Olimme eilen portugalin tunnilla. Opetusta on aina kaksi
tuntia kerrallaan. Tällä kertaa ensimmäinen tunti meni kokonaisuudessaan
kuunnellessamme opettajamme (professor Antonio) luentoa Brasilian poliittisesta
tilanteesta.
Ensin meidät piti saada ymmärtämään, ketkä ovat keskeiset
henkilöt ja/tai mitä ovat keskeiset insituutiot, jotka ovat edustettuina. Vasta
tämän taustoituksen jälkeen professor Antonio pääsi kertomaan, mistä viime
päivien kuohunnassa on kyse. (Olimme tietysti yrittäneet seurata uutisointia
Brasilian tilanteesta jo tänne muuton vahvistumisesta alkaen. Keskeisten tapahtumien
kertaus oli silti hyvä johdanto.)
Kuohunnalta ei ole voinut välttyä, jos on lukenut
sanomalehtiä tai katsellut yhtään brasilialaista uutis- tai
ajankohtaislähetystä. Viime viikolla ex-presidentti oli kuulusteltavana. Kuulustelua
ennakoitiin syyttäjän ja ex-presidentin kaksintaisteluksi ja kuvamateriaali oli
sen mukaista: synkkäsävyisiä, dramaattisia profiilikuvia, joissa miehet olivat
kasvot vastakkain. Tällä viikolla on sitten uutisoitu ensin yhden
puoluejohtajan erosta ja sitten nykyisen presidentin kytkeytymisestä
lahjusskandaaliin, jonka selvittely on täällä ollut meneillään jo joitain
vuosia.
Presidentti piti eilen portugalin tuntimme aikana puheen,
jossa ilmoitti, ettei aio erota. Kun pääsimme kotiin, aloimme seurata suoria
lähetyksiä mielenosoituksista eri puolilla maata. Myös Campinasissa oli
mielenosoitus. Paikkana oli taas Centro, jonne täällä taitavat mielenilmaukset
yleensä keskittyä.
Suomalaismedioiden uutisia Brasilian tilanteesta 18.5.2017:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti