Adeus Campinas!

Muuttolaatikkomme ovat matkalla jossain päin maailmaa (tai ehkä edelleen vielä odottelevat lähtöä Brasiliasta) ja me itse olemme palanneet Suomeen. Tällä kertaa eivät onneksi matkalaukkumme päättäneet jatkaa reissua omin päin kuten kahdella edellisellä São Paulo – Helsinki - São Paulo –matkalla. Suomeen paluuseen liittyi jo itsessään paljon hoidettavia asioita; niiden lisäksi jouduimme odottelemaan viikon (!) kahden laukkumme paluuta joulukuun aiemmalta Helsingin reissulta takaisin Campinasiin.

Matkalaukkuja pakatessa ja purkaessani olen miettinyt, mitä vuoden ja seitsemän kuukauden Campinas-jaksosta jää kaipaamaan, mitä ei kaipaa, mitä jää mieleen. Listaus sopii myös hyvin viimeisen Olá Campinas -blogimerkinnän aiheeksi.

Mitä jää kaipaamaan?

Tuoreita hedelmiä ja tuorepuristettuja hedelmämehuja; aurinkoa, joka oli näkyvissä lähes poikkeuksetta päivittäin; taloyhtiön uima-allasta. Puistojen ja kadunvarsien rehevää, värikästä kasvillisuutta ja ympärivuoden vehreyttä. 

Mitä ei jää kaipaamaan?

Väkivallan uhkaa, joka oli koko ajan läsnä jollain tavalla. Se näkyi kaupunginorkesterin konsertissa (aseistetut vartijat), paikallisissa ja valtakunnallisissa uutisissa ja tuli lähelle meidän asuinaluettammekin monin tavoin. Alussa meni ikkunaan katsomaan kuullessaan omituisia pamahduksia, myöhemmin oppi, että kannatti mielummin alkaa seurata paikallismedian uutispäivityksiä mahdollisesta aseellisesta ryöstöstä tai muusta ammuskelusta. Ei jää kaipaamaan niitä uutiskuvia, joissa muutaman kilometrin päässä meiltä palavat autonrenkaista tehdyt tiesulut lakkopäivinä.

Ei kaipaa myöskään sitä alkuvaiheen täydellisen ummikkouden tunnetta, kun kieli, kulttuuri ja fyysinen asuinalue oli aivan vieras.

Mitä jää mieleen?

Ensimmäisenä naisten jokaviikkoinen manikyyri ja/tai pedikyyri. Kynsistudioita ja kosmetologien toimipisteitä oli todella tiheässä.

Mukava asuinalueemme, paljon vehreyttä, ravintoloita ja kahviloita, tapahtumia sekä palvelut kävelyetäisyydellä. Osaan nyt myös kertoa miljoonakaupunki Campinasista, joka on Brasilian 14. suurin kaupunki – ja josta kukaan ei ole koskaan tuntunut kuulleenkaan, koska se ei ole varsinainen turistikaupunki.

Lopuksi kiitollisuudella muistamme Jyrin kanssa kumpikin niitä ystävällisiä brasilialaisia, jotka olivat valmiita auttamaan ummikkoja, jotka pystyivät puhumaan aluksi vain muutaman sanan (joskus riitti vain muutama tavu!) portugalia.

Suosikkiravintoloita

Kun kävimme asunnonhakureissulla Campinasissa helmikuussa 2016, paikallisoppaamme antoi meille neljä ravintolasuositusta. Kokeilimme heti tuolla reissulla yhtä suositusravintoloista – ja loput kolme ovat edelleen testaamatta. Suurin syy on etäisyys, meillä ei ollut alkuvaiheessa autoa ja aivan lähialueeseenkin tutustuminen tuntui vievän oman aikansa: Paikallisoppaan suosituslistalta testaamamme italialaisravintola Brunelli sijaitsi silloisesta hotellistamme noin 400 metrin ja nykyisestä kodistamme 450 metrin päässä. 

Jos meille ei olisi sinä helmikuisena iltana osunut Brunellissa niin ystävällinen ja avulias tarjoilija, ensimmäinen käynti olisi jäänyt viimeiseksi. Kukaan ravintolassa ei puhunut englantia, painetut ruokalistat olivat vain portugaliksi. Tarjoilija ehdotti, että lukisimme listan englanninkielistä versiota heidän nettisivuiltaan ja loput keskustelusta käytiin erilaisten käsimerkkien avulla. Kävimme alkuvaiheessa Brunellissa melko useasti ja samainen ystävällinen vakiotarjoilija kehui vuolaasti kerta kerralta paranevaa portugalin taitoamme. 

Ensimmäinen ruokailumme Brunellissa on muuten ainoa kerta, jolloin meillä on ollut pöytävaraus, kun olemme olleet liikkeellä kahdestaan. Jostain syystä paikallisoppaamme oli sitä mieltä, että pöytävaraus olisi käytännössä pakollinen.

Heti muuton jälkeen aloin etsiä lähietäisyydeltä ravintoloita Googlen avulla. Kävin tutustumassa kartalta löytämiini ravintoloihin niiden verkkosivujen ja somekanavien kautta. 

Aivan lähietäisyydeltä (näkyy parvekkeeltamme!) löytyi Maialini. Se on tyypiltään moderni italialainen, mutta meidän näkökulmasta ravintolasta teki aluksi erityisen loistavan englantia erittäin hyvin puhunut perulaistarjoilija. Valitettavasti hän joutui muuttamaan pois Campinasista, huolehtimaan sairastuneesta perheenjäsenestään. Perulaistarjoilijan lähdettyä Maialinissa on ollut englantia puhuvia työntekijöitä hieman vaihtelevasti. Ruoka on pysynyt hyvätasoisena.

Hieman etäämmältä kotoamme sijaitsevat Black Sheep ja D’Autore. Ensin mainittu on hintatasoltaan halvempi ja laadultaan vähän epätasaisempi. Jälkimmäinen puolestaan saattaa olla asuinalueemme kalleimpia ravintoloita, mutta se myös sijoittuu meidän mielestämme kahden parhaan ravintolan joukkoon täällä. D’Autoressa oli muutamalla illalliskerralla naistarjoilija, joka oli käynyt Turussa.

Viimeisten kuukausien aikana olemme vielä löytäneet kolme uutta mielenkiintoista ravintolaa: Lume, Olivetto ja IKI. Lumen ruoka on tasoltaan hyvää, mutta palvelu vaihtelee melkoisesti. Olivetto on tunnelmallinen; palvelu ja ruoka ovat tasokkaita. Olivetton viinilista on paksu kirja!

Meidän mielestämme asuinalueemme ellei koko kaupungin paras ravintola on japanilainen IKI. Ravintolan sisustus on eleetön, huomattavin sisustuselementti ovat suuret kuparinväriset valaisimet. Palvelun sekä ruuan laatu ovat huippua. IKIssä pitää olla paikalla ajoissa, jos ei ole tehnyt pöytävarausta. Yleensä kahdeksan kieppeillä aletaan käännyttää ilman varausta olevia ovelta. Niinpä me olemme kertaalleen olleet jo muutamaa minuuttia ennen avaamisaikaa oven takana jonottamassa!

Näitä seitsemää suosikkiravintolaamme yhdistää pari asiaa: ne ovat olleet toiminnassa melko lyhyen aikaa (esimerkiksi Black Sheep, D’Autore, Lume ja Maialini on perustettu 2015, IKI lokakuussa 2016). Poikkeuksen muodostaa ja säännön vahvistaa vuonna 2008 perustettu Olivetto. Toinen yhdistävä tekijä on se, että käytännössä kaikkiin näihin ravintoloihin haetaan koko ajan uusia työntekijöitä. Työnhakuilmoituksia on ravintoloiden omilla sivuilla, mutta myös jopa niiden ikkunoissa. Jatkuvaa rekrytointia vahvistaa myös omat kokemuksemme: hyvin harvassa näistä ravintoloista on enää vuoden tai puolentoista vuoden takaa tuttuja tarjoilijoita.

