joulunamme päätimme tehdä kuten monet paikalliset ja mennä rannalle. Teimme kolmen päivän reissun Picinguaba-nimiseen kalastajakylään, joka sijaitsee noin 350 kilometrin päässä Campinasista. Kylässä on alle 400 asukasta, muutama ravintola, kaksi käytännössä kioskiksi luokiteltavaa bikinikauppaa ja kaksi pienenpientä elintarvikeliikettä. Kylän valttina ovat lukuisat hiekkarannat ja kirjo erilaisia aktiviteettimahdollisuuksia surffauksesta kalastukseen, kajakkimelonnasta patikointiin.

Lähdimme matkaan perjantaiaamuna (22.12.) hyvissä ajoin; meillä ei ollut aavistustakaan, olisiko joulun menoliikenne jo ruuhkauttanut tiet. Liikenne jumitti pysähdyksiin asti vain yhdessä kohden moottoritiellä. Onneksi pysähdys ei ollut kovin pitkä.

Olimme varanneet majoituksen pienestä, kylän mukaan nimetystä majatalosta eli pousadasta (Picinguaba). Meitä oli ohjeistettu soittamaan pousadaan, kun saavuimme kylään, jotta meitä osattaisiin tulla vastaan parkkipaikalle. Meidät vastaanottaneet kaksi työntekijää kantoivat matkatavaramme noin kolmensadan metrin matkan perille. Puolet matkasta oli ylämäkeä tai portaita.

Pousadan huoneissa ei ollut televisiota eikä wifiä. Myös mobiiliverkko toimi vain aika ajoin. Aina sen toimiessa saimme Suomesta joulunviettoviestejä perheeltä ja ystäviltä (kiitos niistä!). Majatalo oli sijoitettu käytännössä keskelle metsää ja mm. käytävän varrelle oli tehty maisemaikkunoita, joista oli suora sihti viidakonkaltaiseen tiheään kasvillisuuteen.  Paitsi rehevää ja monipuolista kasvillisuutta, majatalossa ja sen piha-alueella oli myös monipuolinen otos paikallisesta eläinmaailmasta: Monenlaisia lintuja, valtavankokoisia ja vähän pienempiä perhosia, pieniä liskoja, kovakuoriaisia, kärpäsiä jne. Pahimpia olivat kuitenkin moskiitot. Kahdessa ja puolessa päivässä saamamme yhteensä arviolta puolensataa pistosta muistuttavat reissusta vielä jonkin aikaa. Jos moskiitot olivat pahimpia, kaskaat olivat ärsyttävämpiä. Niiden ”laulu” ylsi hurjiin desibelimääriin. Olimme vähän ennen joulureissua katselleet Jyrin kanssa Invasion of Body Snatchers -elokuvan (1978) ja kaskaiden metelöinnistä tulivat mieleen elokuvan äänitehosteet.

Uskomatonta kyllä, pääsimme joulusaunaan! Majatalon sauna oli aivan kuin suomalainen sauna – poislukien ehkä eukalyptuksen oksa kiukaalla. Löylyt olivat kuitenkin hyvät. Ensimmäisenä iltana saunoimme brasilialaisen pariskunnan kanssa, jouluaattona saimme olla saunassa kahdestaan. Aatonaattona ja aattona vietimme iltapäivät rannalla. Meri oli uskomattoman lämmin, hiekka oli suorastaan polttavaa.

Maisemat Picanguabassa olivat  huikaisevat: turkoosinvärinen meri ja rannan läheisyydessä kohoavat vuoret, rehevä ja paikoitellen kirkasvärinen kasvillisuus. Pousadaan oli majoittunut päivää ennen meitä kuuden hengen seurue São Paulosta. Kun tulimme ensimmäisen kerran majatalon altaalle perjantai-iltapäivänä, seurue alkoi tehdä kanssamme tuttavuutta. Heti aluksi kävi ilmi, että seurueen muodostivat [arviomme mukaan] noin nelikymppiset sisarukset äitinsä ja puolisoidensa kanssa sekä ilmeisesti äidin ystävätär. Seurueen jäsenet olivat koko reissun ajan valtavan ystävällisiä meitä kohtaan, eikä ystävällisyys tuntunut pakotetulta tai toisaalta ylimairealta. Tosin itselleni perjantain small talk –jutustelu portugaliksi oli lähes yhtä hiostavaa kuin ukkosta ennakoinut sää. Lauantaina kävi onneksi ilmi, että seurueen jäsenet puhuivat itse asiassa hyvää englantia. Samaten kävi ilmi, että sisarukset olivat kumpikin vaatesuunnittelijoita, joilla on omaa nimeä kantavat mallistot ja liikkeet São Paulossa.

