Erilainen joulu

Otsikko vertaa ensimmäistä Brasiliassa viettämäämme joulua aiempiin ja tiivistää olennaisen.

Heräsimme aamulla katsomaan joulurauhan julistusta Turusta. Hieman ennen puoltapäivää pakkasimme varustekassin kuin olisimme olleet lähdössä rannalle: auringonsuojavoiteet, juomaa, lukemista, isot pyyhkeet, aurinkolasit jne. Varustekassin kanssa asetuimme taloyhtiön uima-altaan äärelle. Auringonpaiste oli erittäin polttavan tuntuista ja pulahtelu uima-altaassa mukavan vilvoittavaa.

Jouluruuaksi valmistimme parvekegrillissä picanhaa ja sen seuraksi uunijuureksia (porkkanaa ja punajuurta - sen lähemmäksi rosollia ei täällä päässyt!). Jälkiruokana oli juustoja ja huikean makeita tuoreita viikunoita.

Erilaisen ruuan ja jouluun kuuluviksi miellettyjen makeisten puuttumisen lisäksi monet muutkin asiat poikkesivat aiemmista jouluista: Aattona oli aamusta asti hyvin lämmintä, eikä paikallisilta kanavilta tullut meille tuttua jouluohjelmaa.

Oli myös tuttuja asioita: Kuuntelimme ruuanlaiton taustalla joulumusiikkia, ruokapöydällä oli joulutähti ja pari joulukoristetta.  Ilman skypetystä perinteistä joulua viettäneen suvun kanssa aatto olisi ollut musiikista ja koristeista huolimatta vain tavallinen lauantaipäivä muiden joukossa.    

Valkea joulu lunta tulvillaan

Lähin kirkkorakennus on kaupunginosamme keskeisellä kadulla, huoltoaseman ja supermarketin välissä. Eilen illalla ruokaostoksille mennessämme kirkon portailla oli kuoro äänenavausta tekemässä. Paikalle oli jo kertynyt jonkin verran yleisöäkin. Kirkon edestä kulkeva vilkas katu oli kuitenkin normaalisti autojen käytössä ja yleisö seisoskeli ajoradan reunalla.

Kello oli muutamaa minuuttia vaille kahdeksan. Oletimme konsertin alkavan kello 20.00. Jyrillä on sen verran enemmän kokemusta ilmotetuista ja todellisista alkamisajoista, että hän ennusti aivan oikein konsertin alkavan 20.15 tienoilla. Autoliikenne pysäytettiin ja yleisö levittäytyi ajoradalle.

Varttia yli kahdeksan pidettiin lyhyt esittely tulevasta konsertista. Kuoroa johtanut mies puhui niin portugalia hitaasti ja selkeästi, että minäkin ymmärsin ohjelmistossa olevan uudempia ja vanhempia, hengellisiä ja maallisia sekä kansainvälisiä ja brasilialaisia joululauluja.

Kuoro aloitti hengellisellä sävelmällä. Seuraavaksi kuultiin Adeste Fideles, Happy Xmas (portugaliksi), We wish You a Merry Christmas ja brasilialainen Boas Festas. Erityisen hauskaa oli kuulla, kuinka kuoro lauloi lumisia joululauluja: Jingle Bells ja White Christmas. Lunta tulvillaan  ja vain valkeata joulua odotellessa.

Ilta oli mukavan lämmin, eikä sateisen viileä kuten tällä viikolla muuten. T-paidassa ja hameessa tarkeni loistavasti. Pimenevä ilta oli tunnelmallinen ja puiden varjot loivat hienon taustan kirkon seinälle, kuoron taakse. Kirkon vieressä olevaan seimiasetelmaan sytytettiin diskovalot. Kuoroa kuunnellessa alkoi tuntua siltä, että meille tulee joulu tännekin, sittenkin.

Taloyhtiömme tapoja

Taloyhtiön on siistinoloinen ja piha viihtyisä: Taloyhtiön yleisiä tiloja siivotaan useamman kerran viikossa, kerroksissa olevat roskikset tyhjennetään kaksi kertaa päivässä, puista pudonneet oksat ja lehdet viedään nopeasti pois pihalta ja pensasaitaa trimmataan säännöllisesti. Juuri tällä hetkellä pihaa pestään toista päivää, ilmeisesti tulossa olevan joulun kunniaksi.

Olimme asuneet lähes puoli vuotta tässä asunnossa ennenkuin kävi (sattumalta) ilmi, että aamuisin voi käydä lainaamassa paikallisen sanomalehden portinvartijan kopista. Sanomalehti on hyvää harjoitusta, portugalin tuntien tukena.

Sanomalehtiedusta ei oltu missään kerrottu; se olisi ehkä vain pitänyt tietää. Samaten olisi pitänyt varmaankin tietää, ettei keittön hanasta tule lämmintä vettä.  Selitys: taloyhtiön päätös. Onneksi sentään kylpyhuoneen suihkussa saa lämmintäkin vettä.

Taloyhtiön viestintäkanavia on kaksi: henkilökohtaiset, kirjekuoressa tulevat asukaskirjeet, jotka pitää kuitata vastaanotetuiksi sekä hissiin aika ajoin ilmestyvä uutiskirje. Asukaskirje on tylsähkön näköinen: 1-2 sivua pelkkää tekstiä (lähinnä sääntöjä ja niistä muistuttamista). Hississä oleva uutiskirje on taitettu selkeästi, siinä on käytetty runsaasti värikuvia ja tekstiä on melko vähän. Olen tulkinnut tämän vieraskoreudeksi: Hississä saattaa matkustaa myös jonkun vieras tai vaikka taloyhtiöstä asuntoa katsomaan tullut potentiaalinen tuleva asukas.

Taloyhtiömme muista tavoista olemme oppineet mm. sen, että muita hississä matkustavia pitää tervehtiä hissiin mennessä ja sieltä poistuessa.

Joulujuhla brasilialaisittain

Jyrin työpaikan joulujuhla oli eilen. Juhlat pidettiin noin 40 kilometrin päässä Campinasista sijaitsevassa Americana-nimisessä kaupungissa. Juhlien kestoksi oli ilmoitettu klo 11-17. Juhlakutsussa painotettiin perhejuhlan luonnetta, lapsille oli tarjolla omaa ohjelmaakin, mm. kasvomaalausta ja taikatemppuja.