”Tuleeko tämä suorana lähetyksenä?”

Eilen, 6.12., oli Suomen itsenäisyyspäivä, mutta meillä oli portugalin tunti klo 16-18 paikallista aikaa (20-22 Suomen aikaa). Tuntimme osui siis linnan juhlien aikaan. Jyri varmisti jo aiemmin opettajaltamme, että voisimme katsella itsenäisyyspäivän juhlintaa oppitunnilla.

Opettajamme Antonio harrastaa juoksemista ja on erittäin kiinnostunut politiikasta, jalkapallosta, musiikista ja portugalin kielestä. Etukäteen oli vaikea arvioida, millaisia kommentteja juhlinnasta häneltä irtoaisi.

Ennen kuin aloimme katsella Ylen lähetystä linnan juhlista, kerroimme Antoniolle lyhyesti, millaisesta tilaisuudesta on kyse, paljonko kutsuttuja on ja keitä juhlaan yleensä kutsutaan (mm. tieteen, kulttuurin, politiikan ja urheilun edustajia sekä presidentin vuoden aikana tapaamia tavallisia ihmisiä ja sotaveteraaneja).

Kaksituntinen oppituntimme koostuu yleensä 30-45 minuutin keskustelusta ja 30-45 minuutin kielioppiosiosta. Loppuosa käytetään tekstien (ajankohtaisia uutisia, aikakauslehtiartikkeleita jne.) lukemiseen ja kääntämiseen. Eilen kuitenkin koko kaksituntinen käytettiin keskusteluharjoitukseen, kun Jyri ja minä vuoronperään esittelimme Antoniolle kättely- tai haastatteluvuorossa olevia linnan vieraita. Aivan simultaanitulkkaukseen emme tällä kielitaitotasolla sentään (vielä) pysty. Melko rankka keskusteluharjoitus linnan juhlista kuitenkin lopulta sukeutui, kun piti esitellä portugaliksi käytännössä Suomen lähihistoria (sodat, kolme edellistä presidenttiä, eri lajien urheilumenestyksiä, liuta kulttuurihenkilöitä) sekä tämänhetkinen hallitus ja muita vaikuttajia.

Antonio yritti arvailla kunkin vieraan ammattia (ja joskus myös poliittista suuntautumista!) pelkästä ulkonäöstä ja valitusta asusta. Lisäksi hän yritti lausua ihmisten nimiä, jotka olivat hänelle vaikeita tai erittäin vaikeita. Kimi Räikkösen ja Juha Kankkusen Antonio tunnisti itse ilman apua. Kjell Westön nimi oli hänelle jäänyt mieleen jostain kirjallisuuteen liittyvästä artikkelista, vaikkei hän kirjailijaa ulkonäöltä tunnistanutkaan.

Kesken kättelykierroksen kuuntelimme Sibeliuksen Finlandia-hymnin. Opettajamme tykkäsi omien sanojensa mukaan Finlandiasta kovasti – ja tunnisti sen heti, kun kuoroesitys linnassa hieman myöhemmin alkoi. Finlandian lisäksi Antonio tykästyi Sofi Oksaseen (puvun, kampauksen ja silmälasimallin (!) vuoksi) sekä Katri Helenaan (hyvä ääni ja kaunis laulaja). Dallapén nimessä oleva aksentti kiinnosti Antoniota portugalin kielen näkökulmasta.

Opettajaamme hämmästytti muutama asia erityisesti: Ensinnäkin lähes kaikki haastateltavat tuntuivat liittyvän jollain tavalla urheiluun, poikkeuksen säännöstä muodostivat vain muutamat kulttuurin edustajat. Muita hämmästyttäviä seikkoja olivat juhlien rauhallinen, sivistynyt tunnelma (vaikka paikalla oli eri poliittisia kantoja edustavia ihmisiä!) sekä osallistujien erittäin juhlava pukeutuminen.

Kaikista suurin hämmästyksen aihe oli kuitenkin se, kun Antoniolle aivan alussa selvisi, että linnan juhlien kättelyä ja juhlia ylipäätään näytettiin suorana lähetyksenä (ja että juhlat lienevät Suomen katsotuin tv-lähetys koko vuonna).

Puolitoista vuotta Brasiliassa

Tänään tuli puolitoista vuotta siitä, kun muuttomatkamme Brasiliaan alkoi. Puolitoista vuotta saattaa kuulostaa pitkältä ajalta ulkomailla, mutta aika on mennyt kuin huomaamatta uusien asioiden ja erityisesti kielen opettelussa. Toisaalta aika tuntuu aina hidastuvan Brasiliassa ollessa ja nopeutuvan Suomessa. Tästä on parhaana todisteena se, että Suomen-vierailuilla tarvitaan lähes minuuttiaikataulu ja siltikin pitää nipistää jet lagia potevana vielä yöunistakin!

Muuton tienoilla olleista käsityksistä, oletuksista ja suunnitelmista osa osoittautui hyvin nopeasti virheellisiksi (esimerkiksi kielen oppimisen tahti). Eräs isoimmista vääristä oletuksista oli se, että brasilialaisessa miljoonakaupungissa pärjäisi englannilla. Portugalin taito on ehdoton edellytys täällä asumiseen! Toinen virheellinen oletus oli Suomen-vierailujen määrä. Niitä on tullut tehtyä paljon ennakkosuunnittelua enemmän – hyvät ennakkosuunnitelmat olivat taas kerran alisteisia elämän oikeille tapahtumille. Ilmastoon ja auringonpaisteisiin päiviin olen tottunut ja tykästynyt paljon paremmin kuin kuvittelinkaan. Tykästymistä on auttanut kontrasti: Suomen-vierailujemme aikana on joka kerta satanut lunta tai räntää tai ollut niin kylmä, että ulkoilmafestivaalillakin piti käyttää heinäkuussa pipoa.

Sosiaalinen media on ollut todella tärkeä yhteydenpidossa kavereihin ja sukulaisiin. Somesta löytyi myös Brasiliassa asuvien ulkosuomalaisten ryhmä. Vaikka expattien tapahtumat ja kokoontumiset ovat jääneet meiltä käymättä (arkipäivä ja/tai tapahtumapaikkana Rio de Janeiro tai São Paulo), ryhmään kuuluminen on ollut tärkeää sinällään.

Puheliaita naapureita

Blogissa oli taas taukoa ensin reissaamisen ja sitten ärjyn flunssan vuoksi.

*****

Hissi on osoittautunut erityisesti viimeisen viikon aikana suosituksi keskustelupaikaksi taloyhtiön muiden asukkaiden kanssa. Ilmeisesti naamamme ovat tulleet pikkuhiljaa niin tutuiksi, että naapurien mielestä tervehdysten lisäksi myös small talk on paikallaan. Naamamme lisäksi meistä tiedetään jo paljon muutakin. Viime viikolla koimme hämmentävän hetken, kun muutamaa kerrosta ylempänä asuva naapurimme tiesi, missä kerroksessa me asumme. Epäilin Jyrille, että asuinkerroksemme tunnetaan taloyhtiössä ehkä ulkomaalaisten kerroksena – edelliset seinänaapurimme kun olivat Japanista. (Asia oli selvinnyt minulle, kun japanilaisrouva oli aloittanut kanssani keskustelun portugaliksi – hississä.)  

Taloyhtiössämme on jokaisen asunnon parvekkeelle tehty rakennusvaiheessa hiiligrilli. Parvekegrillin käytöstä pitää etukäteen ilmoittaa porttivahdille, joka käynnistää tuulettimen. Muutama viikko sitten porttivahti kertoi, että grillaaminen on kielletty, sillä tuuletin on rikki. Rikkinäinen tuuletin oli aiheuttanut jokaisella grillauskerralla meteliä yläkerran asuntoihin, juuri metelin ansiosta vika havaittiin. Korjausaikataulusta ei ollut tietoa – me olemme kuulemma ainoat asukkaat, jotka ylipäätään grillaavat!

Lauantaina tullessamme kaupasta Jyri kantoi hissiin ostamamme ison grillihiilisäkin. Samassa hississä matkustanut naishenkilö totesi ääneen meidän siis olevan se pariskunta, joka talossa grillaa. Hän myös halusi tietää, aiommeko taas grillata ja huomautti saman tien ilmeisen voitonriemuisena, ettei se olisi edes mahdollista rikkinäisen tuulettimen vuoksi. Meillä oli kuitenkin päivitettyä tietoa asiasta. Emme olisi edes lähteneet ostamaan grillihiiliä ja grillattavaa lauantaina, ellei porttivahti olisi kertonut, että tuuletin on nyt korjattu ja voimme taas grillata kuten ennenkin.

Takahuoneissa puhutaan englantia

Olen kirjoittanut blogissa portugalin opinnoistamme jasuullisen kielitaidon haasteista. Suullisen kielitaidon puutteet tulevat tietysti parhaiten esiin arkielämän käytännön tilanteissa kuten esimerkiksi ostoksilla varsinkin pienissä kaupoissa tai erikoisliikkeissä.

Vielä muutama kuukausi sitten aloitimme ostoksilla keskustelun myyjän kanssa portugalinkielisten tervehdysten jälkeen automaattisesti kysymyksellä: Você fala inglês? (Puhutko englantia?). Nykyisin yritämme ensin hoitaa asiamme portugaliksi ja vasta sitten turvaudumme englantiin. Useimmiten jossain vaiheessa on pakko taas esittää tuo edellä ollut kielitaitokysymys.

Usein vastaus kysymykseen englannintaidosta on kielteinen. Esimerkiksi eräissä asuinalueemme ravintoloissa tarjoilijat eivät puhu englantia, eikä ruokalistoja ole englanniksi. Toisaalta usein paljastuu jossain vaiheessa, että itse asiassa vastapuoli osaakin englantia, mutta ei syystä tai toisesta haluaisi sitä puhua. Suosituin kuulemistamme selityksistä on se, että englannintaito niin vähäinen (joka kerta ollut kuitenkin laajempi kuin meidän portugalin osaamisemme!). Olen kyllä itsekseni epäillyt useammin kuin kerran, että vastapuoli on halunnut ensin huvittaa itseään kuuntelemalla tönkköportugaliamme ja lopulta on ollut pakotettu paljastamaan oman englannintaitonsa.

Varsinkin ensimmäisten asuinkuukausiemme aikana jouduimme tilanteisiin, joissa portugalin taitomme ei yksinkertaisesti riittänyt, ja liikkeissä tai ravintoloissa lähdettiin etsimään avuksi jotakuta englantia puhuvaa. Lähes poikkeuksetta englantia puhuva henkilö löytyi takahuoneesta.

Ruokaohjelmien seuraamista

Eilisessä kirjoituksessa totesin, että brasilialaisia ohjelmia on televisiosta tullut katseltua erittäin vähän. Uutisten ja urheilun lisäksi on pari täkäläistä ohjelmaa, joita olemme lähes säännöllisesti seuranneet: MasterChef Brasil sekä Pesadelo na Cozinha. Kummatkin ovat Brasiliaan tuotuja ohjelmaformaatteja: Ensinmainittu on tietysti MasterChef-kisa ja jälkimmäinen puolestaan alun perin nimellä Ramsay's Kitchen Nightmares Britanniassa tehty tosi-tv -sarja, jossa fiksataan syystä tai toisesta surkeaan jamaan joutuneita ravintoloita.

Näitä brasialaisversioita yhdistää ranskalainen Érick Jacquin, joka on MasterChef-tuomari ja juontaa Pesadelo na Cozinha -ohjelmaa. Jacquin puhuu portugalia, mutta hänen puheensa tekstitetään kummassakin ohjelmassa – ja se on nimenomaan syy sille, miksi näitä ohjelmia seuraamme. Toki niistä oppii myös ruoka-aineiden nimiä, kun kuuntelee tarkkaavaisesti kilpailijoiden puheita. Tekstitys kuitenkin helpottaa seuraamista huomattavasti.

Pesadelo na Cozinha (”Painajainen keittiössä”) on melko uskomatonta seurattavaa. On vaikea käsittää, miten ohjelmaan valikoituneet ravintolat ovat voineet pysyä hetkeäkään pystyssä, kun työntekijöillä on hällä-väliä -asenne, asiakkaita aliarvioidaan, kokit ovat osaamattomia ja keittiössä saattaa juoksennella torakoita. Ohjelma on tietysti käsikirjoitettu ja rakennettu tosi-tv:n perussääntöjen mukaan: jokaisessa jaksossa alun kauheudesta päästään aina onnelliseen loppuun, jossa ulkoisestikin uudistetussa ravintolassa on yhtä lailla tyytyväisiä työntekijöitä ja asiakkaita. Myös ihmistyypit ovat yleensä samankaltaisia: innokas, mutta organisointiin kykenemätön omistaja/innoton omistaja, jonka on pakko pitää ravintolaa; vastahankaiset työntekijät/innostuneet työntekijät, jotka valmiita tekemään mitä tahansa työpaikkansa vuoksi sekä osaamaton kokki/osaava mutta työtahdin vuoksi uupunut kokki. (Olisi mielenkiintoista nähdä jokin seurantaohjelma, jossa näihin uudistettuihin ravintoloihin palattaisiin vaikka vuoden kuluttua: miltä meininki näyttää?)

MasterChef eteni tällä viikolla finaaliin, jossa kilpailivat 28-vuotias Michele Crispim ja 30-vuotias Deborah Werneck. Voiton vei Michele Crispim.

Uutinen MasterChef Brasil -finaalista

Finalistien esittelyt

Michele Crispim 

Deborah Werneck 

Portugalia oppimassa II

Kielikoulu, jossa käymme portugalin tunneilla, on julkaissut oman oppikirjan (Fala Brasil - Portugues para estrangeiros). Pääsimme kirjan loppuun juuri ennen viimeisintä Suomen-reissuamme. Tällä viikolla palasimme oppitunneille – ja edessä on viime viikkojen aikana täysin unohtuneen portugalin mieleenpalautus. Käytännössä siis kertaamme vuoden aikana opittua kielioppia ja sanastoa.

Opetuksessa pääpaino on yleis- ja puhekielessä, toki kirjakieliset muodotkin käydään läpi. Brasilian portugalin kuullun ymmärtäminen ja suullinen kielitaito ovat itselläni kaikista heikoimmat osa-alueet, kirjoitettua kieltä ymmärtää jo yllättävänkin hyvin. Puheen ymmärtämistä vaikeuttaa erityisesti nopeus ja sanojen lyhentäminen, puheen tuottamista puolestaan ääntäminen: esimerkiksi väärän tavun painottaminen voi muuttaa sanan merkitystä kokonaan. Lisäksi jokainen sana kirjoitetaan eri tavoin kuin lausutaan ja osa äänteistä on ollut meille tähänastisessa elämässä tuntemattomia.

Opinnoissa ovat vaihdelleet tuskaiset hetket (Miksi portugalissa on näin paljon epäsäännöllisiä verbejä?) ja ilahtumiset (Muistin ulkoa ter-verbin subjunktiivin futuurin taivutuksen!). Aiemmin opitun kertaamisessa tällä viikolla on kuitenkin havainnut oppineensa edes jotain. Suullisen kielitaidon kohentaminen vaatisi paljon enemmän harjoitusta kuin minulla on arjessa mahdollista saada. Jyrillä harjoitusta tulee tietysti työpaikalla koko ajan.