Majatalo oli hyvin pieni. Kuusihenkisen seurueen ja meidän lisäksemme siellä asui lauantaista lähtien saksalais-singaporelainen nelihenkinen perhe. Jouluaterialla sunnuntai-iltana meitä oli siis koolla melko kansainvälinen porukka brasilialaisten ruokien äärellä! (Lisähuomiona voin mainita, että iltaisin majataloon tuli hengaamaan Picanguabasta puoleksi vuodeksi talon vuokrannut ranskalaisperhe.)

Lähdimme ajamaan kohti Campinasia aikaisin joulupäivän aamuna. Vastaantulevaa, kohti rantoja suuntaavaa, liikennettä oli valtavasti, ruuhkaksi asti. Poliisit suorittivat nopeusvalvontaa todella monissa kohdissa. Saimme ajella ilman pysähdyksiä tai liikenteen jumittamista Campinasiin asti. Täällä olivatkin sitten viimevuotiseen tapaan kadut täysin tyhjiä ihmisistä. Jyrin mielestä jopa lintuja tai ainakin linnunlaulua oli vähemmän kuin normaalisti. Luultavasti kuitenkin kyse oli Picanguaban ja Campinasin välisestä valtavasta äänikontrastista, jota ei aiemmin ollut voinut havaita.

Ruuasta ja juomista

Bacalhau eli [kuivattu] turska. Eräs paikallinen suosikkiruoka on [kuivattu] turska. Kalanmyyntiä ei voi olla huomaamatta supermarketeissa, joissa sanoinkuvaamattoman kauhea haju tuntuu voimakkaana erityisesti tietysti kuumimpana vuodenaikana.

Turska on listalla eri muodoissa lähes kaikissa tämänkin alueen ravintoloissa. Jotkin ravintolat ovat jopa erityisen kuuluisia tai suosittuja nimenomaan näiden kala-annostensa vuoksi. Kumpikin paikallisista portugalin opettajistamme kehotti meitä useampaankin otteeseen maistamaan turska-annoksia. Aiheutimme opettajissamme kateutta kertomalla, että olimme Norjassa asuessa syöneet melko monta kertaa tuoretta turskaa.

Hanavesi. Olimme aiemmin matkustaneet paikoissa, joissa ei hanaveden käyttöä suositeltu tai turistien kehotettiin sitä jopa kokonaan välttämään. Brasiliassa asuminen on kuitenkin tietysti pisin aika, jolloin en ole hanavettä voinut käyttää totuttuun tapaan. Juomavesi on pitänyt ostaa kaupasta, teessä tai kahvissakaan emme ole käyttäneet hanavettä. Kiehautetulla hanavedellä olemme kuitenkin puhdistaneet kasviksia ja hedelmiä. Niinpä olen ottanut tavakseni keittää aamuisin vedenkeittimellä tähän tarkoitukseen vettä. (Vertailun vuoksi: Master Chef Brasil –ohjelmassa kilpailijat käyttivät pelkästään pullovettä ruuanlaitossa.)

Suomessa käydessä kohtaa aina monia hienoja ja mahtavia asioita. Yksi parhaista on se, että keittiönhanasta tulevaa vettä voi juoda sellaisenaan!