Juhlapaikalla oli iso, katettu alue ruokapöydille. Samassa tilassa soitti myös bändi heti kello 11 alkaen. Muusta ohjelmasta pitää mainita työnantajan joukkueiden keskinäinen jalkapalloturnaus, jonka loppuottelu pelattiin joulujuhlan aikana. Pelikenttä sijaitsi aivan katetun ruokailualueen vieressä.

Sääennuste oli sunnuntaiaamuun asti luvannut Americanaan koko päiväksi tauotonta vesisadetta ja ukkosta. Onneksi ennuste meni ihan kunnolla pieleen: aurinko paistoi koko ajan ja lämpötila huiteli kolmenkymmenen asteen tienoilla.

Jo pelkästään joulujuhlan puitteet olivat siis hyvin erilaiset kuin Suomessa. Juhlijoiden asut olivat tietysti myös erilaisia säästä ja kulttuurista johtuen; pääpaino oli rennossa pukeutumisessa. Toisaalta, etenkin naisilla, näkyi myös paljon tyylikästä ja vähän formaalimpaa pukeutumista.

Joulujuhlan ruokalista oli sekin melko eksoottinen suomalaiselle, sillä pääpaino oli grilliruuissa. Tarjolla oli erilaisia lihavartaita sekä grillattua juustoa. Lisukkeina oli salaatteja ja leipää sekä farofaa.  Näiden lisäksi oli juusto- ja lihapasteijoita ja täytettyjä leipiä. Jälkiruokavalikoima oli melko laaja: hattaraa, mehujäitä, makeita leivonnaisia sekä hedelmäsalaattia. Juomissa saattoi valita vettä, limsaa, olutta tai caipirinhaa.

En osaa sanoa, mikä hämmästytti eniten: suuri osanottajamäärä, katsojien ja pelaajien voimakas eläytyminen firman sisäisessä jalkapallo-ottelussa, grilliruoka joulujuhlissa vai tanssilattian pysyminen tyhjänä brasilialaisissa bileissä.

Tauolta takaisin - ja kohti joulua

Blogitauko venyi muutaman viikon mittaiseksi: lokakuussa saimme Suomesta suruviestin, jonka vuoksi jouduimme lyhyellä varoitusajalla aikaistamaan kotimaan matkaamme. (Alunperin meidän oli ollut tarkoitus käväistä Suomessa marraskuussa, sillä Jyrin piti uusia passinsa.)

Brasiliaan palattuamme olen tehnyt lokakuussa alkaneiden Avoimen yliopiston verkkokurssien opiskelutehtäviä urakalla ja palannut myös taas portugalin opintoihin. (Kolmen viikon tauko kieliopinnoissa ei tehnyt hyvää edistymiselle!)

****
Poissaollessamme Campinasissa oli alkanut joulunaika. Joulukoristeita oli näkynyt myynnissä kaupoissa jo heti lokakuun puolivälin jälkeen. Suomessa ollessamme olivat joulukoristelut tulleet ravintoloihin ja lahjaideat kauppojen ikkunoihin. Ostoskeskukseen oli tuotu lapsille sisätivoli ja mielettömän kokoisia, jouluisesti asustettuja pehmoleluja. Erikokoisia joulutähtiä on myynnissä kukkakauppojen lisäksi myös kahdessa lähimmässä ruokakaupassa.

Perinteisiä paperisia joulukortteja emme ole vielä löytäneet, vaikka kielenopettajamme mukaan niitä myydään kirja- tai paperikaupoissa. Teemme uuden yrityksen joulukorttiostoksille ensi viikonloppuna.


    

Uima-allaskausi alkamassa

Viime viikko oli kokonaisuudessaan todella lämmin. Päivän ylimmät lämpötilat olivat + 28...+34, astetta tosin keskiviikkona oli korkeimmillaan +40! Öisin ei lämpötila kovin alas laskenut, pääsääntöisesti pysyteltiin +22 asteen tuntumassa.

Lämmön mukana tulivat päivittäiset ja öiset ukkoset. Osa ukkoskuuroista meni lähes huomaamatta ja nopeasti ohi, osa jyristeli useamman tunnin yöaikaan aivan kohdallamme. São Paulossa ukkonen katkoi sähköt kymmeneltä tuhannelta asukkaalta ja kaatoi puita mm. autojen päälle. Runsaat ukkoskuurot saivat siellä myös jotkut kaduista tulvimaan.

Meidän taloyhtiöllämme, kuten naapuritaloillakin, on oma uima-allas. Suomalaiseen kesään tottuneina meidän mielestämme lämpötila olisi jo useamman viikon ajan ollut sopiva uima-altaan käyttöön tai sen vierellä lököttelyyn. Aloimme jo epäillä, että altaat ja niiden vieressä olevat aurinkotuolit ovat vain pihojen kaunistuksena. Jyri oli saanut työkavereiltaan vastauksen altaiden käyttämättömyyteen: ilma ei ole ollut vielä tarpeeksi lämmin.

Ja kyllä: viime viikolla altaat otettiin oikeasti käyttöön. Naapuritalon allasta peittäneet pressut vedettiin pois. Vastapäisen talon allas tyhjennettiin, putsattiin ja täytettiin uudestaan. Meidän talomme allasta alettiin puhdistaa päivittäin irtoroskista. Altailla rupesi myös olemaan väkeä. Vasta noin +30 astetta on täällä siis tarpeeksi lämmintä auringonottamiseen ja uima-altaassa polskimiseen.

Lyhyt reissu São Pauloon

Olimme viime viikonloppuna Jyrin kanssa São Paulossa.  Kaupungissa on paljon kiinnostavia nähtävyyksiä, mutta aloitimme varovasti ja valitsimme tälle reissulle vain yhden käyntikohteen: syyskuusta joulukuulle avoinna oleva 32. São Paulon biennaali. Näyttely oli kiinnostava, joskin yhdelle käyntikerralle valitettavasti liian laaja. 

Biennaalin näyttelytila sijaitsee Parque Ibirapuerassa. Olimme helmikuisella Brasilian-tutustumisreissulla käyneet kyseisessä puistossa, mutta sen valtaisa kokoluokka oli jäänyt lyhyellä käppäilyllä havaitsematta. Etukäteen meillä ei myöskään ollut selvillä São Paulon biennaalin valtaisa koko. Ajatus puistokävelystä hiipui käveltyämme ensimmäiset nelisen kilometriä näyttelytilassa. Puistokävelyyn ei houkuttanut myöskään 30 asteen lämpötila ja paahtava auringonpaiste.

São Pauloa oli tullut tähän mennessä nähtyä vain lentokentälle mennessä ja sieltä tullessa sekä poliisiaseman verran kesäkuussa. Yleisvaikutelmaksi oli jäänyt valtava kaupunki, ruuhkainen liikenne ja monikaistaiset moottoritiet. Yleisvaikutelma säilyi viikonloppuna ennallaan. Uusia havaintoja tuli toki tehtyä: Autot antavat São Paulossa jalankulkijoille tietä paremmin kuin Campinasissa. Ellei äännä brasilian portugalia täydellisesti, taksissa kannattaa olla määränpää kirjoitettuna lapulle tai näytettävissä puhelimesta. Ravintolaruokailu on kalliimpaa kuin Campinasissa. 

Parque Ibirapuera (kartta)

Bienal de São Paulo (englanninkieliset sivut)

        

Grillibrunssi

Brasiliassa grillaus (churrasco) on erittäin suosittua, esimerkiksi kummassakin melko pienessä lähikaupassamme on runsaasti grillaamiseen liittyviä tarvikkeita valikoimissa. Asuintalossamme, kuten monissa lähitaloissakin, on jokaiselle parvekkeelle rakennusvaiheessa tehty grilli. Lisäksi taloyhtiöillä on erillinen, yhteinen isompi grillauspaikka.

Jos kotigrillaaminen ei kiinnosta tai onnistu, voi mennä syömään grilliravintolaan (churrascaria). Helmikuisella tutustumisreissullamme paikallisoppaamme halusi tutustuttaa meidät tähän tärkeään osaan brasilialaista kulttuuria. Grilliravintolassa tarjoilijat kiertävät pöytiä ja tuovat grillistä lihaa. Ruokailija voi määrittää pöydässä olevalla liikennevalolla, haluaako hän lisää vai jättääkö hän kierroksen tai pari väliin. Kierroksilla on tarjolla erilaista lihaa: lammasta, nautaa, possua, kanaa. Lihan lisukkeet on yleensä mahdollista valita itse noutopöydästä. Helmikuussa churrascariasta jäi mieleen erityisesti ruuan tolkuton määrä!

Grillaus on myös suosittua vapaa-ajan vietettä perhe- ja kaveriporukoissa. Viime lauantaina meidät kutsuttiin Jyrin työkaverin luokse grillaamaan. Koska työkaveri asuu São Carlosissa lähes 150 kilometrin päässä Campinasista, meidät kutsuttiin tarkemmin ottaen grillibrunssille. 

Meitä oli pöydän ääressä kuusi ruokailijaa, mutta ruokaa oli varmaankin varattu usealle kymmenelle – ruokaa oli siis valtavasti. Lihojen valmistuessa grillissä oli tarjolla runsas alkupalakattaus: juustoa, leikkeleitä, suolakeksejä ja leipää sekä monenlaisia levitteitä.

Grillistä saatiin erilaisia lihoja ja makkaroita. Niiden seurana oli salaattia, riisiä, papuja ja maniokkia. Salaatti ja maniokki ovat yleisiä grilliruokien lisukkeita, riisiä ja papuja syödään puolestaan kuulemma joka päivä aterioilla kotona tai töissä. Jälkiruuaksi oli grillattua ananasta, tuoreita hedelmiä sekä leivonnaisia. Ja tietysti ihan lopuksi hyvää brasilialaista kahvia. Churrascon juomana suositaan yleensä olutta (myös viiniä ja caipirinhaa kuulemani mukaan) mutta tällä kertaa joimme vastapuristettua appelsiinimehua sekä vettä.

Vähän kehnompien säiden jälkeen lauantai olikin mitä mainioin päivä ulkona istuskeluun ja grillaukseen: oli aurinkoista ja lämpötila yli kolmekymmentä astetta. Brunssi venähti nelituntiseksi. Grillaamisen ja syömisen lomassa puhuimme monista asioista: säästä, Suomesta, Brasiliasta, ruuista ja ruuanlaitosta, koulutuksesta ja työstä, harrastuksista. Suurin jännityksen aiheeni grillibrunssiin liittyen oli etukäteen ollut oma erittäin puutteellinen portugalin kielen osaamiseni. Portugali-englanti -seoksella pysyi kuitenkin hyvin mukana keskustelussa. 

Tuntemattomia asioita Campinasissa (tai koko Brasiliassa?)

• Deodorantti-stick ("Ei ole koko Brasiliassa" - suihkutettavia dödöjä ja roll-mallisia löytyy)
• Pussilakana ("Mikä se on?")
• Pölyhuiska ("Kaikki käyttävät pölyjen pyyhkimiseen liinoja")

+ Salmiakki (yllätyksetön lisäys listalle)

Ajolupa

Monista käytännön asioista täällä on yhtä monta mielipidettä kuin puhujaa. Eräs tällainen asia on paikallinen ajolupa. Käsitykset siitä, kuinka pitkään Jyri voi ajella täällä suomalaisella ajokortilla vaihtelevat melkoisesti. Ainoa asia, mistä kaikki puhujat ovat olleet yhtä mieltä on se, ettei paikallista ajolupaa voi hakea, jollei ole saanut paikallisia henkilöpapereita.

Ajolupan hakemista varten on käytävä lääkärintarkastuksessa sekä psykologisissa testeissä. Henkilöllisyystodistuksen pitkittyneen odottelun takia Jyri joutui perumaan varatun ajan lääkärintarkastukseen. Koko prosessi siirtyi eteenpäin liki kahdella viikolla jo tässä vaiheessa. Lääkärintarkastuksen jälkeen oli varattava aika psykologisiin testeihin; se järjestyi onneksi melko nopeasti.

Nyt on jäljellä enää ajoluvan odottelu. Keskustelijasta riippuen ajoluvan tulo kestää erilaisia kuukausimääriä. Kuukaudessa kukaan ei kuitenkaan usko sen tulevan.  

Puhelinliittymän hankinta (ja kaasulasku)

Henkilökorttien saamisen jälkeen pääsin hankkimaan paikallista puhelinliittymää. Olin selvittänyt etukäteen suositellun operaattorin verkkosivuilta erilaisten liittymäpakettien eroja. Kännykän hinta määräytyy täällä sen mukaan, millaisen liittymän valitsee. Eniten kännykästä joutuu maksamaan pre paid -liittymässä. Tietyt kännykkämallit olisi puolestaan saanut ilmaiseksi suurimman määrän puheminuutteja, tekstareita ja nettisurffailua sisältävässä liittymässä.

Saamani ohjeistuksen mukaan otin mukaan operaattorin liikkeeseen kirjeen, jossa näkyy nimeni ja Brasilian osoitteeni. Varmuuden vuoksi Jyri otti mukaan nimellään tulleen kaasulaskun. Näiden lisäksi mukana olivat tietysti upouudet henkilöllisyystodistukset, passi ja poliisilaitokselta saatu yksi täällä asumiseemme liittyvä todistus.

Liikkeestä löytyi onneksi englantia suhteellisen hyvin puhuva myyjä. Aivan ensiksi, ennenkuin päästiin keskustelemaan liittymästä tai puhelinmallista, myyjä halusi nähdä brasilialaisen henkilöllisyystodistukseni sekä kirjallisen todisteen asumisestani Brasiliassa.

Ainoa tänne saamani kirjeposti on tullut Kelalta. Myyjä tutki Kelan suomenkielistä kirjettä pitkään ja kävi neuvonpitoa kahden muun myyjän kanssa. Lopputulos: kirje ei kelvannut todisteeksi asumisestani täällä huolimatta Campinasin asuinosoitteesta, nimestäni ja suomalaisesta henkilötunnuksestani. Pahoitellen myyjä totesi, että asuinpaikkatodistuksena olevan kirjeen olisi pitänyt a) olla lasku ja b) portugalinkielinen.

Jyri otti taskustaan kaasulaskun ja myyjän ilme kirkastui. Minulle ojennettiin takaisin Kelan kirje ja henkilökorttini, Jyri antoi kaasulaskun ja omat henkilöpaperinsa myyjälle. Sopimus saatiin tehtyä ja nyt minulla on brasilialainen puhelinliittymä - aviomieheni nimissä.

Henkilökortit hallussa

Heti tänne muutettuamme kävimme poliisiasemalla laittamassa henkilöpaperien hakemuksen vireille.
Saimme tuolloin A4-kokoisen tilapäisen henkilöllisyystodistuksen ja varsinaisen, muovisen kortin piti tulla meille kolmen kuukauden kuluttua, syyskuun alussa. Elokuun lopulla tulikin tieto siitä, että kortit olisivat tulossa postissa (Jyrin työpaikalle, tietysti) 2.9. perjantaina.

Tietoa ja kortteja oltiin odotettu: Tilapäisillä paperisilla henkilöllisyystodistuksilla ei voinut esimerkiksi mennä hankkimaan minulle paikallista puhelinliittymää, eikä Jyri  saanut paikallista ajolupaa. Minun olikin tarkoitus mennä heti lauantaina hankkimaan paikallinen kännykkäliittymä ja Jyrillä oli maanantaiksi varattuna aika ajoluvan saamiseen vaadittavaan lääkärintarkastukseen.

Kortit eivät tulleet perjantain postissa.

Viikonlopun aikana ehdimme miettiä, minne korttimme olivat joutuneet ja vaihtoehtoja jatkolle. Olisiko edessä jopa koko hakuprosessin uusiminen alusta asti? Korttien karkumatka päättyi onneksi lyhyeen ja saimme ne muutaman päivän kuluessa. Meikäläinen odotteli puhelimenhankintaa viikon verran pidempään, Jyrin ajoluvan hankintaan liittyvä lääkärintarkastus siirtyi eteenpäin puolestaan liki kahdella viikolla.  

Kansallispäivä

Eilen oli Brasilian kansallispäivä. Kansallispäivä ei näkynyt meidän asuinalueellamme millään tavalla. Kansallispäivä on vapaapäivä - liikenteen ja jalankulkijoiden vähyydestä olisikin voinut päätellä, että kyse on erikoisemmasta keskiviikko-päivästä. Myös lähes kaikki lähistön ravintolat olivat kiinni. Ostoskeskukset ja ruokakaupat olivat toisaalta auki lähes normaalin sunnuntain tapaan.

Kansallispäivää oli vaikea havaita tv-ohjelmistakaan. Paikalliset uutiskanavat eivät asiaa erityisesti painottaneet. Muutama päivä sitten oli tosin tullut monituntinen suora lähetys New Yorkista Brasilian kansallispäivän (ennakko)juhlinnasta. Jotain vinkkejä oli siis saatu. Ja mainittiinhan kansallispäivä eilen illalla sentään Rion paralympialaisten avajaispuheessa.

 

Elokuvissa

Päätimme käydä lauantaina elokuvissa. Etsin etukäteen leffateatterin verkkosivuilta tiedon elokuvista, esitysajoista ja tietysti tärkeimmästä eli onko elokuva dubattu vai tekstitetty. Päädyimme Woody Allenin uusimpaan, joka meni lauantaina klo 15.30.

Asioimiseen on oppinut täällä varamaan aikaa. Suurin syy on tietysti kielitaidottomus, jonka vuoksi yksinkertaisestakin ostostapahtumasta kehkeytyy helposti hyvin haasteellinen. Lähdimme siis hyvissä ajoin ostoskeskukseen, jossa leffateatteri sijaitsee. Ajatuksena oli ensin käydä ostamassa leffaliput, sen jälkeen tehdä muita ostoksia ja ehkä käydä myös kevyellä lounaalla. 

Lippukassajono oli melko pitkä, mutta eteni sangen sujuvasti. Ennenkuin vuoromme tuli, olimme ehtineet nähdä Cafe Societyn esityssalin numeron monitoreista. Monitoreissa ei valitettavasti ollut tietoa siitä, kuinka monta paikkaa oli jäljellä.