Laktoosittomat ja gluteenittomat tuotteet. Ainakin täällä Campinasissa sekä São Paulossa on hyvin helppoa löytää ruokakaupasta mm. laktoosittomia ja/tai gluteenittomia tuotteita. Kaikkiin pakattuihin elintarvikkeisiin on merkitty aina selkeästi, sisältääkö tuote gluteenia tai ei. Ja tarkoitan todellakin KAIKKIIN pakattuihin elintarvikkeisiin: merkintä löytyy myös vesipulloista, viineistä jne. Laktoosittomuus on puolestaan merkitty joihinkin tuotteisiin (esimerkiksi maito, jugurtit jne.) selkeästi, toisissa tietoa joutuu etsimään tuoteselostetta lukemalla.

Laktoosittomia ja gluteenittomia tuotteita on tarjolla kaupoissa vaihtelevasti, mutta ainakin oman kokemuksen mukaan niitä on aina löytynyt. Esimerkiksi meidän lähisupermarketissa on yleensä vähintään kolmea erimerkkistä laktoositonta maitoa ja vielä useampien merkkien laktoosittomia jugurtteja.

Hämmentäviä asioita (edelleenkin)

Taloyhtiön säännöt. Taloyhtiön järjestyssääntöjen rikkomisesta on mahdollista joutua maksamaan sakkoja. Tähän tilanteeseen voi päätyä mm. rikkomalla hiljaiseksi merkittyä aikaa tai muita taloyhtiön sääntöjä.  Esimerkkejä meidän taloyhtiömme säännöistä: uima-altaan käytöstä on ilmoitettava porttivahdille 20-30 minuuttia ennen haluttua käyttöhetkeä, kuntohuone on asukkaiden käytössä klo 7-22 jne. 

Uusin sääntö koskee jätteiden lajittelua: jokin aika sitten taloyhtiö hankki biojäteastiat ja ilmoitti, että asukkaiden on vastedes lajiteltava itse jätteensä biojätteisiin ja sekajätteisiin.

Risteyksien myyjät ja esiintyjät. Kadunkulmissa ja risteyksissä on jos jonkinlaista myyjää. Sateella myydään sateenvarjoja, muulloin mm. karkkeja, vettä, latureita, tuulilasinsuojia jne. Ajoteillä on myös esiintyjiä, enimmäkseen hyvinkin taitavia jonglöörejä. Heiteltävinä ovat niin perinteiset keilat, pallot kuin katutöissä käytetyt varoituskartiotkin. Myös jalkapallon taiturimaisella käsittelyllä näytetään ker(j)äävän rahaa risteyksiin pysähtyneiltä autoilijoilta ja/tai jalankulkijoilta.

Postinkulku. Postinkulku on melko satunnaista tai ainakin hyvin hidasta. Saimme viimeiset joulukortit kolmisen kuukautta joulun jälkeen. Suomesta tänne lähetetty kirjeposti ilmeisesti nautiskelee matkanteosta. Miten muuten selittyisivät useista viikoista jopa kuukausiin myös joulupostiruuhkan ulkopuolella venyvät kuljetusajat? 

Ikävämpi puoli huonossa postinkulussa on se, että lähetyksiä myös katoaa jonnekin. Osa meille lähetetyistä posteista ei ole koskaan tullut perille. Olen luopunut toivosta niiden lähetysten osalta, jotka ovat olleet matkalla tänne tähän mennessä yli vuoden.

Suosikkiravintoloita

Kun kävimme asunnonhakureissulla Campinasissa helmikuussa 2016, paikallisoppaamme antoi meille neljä ravintolasuositusta. Kokeilimme heti tuolla reissulla yhtä suositusravintoloista – ja loput kolme ovat edelleen testaamatta. Suurin syy on etäisyys, meillä ei ollut alkuvaiheessa autoa ja aivan lähialueeseenkin tutustuminen tuntui vievän oman aikansa: Paikallisoppaan suosituslistalta testaamamme italialaisravintola Brunelli sijaitsi silloisesta hotellistamme noin 400 metrin ja nykyisestä kodistamme 450 metrin päässä. 