Kun vuoromme tuli, tervehdin lippumyyjää ja kerroin portugaliksi, mihin esitykseen haluamme kaksi lippua. Myyjä vastasi pitkällä repliikillä, josta tunnistin ainoastaan kieltosanan (não). Myyntitapahtuma ei edennyt sen jälkeen lainkaan. Myyjä tuijotti meitä ja me myyjää. Jyri yritti uudestaan lipputilaustamme portugaliksi ja myyjä vastasi uudestaan pitkällä repliikillä. Olin tunnistavinani kieltosanan lisäksi toisenkin sanan (aqui = täällä). Myyjä ei puhunut sanaakaan englantia. Hän yritti saada apua toisilta lipunmyyjiltä, mutta kaikki olivat varattuja. Olimme aikeissa luovuttaa.

- Do you need help? Is there a problem? kysyi takanmme lippujonossa ollut brasilialainen nainen, joka nyt oli tullut lähemmäksi meitä.

Kerroimme, ettemme ymmärtäneet, miksei lipunosto onnistu.

Tulkiksemme ryhtynyt nainen sai hyvin nopeasti selville, mistä oli kyse. Vaikka Cafe Society näkyi tämän leffateatterin monitoreissa kohdassa sali 10, tuo sali sijaitsi itse asiassa toisessa paikassa, kauppakeskuksen uudemmassa osassa. Liput olisi voitu kyllä ostaa tästäkin, mutta lipunmyyjä oli yrittänyt saada meidät ymmärtämään, ettei näytös olisi missään näistä saleista. Olimme kyllä siis ymmärtäneet kaksi avainsanaa (ei; täällä). 

Tulkkimme oli liikkeellä tyttärensä ja miehensä kanssa. (He olivat menossa katsomaan Lemmikkien salaista elämää.) Tulkki ehdotti, että he voisivat opastaa meidät oikeaan paikkaan ostettuaan ensin itse  liput. Kun perhe oli saanut lippunsa, kättelimme toisiamme. Sen jälkeen kävelimme perheen kanssa pitkin kauppakeskuksen käytäviä ja nousimme lopulta yhden kerroksen ylöspäin oikeaan paikkaan. (Vaikka naishenkilö oli kertonut, että heillä oli tieto salin sijainnista, hekin joutuivat matkan varrella kerran varmistamaan sijainnin eräältä kauppakeskuksen työntekijältä.)  Kävellessämme ehdimme jutella niitä-näitä, mm. portugalin kielen vaikeudesta. 

Päästyämme perille oikeaan elokuvateatteriin perhe vielä jäi varmistamaan, että saimme liput ostettua. Lopuksi taas kättelimme. Me kiittelimme vuolaasti avusta ja kaikki toivottivat toisilleen hyvää päivänjatkoa. Perheen poistuttua jo näköpiiristä seisoskelimme Jyrin kanssa vielä hetken lievästi hämmästyneinä elokuvateatterin aulassa.      

Yhden päivän takatalvi

Viime viikon loppupuolella lämpötila oli kolmenkymmenen plusasteen tuntumassa. Lauantaina ukkostikin sitten lähes koko päivän. Sunnuntai oli tasaisen harmaa ja sateinen, mutta melko lämmin.

Maanantaina tuli takatalvi.

Olimme seuranneet hieman hämmentyneenä sääkarttoja ja -ennusteita ja miettineet. voisiko lämpötilassa todella tapahtua tuollainen lasku. Pakko oli alkaa uskoa, kun maanantain kylmyydestä varoitettiin viikonloppuna etukäteen paikallismediassa.

Jo maanantain vastainen yö oli melko kylmä, lämpötila oli noin kymmenen astetta. Maanantaina päivän ylin lämpötila oli +16 astetta. Kotonakin huomasi helposti sään viilennneen. Hätäisimmät paikalliset olivat puolestaan jo sitä mieltä, että talvi tosiaan taitaa tulla takaisin.

Hätäily oli onneksi turhaa: tiistaina lämpötila oli +22. Ensi viikon sääennusteen mukaan kylmintä tulee olemaan keskiviikkona, vain +23.

 

Muuttokuorma saapui!

Blogi oli tauolla Suomen-reissumme ajan. Palasimme Campinasiin tiistai-iltana ja eilisaamuna saapui toukokuusta asti matkalla ollut muuttokuormammekin.

Reilut kuusi ja puoli vuotta sitten seisoin lumimyrskyssä Glomfjordissa kotimme ovella vastaanottamassa rekkalastillisen tavaroitamme. Minun oli vaikea ymmärtää muuttomiesten puhumaa norjaa ja heidän yhtä vaikea ymmärtää minun ruotsinkieltäni. Muuttolaatikoiden kantaminen asuntoon tuntui kestävän tuntikausia ja laatikoiden tyhjentäminen vei päiviä.

Nyt katselin parvekkeelta, kun muuttomiehet liki +30 asteen lämpötilassa nostelivat autosta muutaman muuttolaatikkomme. Muuttomiehet ja minä keskustelimme hyvin vähän portugaliksi ja hyvin paljon elekielellä. Muuttolaatikoiden purkaminen, tavaroiden kantaminen oikeisiin paikkoihin, aurinkotuoliemme kokoaminen sekä pahvilaatikoiden poisvienti sujui tästä huolimatta heiltä ongelmitta. Koko homma vei aikaa kolme varttia.      

Yleishavaintoja lähikaduiltamme

• Kadut ovat siistejä. Niillä ei näy esimerkiksi tupakantumppeja tai koirien jätöksiä. Tupakanpolttajia näkee ylipäätään aika vähän, koiria ulkoiluttajineen sen sijaan runsaasti.

• Roskiksia on kadunvarrella harvassa. Erittäin harvassa.

• Jäteauto käy kuusi kertaa viikossa. Myös meidän kerroksemme jäteastia tyhjennetään kuusi kertaa viikossa.

Sunnuntaina puistossa (melkein)

Helmikuisella tutustumiskäynnillä olimme tehneet pikavisiitin myös paikallisen oppaamme kehumaan puistoon nimeltään Lagoa do Taquaral (virallisesti Parque Portugal). Helmikuisena arki-iltana, kun lämpötila oli liki +40, ei puistossa ollut juurikaan väkeä. Oppaamme vakuutteli, että puisto on oikeasti erittäin suosittu ja mukava kohde viikonloppuisin. Tänään päätimme kokeilla sunnuntaista puistokävelyä. Matkaa puistoon on meiltä sen verran, että oli järkevää mennä autolla kävelyn sijaan.

Jo hyvissä ajoin ennen puiston sisäänkäyntiä kadunvieret olivat täynnä pysäköityjä autoja. Helmikuussa oppaamme oli pysäköinyt autonsa pääportin luo ja sinne me nytkin suuntasimme. Valitettavasti portin viereinen pysäköintialue oli suljettu; itse asiassa koko puistonpuoleinen ajotie oli suljettu liikenteeltä. Syy oli selvä: Näytti siltä, että kaikki olivat päättäneet tulla puistoon tänään. Ainakin siis kaikki ne, jotka asuvat Campinasissa.

Liikenteeltä suljetulla tieosuudella vaelsi väkeä sankoin joukoin. Leveä väkirintama näytti hädintuskin mahtuvan kulkemaan portista sisään ja ulos. Teimme kierroksen autolla puiston ympäri  löytämättä parkkipaikkaa 2-3 kilometrin säteellä portista.

Lopulta luovutimme ja ajelimme kotiin. Uusi yritys tehdään myöhemmin keväällä,  aikaisemmin aamulla ja ehkäpä lauantaina.  

Pöydän alle lounaalla

Kokeilimme eilen lauantaina paikallisten tapaa viettää viikonloppua: ajelimme ostarille, teimme ostoksia ja menimme lounaalle. Lounasaika oli loppupuolella, mutta ravintolassa oli vielä sen verran paljon asiakkaita, että pöytää joutui odottamaan hetken. Saimme ikkunapöydän, joskin ikkuna oli ostoskeskuksen käytävälle.

Olimme juuri saaneet ruuat eteemme ja olin ehtinyt maistaa salaattiannostani.

- Mitä nyt tapahtuu? kysyi Jyri normaalia kovemmalla äänellä ja nousi samalla puolittain seisomaan.

Katsoin takanani olevasta ikkunasta. Näky oli tuttu monista rakeisista ja hieman epätarkoista uutisvideoista tai vaikka elokuvista: Käytävän leveydeltä tuli juoksemalla kymmeniä ellei satoja kauhistuneilta näyttäviä ihmisiä.

Hetkessä ehti ajatella kaikenlaista ja melko paljon. Muut ravintola-asiakkaat olivat alkaneet nousta seisomaan ja tuijottamaan juoksevia ihmisiä, joista osa oli jo ehtinyt ravintolaan asti. Kun vielä isompi ryhmä ihmisiä pamahti sisään ravintolaan, ruokailijat alkoivat painua lattiatasoon.

Näky oli aivan uskomaton. Kaikki tapahtui todella nopeasti ja hitaasti yhtäaikaa: kuin aiemmin harjoiteltuna ruokailijat joko menivät pöytien alle tai istuivat lattialle mahdollisimman kumaraan. Yksi pikkulapsi alkoi itkeä.

Pikkuhiljaa tilanne alkoi palautua normaaliksi. Ihmiset alkoivat nousta ylös lattialta ja ravintolaan tunkeneet käytäväjuoksijat rupesivat poistumaan. Hötäkässä oli kaatunut yksi ruokapöytä, tarjoilija tuli paikalle siivousvälineiden kanssa.

Mekin nousimme takaisin pöytämme ääreen, mutta ruokahalu oli mennyttä. Äkillisen paniikin aiheuttama tärinä ei myöskään helpottanut aivan heti. Viereisessä pöydässä yksinään ruokaillut naishenkilö yritti jutustella kanssamme portugaliksi, mutta englanninkielinen vastauksemme vaiensi hänet. Kun naisen lasku tuotiin, hän keskusteli tarjoilijan kanssa pidempään ja mitä ilmeisimmin äkillisestä paniikista. Tarjoilijan lähdettyä nainen kertoi meille englanniksi, että tilanne oli lähtenyt liikkelle hampurilaisravintolassa poksahtaneesta ilmapallosta. Tieto saattoi kuitenkin olla huhua. Ainakin paikallisuutisen mukaan kyse oli muusta.

Kirjepostia keittiöön

Muuttopäivänämme kiinteistövälittäjä kertoi, että postimme tulevat postilokeroon. Se selitti mielestämme sen, miksei asunnon ulko-ovessa ollut postiluukkua.

Ensimmäisten päivien aikana postinkulku ja/tai -jakelu ei ollut päällimmäisenä mielessä. Niinpä taloyhtiön asukkaiden postilokeroiden sijainti tai se, mistä saisimme avaimen lokeroon, jäi selvittämättä. Sen verran sentään huomasimme, ettei rappumme alaoven lähettyvillä minkäänlaisia postilokeroita näkynyt.

Loppuviikosta saimme ensimmäisen kerran postia. Parhaaseen agenttielokuvatyyliin posti oli sujautettu ulko-ovemme alta. Asuntoomme on kaksi sisäänkäyntiä, joista toinen johtaa suoraan keittiöön ja toinen puolestaan olohuoneeseen. Ensimmäisillä kerroilla posti jaettiin aina olohuoneeseen johtavan oven alta, nyttemmin keittönoven alta.
 

Talven tullen

Talvinen Campinas ei ole näyttänyt viime aikoina lämpötiloiltaan eroavan kovin paljon kesäisestä Helsingistä. Tällä viikolla lämpimimpinä päivinä on ollut +27 astetta, eikä lämpötila öisinkään enää laske alle kymmeneen asteeseen.

Kesäkuun parin ensimmäisen viikon aikana talvi näkyi monella tavalla, mm. paikallisten pukeutumisessa, mainoksissa ja uutisissa. Kun päivälämpötila oli korkeimmillaan vain +18, vaatetukseen ilmestyivät talvisaappaat, nilkkurit, nahkatakit, toppatakit sekä isot ja muhkeat kaulahuivit. Ostoskeskuksella kaupoissa mainostettiin talvialennusmyyntejä ja vaateliikkeiden ikkunoissa oli enimmäkseen esillä talvivaatteita. Tv-uutisissa kerrottiin tai oikeastaan varoitettiin alueemme kylmistä öistä (kylmimmillään +5 astetta).

Talvisen sään epämiellyttävyyttä lisäävät talojen yksinkertaiset ikkunat, kosteus ja lämmityksen puute: Pari viikkoa sitten olimme syömässä läheisessä italialaisravintolassa. Ravintola oli täynnä ja kaikissa pöydissä ruokailijoilla olivat ulkotakit päällä.     

       

"Welcome to Campinas!"

Blogi ei hyytynyt heti alkuunsa! Julkaisutauko johtui Suomen-reissusta, joka puolestaan johtui asioiden hoitamisesta. Työskentely viimeiseen arkipäivään asti ennen lähtöä ei ollut paras mahdollinen idea näin kauaksi muutettaessa. Toisaalta Suomen-reissu oli loistava tilaisuus hakea lisää lämpimiä vaatteita, joilla selviää Brasilian talvesta. Erityisen viileää on asunnossa, onneksi voi mennä päivisin parvekkeelle lämmittelemään.

Palasimme lentokentältä kotiin lähikauppamme kautta. Kassajonossa edellämme oli keski-ikäinen pukumies, joka kiinnitti huomionsa joko Jyrin ja minun keskenään käyttämään outoon kieleen tai siihen, ettemme osanneet vastata kaupan kassan lukuisista kysymyksistä kuin maksutapaan.

Mies tervehti meitä englanniksi ja kysyi, mistä olemme. Kerroimme olevamme Suomesta.

- Finland? miehen äänensävy paljasti, miten eksoottisia olentoja oikeastaan olimmekaan. Olimme ehkä myös vähemmän freesin näköisiä liki vuorokauden kestäneen matkustamisen jälkeen.

Me asumme nyt täällä, Campinasissa, Jyri kiirehti jatkamaan.

- Oh? Welcome to Campinas! mies sanoi ystävällisesti hymyillen.  

Kuusi vuotta sitten norjalaisessa pikkukylässä tervetulotoivotus kaupassa oli tuntunut mukavalta, mutta yhtäaikaa vähän hassulta. Satunnainen tervetulotoivotus miljoonakaupungissa tuntui vain mukavalta.  

Aika- ja allakkaeroja

Aikaero Suomeen on tällä hetkellä (kyllä, vaihtelee vuoden mittaan) kuusi tuntia. Suomalaisia radio-ohjelmia kuunnellessa aikaero ja tämänhetkinen maantieteellinen sijainti korostuvat: Iltapäiväohjelmat ovat nyt aamuohjelmia ja erityisen huvittavaa oli kuunnella Avantgardeyötä iltapäivällä.

Aikaeron lisäksi eroa on myös allakassa: Lähikauppaan ilmestyi tämän viikon alussa erillisiä pöytiä, joihin oli kerätty valmiita lahjapaketteja. Paketeissa oli mm. suklaata ja viiniä tai karamellirasia ja kukkasia. Ostoskeskuksessa oli punaisin sydämin koristeltuja ehdotuspaketteja kauppojen ikkunoissa. Otsikkona toistui Dia dos Namorados. Vaikka Valentinuksen päivää tai ystävänpäivää yleisesti vietetään 14.2., Brasiliassa se on 12.6.

Valppain mielin

Tulen varmaan myöhemminkin kirjoittamaan liikenteestä, mutta ensimmäisen viikon pohjalta olen tehnyt seuraavia havaintoja:

• Autoilijat eivät yleensä pysähdy, vaikka jalankulkija olisi uskaltautunut suojatietä ylittämään.
• Motoristille on aina tilaa muun liikenteen seassa.
• Tööttäyksellä voi hoitaa monenlaista viestintää, esimerkiksi:
• Tervehtiä tuttua
• Varoittaa jalankulkijaa siitä, että kannattaa hypätä sivuun (täältä tullaan)
• Kertoa mielipiteensä muista tienkäyttäjistä
• São Paulon liikenneruuhkat antavat jonkinlaisen mielikuvan kaupungin koosta

Myrsky Campinasissa

Ensimmäisen asuinviikkomme aikana Campinasissa on satanut joka päivä jossain vaiheessa. Parina päivänä on myös ukkostanut. Ukkosen jyrähtely on kuulunut kaukaisena, muutama salama on saattanut välähtää. Pahimmatkin sadekuurot ovat olleet tutunoloisia - kuin Suomessa.

Viime yönä heräsimme valtaisaan pauhuun, pamahduksiin ja kolkkoon kumahteluun: aamusta asti tänne ennustettu ukkosmyrsky oli saapunut. Salamat ja ukkosen jyrähdykset seurasivat toisiaan ilman taukoja. Liioittelematta kyse oli pahimmasta ukkosmyrskystä, jota olen koskaan joutunut kuuntelemaan tai päässyt seuraamaan lähietäisyydeltä.

Ukkosen pauhua ja salamoiden sarjaa seurasi kaatosade. Kävimme parvekkeella katsomassa, miten taloyhtiön palmupuut taistelivat sateessa ja tuulessa.

Öinen myrsky meni ohi muutamassa tunnissa, mutta tämän päivän sääennusteen mukaan seuraava ukkosmyrsky on jo lähitunteina tulossa.

***
Uutinen Campinasin ja lähialueen myrskytuhoista

Bingo pimeällä poliisiasemalla

Maahantulomuodollisuuksissa oli eilen vuorossa rekisteröintiä varten käynti poliisilaitoksella. Rekisteröinnin ohessa tulisimme saamaan myös paikalliset henkilöpaperit. Meille oli varattu asiointiaika rekisteröintiin 14.20. Jyrin työnantaja oli järjestänyt avuksemme paikallisen tämäntyyppisiä asioita työkseen hoitavan konsultin. Onneksi.

Konsultin ensimmäinen ja hieman pessimistiseltä kuulostanut neuvo liittyi lounaan tärkeyteen: Poliisiasemalla tulisi kuulemma menemään aikaa. Tarvitsimme myös valokuvat henkilötodistusta varten. Konsultti suositti poliisitaloa vastapäätä olevaa lounasbaaria ja valokuvaamoa.