Jos meille ei olisi sinä helmikuisena iltana osunut Brunellissa niin ystävällinen ja avulias tarjoilija, ensimmäinen käynti olisi jäänyt viimeiseksi. Kukaan ravintolassa ei puhunut englantia, painetut ruokalistat olivat vain portugaliksi. Tarjoilija ehdotti, että lukisimme listan englanninkielistä versiota heidän nettisivuiltaan ja loput keskustelusta käytiin erilaisten käsimerkkien avulla. Kävimme alkuvaiheessa Brunellissa melko useasti ja samainen ystävällinen vakiotarjoilija kehui vuolaasti kerta kerralta paranevaa portugalin taitoamme. 

Ensimmäinen ruokailumme Brunellissa on muuten ainoa kerta, jolloin meillä on ollut pöytävaraus, kun olemme olleet liikkeellä kahdestaan. Jostain syystä paikallisoppaamme oli sitä mieltä, että pöytävaraus olisi käytännössä pakollinen.

Heti muuton jälkeen aloin etsiä lähietäisyydeltä ravintoloita Googlen avulla. Kävin tutustumassa kartalta löytämiini ravintoloihin niiden verkkosivujen ja somekanavien kautta. 

Aivan lähietäisyydeltä (näkyy parvekkeeltamme!) löytyi Maialini. Se on tyypiltään moderni italialainen, mutta meidän näkökulmasta ravintolasta teki aluksi erityisen loistavan englantia erittäin hyvin puhunut perulaistarjoilija. Valitettavasti hän joutui muuttamaan pois Campinasista, huolehtimaan sairastuneesta perheenjäsenestään. Perulaistarjoilijan lähdettyä Maialinissa on ollut englantia puhuvia työntekijöitä hieman vaihtelevasti. Ruoka on pysynyt hyvätasoisena.

Hieman etäämmältä kotoamme sijaitsevat Black Sheep ja D’Autore. Ensin mainittu on hintatasoltaan halvempi ja laadultaan vähän epätasaisempi. Jälkimmäinen puolestaan saattaa olla asuinalueemme kalleimpia ravintoloita, mutta se myös sijoittuu meidän mielestämme kahden parhaan ravintolan joukkoon täällä. D’Autoressa oli muutamalla illalliskerralla naistarjoilija, joka oli käynyt Turussa.

Viimeisten kuukausien aikana olemme vielä löytäneet kolme uutta mielenkiintoista ravintolaa: Lume, Olivetto ja IKI. Lumen ruoka on tasoltaan hyvää, mutta palvelu vaihtelee melkoisesti. Olivetto on tunnelmallinen; palvelu ja ruoka ovat tasokkaita. Olivetton viinilista on paksu kirja!

Meidän mielestämme asuinalueemme ellei koko kaupungin paras ravintola on japanilainen IKI. Ravintolan sisustus on eleetön, huomattavin sisustuselementti ovat suuret kuparinväriset valaisimet. Palvelun sekä ruuan laatu ovat huippua. IKIssä pitää olla paikalla ajoissa, jos ei ole tehnyt pöytävarausta. Yleensä kahdeksan kieppeillä aletaan käännyttää ilman varausta olevia ovelta. Niinpä me olemme kertaalleen olleet jo muutamaa minuuttia ennen avaamisaikaa oven takana jonottamassa!

Näitä seitsemää suosikkiravintolaamme yhdistää pari asiaa: ne ovat olleet toiminnassa melko lyhyen aikaa (esimerkiksi Black Sheep, D’Autore, Lume ja Maialini on perustettu 2015, IKI lokakuussa 2016). Poikkeuksen muodostaa ja säännön vahvistaa vuonna 2008 perustettu Olivetto. Toinen yhdistävä tekijä on se, että käytännössä kaikkiin näihin ravintoloihin haetaan koko ajan uusia työntekijöitä. Työnhakuilmoituksia on ravintoloiden omilla sivuilla, mutta myös jopa niiden ikkunoissa. Jatkuvaa rekrytointia vahvistaa myös omat kokemuksemme: hyvin harvassa näistä ravintoloista on enää vuoden tai puolentoista vuoden takaa tuttuja tarjoilijoita.