Olimme ehtineet vasta aloittaa lounaan, kun sähköt katkesivat. Sähkökatko tuntui lähinnä riemastuttavan henkilökuntaa. Viereisessä valokuvaamossa sähkökatko ei ollut yhtä riemastuttava kokemus työntekijöille – tai meille. Kuvaaminen ei onnistuisi ennen sähköjen palaamista.

Konsultti tiesi lähistöltä lehtikioskin, jossa otettiin myös passikuvia. Kävelimme sinne vain kuullaksemme, että sähköt palaisivat klo 19. En tiedä, kumpi hämmästytti enemmän: se, että sähkökatkon päättymisaika oli tiedossa vai se, että sähkökatkon syyksi todettiin edellisillan raju ukkonen. Kävelimme takaisin poliisitalolle ja menimme sisään. Konsultin mielestä kannatti nimittäin kysyä, onnistuisiko rekisteröityminen ilman kuvia. Ei onnistuisi.

Poliisitalon läheisellä taksitolpalla konsultti kyseli kuskeilta vinkkejä lähimmästä valokuvaamosta. Avuliaisuutta riitti ja puheliain kuski sai ajokeikan. Singahdimme taksilla lelukauppaan, jossa oli myös passikuvapalvelu. Näytän kuvassa vähemmän hämmästyneeltä kuin olisi voinut odottaa edeltävän tunnin tapahtumien jälkeen.

Ehdimme poliisitaloon takaisin noin klo 14. Liki puolen tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme virkailijan tiskille vain vartin myöhässä varatusta ajasta. Virkailija ei puhunut lainkaan englantia, mutta kulmien kurtistus ja peukalon näyttäminen alaspäin eivät olleet positiivisen oloisia eleitä täälläkään. Paikalle tuli toinenkin virkailija tuijottamaan näyttöä, papereitamme, valokuviamme ja meitä.

Konsultin mukaan tietojärjestelmä oli alhaalla. Lisäksi valokuvamme olivat vääränkokoisia tai otettu liian kaukaa. Jotain niissä joka tapauksessa oli pielessä. Meidän pitäisi ehkä hankkia uudet valokuvat ja varata uusi aika. Aloittaa prosessi alusta.

Ja sitten valot alkoivat vilkkua ja sammuivat kokonaan.

Siirryimme odottamaan sähkökatkon päättymistä täpötäyteen odotustilaan. Valoa pimeyteen tuli onneksi vähän ikkunoista. Ilmastointi ei ollut ollut toiminnassa ennen sähkökatkoakaan.

Kun valot hetken kuluttua palautuivat vilkkuvina, pääsimme jatkamaan asiointiamme. Valokuvat hyväksyttiin, saimme allekirjoittaa monta dokumenttia. Liki puolitoista tuntia sen jälkeen, kun olimme virkailijan ensimmäisen kerran tavanneet, hän antoi meille jonotuslaput seuraavaan asiointipisteeseen ja sanoi iloisesti hymyillen tchau.

Konsultin mukaan seuraava jonotus tulisi kestämään 20-30 minuuttia. Jyrin numero oli 649, minulla 255. Jonotus oli kuin bingo. Vuoronumerot ilmestyivät satunnaisessa järjestyksessä. Välillä ne vaihtuivat todella nopeasti, välillä todella hitaasti. Katse oli oltava siis koko ajan näyttötaulussa. Oman numeron kohdalla piti singahtaa seuraavaan huoneeseen. Ja istua odottamaan. Tässä huoneessa odotukseen kuului tuolileikki: jonossa siirryttiin aina seuraavalle tyhjälle tuolille.

Jyri oli jo päässyt asiointipisteeseen valokuvattavaksi, antamaan sormenjälkensä ja vielä kerran seuraamaan omien henkilötietojensa kirjaamista järjestelmään, kun vielä odotin vuoroani.  Ja sitten valot sammuivat.

Työntekijöiden mielestä sähkökatko oli vallan riemastuttava. Huone oli äkkiä täynnä työntekijöiden puheenpulputusta, naureskelua ja hihkumista. Istuin melko lailla pilkkopimeässä, tiiviissä tuolirivissä ja kontaktissa muiden vuoroaan odottavien kanssa. Aihetta hihkumiseen en ymmärtänyt.

Lopulta, kahden tunnin ja kolmen vartin jälkeen, pääsimme peukalot mustattuina pois poliisitalosta, uusien tilapäisten henkilökorttiemme kanssa. Varsinaista henkilökorttia ei tarvitse käydä hakemassa poliisitalosta. Onneksi. 

"Gustavo ei asu enää täällä"

Viimeiset pari päivää ovat olleet pitkiä ja lievästi sanoen täynnä jos minkälaista asiaa.

Eilen aamulla pääsimme vuorokauden kestäneen matkan jälkeen vihdoinkin uuden Brasilian-kotimme ovesta sisään. Lentokoneessa nukkuminen ei kuulu keskeiseen osaamisalueeseeni. Toivoin siis pääseväni nukkumaan uudessa makuuhuoneessa ensimmäistä kertaa mahdollisimman nopeasti.

Asunnolla meitä oli vastassa kiinteistövälitysfirman edustaja, antamassa avaimet ja tarkistamassa, millaisessa kunnossa asunto on luovutushetkellä. Oletin, että asuntoon liittyvien asioiden hoitaminen veisi puolisen tuntia. Aika-arvioni meni pieleen vain kahdella ja puolella tunnilla.

Kiinteistövälittäjän pitkästä käynnistä jäi mieleen hajanaisia asioita. Hän esitteli myös edellisen asukkaan jälkeensä jättämää lankapuhelinta tai lähinnä kertoi puhelujen hinnoista. Edellinen asukas Gustavo oli ilmeisesti hankkinut lankapuhelimen osana verkkoliittymäpakettia, halpojen lähipuheluhintojen innoittamana.

Tänä iltana puhelin soi ensimmäisen kerran meidän täällä ollessa ja Jyri vastasi. Keskustelun keskeisimmästä lauseesta tullee vakiovastaus puhelimen soidessa:

- Gustavo doesn't live here anymore.