Kieliopinnoissa on varsinaisen kielen opettelun lisäksi ollut koko ajan sivujuonteena myös tutustuttaminen brasilialaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Niinpä kieliopin ohessa luemme lyhyempiä ja pidempiä tekstejä eri aiheista kuten maan historiasta, poliittisesta nykytilanteesta, kulttuurista, juhlapäivistä, tavoista jne.

Portugalia oppimassa I

Kun tieto muutosta Brasiliaan varmistui, aloitimme portugalin opinnot Suomessa helmikuussa 2016. Ehdimme käydä muutaman kerran portugalin survival-kurssin natiiviopettajan johdolla (Centro Cultural Brasil-Finlândia). Kieliopintojen alkaessa muuttopäivän luultiin olevan jo huhtikuun alussa eli tahti opinnoissa oli nopea. Opettajamme oli mukava, kärsivällinen ja kannustava. Hän oli myös aivan oikeassa siinä, että kielenopiskelu tulisi olemaan helpompaa paikanpäällä Brasiliassa, kun kieltä kuulee ja näkee koko ajan kaikkialla ympärillään.

Portugalin opintomme jatkuivat Campinasissa viime elokuussa, taukoa opinnoissa oli siis jonkin verran. Loppuvuonna kävimme tunneilla 3-4 krt/viikko. Valitsimme kielikurssipaikan melko lailla umpimähkään. Pääasiallisena vaatimuksena oli läheinen sijainti – minun piti käydä kielikurssilla yksinäni kerran viikossa. Valitsemamme kielikoulu on aloittanut 1970-luvulla, nykyisin toimintaa pyörittää perustajan poika. Koulussa on tarjolla englannin, ranskan, espanjan ja portugalin opetusta. Opetus tapahtuu pääosin yksityistunneilla tai perheen tai pariskunnan yhteisillä tunneilla. Perusteluna on se, että olisi vaikeaa suhteellisen pienillä opiskelijamäärillä löytää suunnilleen samalla kielitaitotasolla olevia isomman ryhmän muodostamiseksi.

Meillä on kaksi opettajaa: maanantaisin ja keskiviikkoisin olen yhdessä Jyrin kanssa professor Antonion oppilaana. Antonio on noin 60-vuotias, ja inhoaa lähes kaikkea. Tai ainakin sellainen käsitys on muodostunut hänen puheistaan ja tykkäyksen kohteiden vähyydestä. Hän pitää juoksemisesta, mutta välttääkseen muita juoksijoita, tekee lenkkinsä puistossa aikaisin aamulla. Hän pitää lisäksi jazzmusiikista, lukemisesta, erään tietyn ravintolan caipirinhoista ja jalkapallosta. Erityinen inhon kohde on Brasilian poliittinen tilanne, josta Antonio saattaa helposti pitää pitkiä monologeja.

Tiistaisin yksityistunnilla opettajani on professora Maria Helena. Hän on samaa ikäluokkaa kuin Antonio, mutta hyvin erityyppinen. Useimmat professoran kertomat jutut alkavat: ”Ensin otettiin caipirinha…” Tämä pätee grillaamiseen, ulkona syömiseen, kaverien tapaamiseen – lähes mihin tahansa. Professoran arvion mukaan minun kannaltani tärkeintä oli oppia heti alkuunsa keskustelemaan siivoojan/palvelijan kanssa. Seurasi molemminpuolinen järkytys: minä en ymmärtänyt, miksi professora kuvitteli automaattisesti, että meillä olisi siivooja saati palvelija, professora ei puolestaan voinut ymmärtää, ettei meillä sellaista ollut. Toki olen sittemmin oppinut, että esimerkiksi juuri meidän kaupunginosassamme siivoajien käyttö kotitalouksissa on erittäin yleistä.

Suomen viileästä kesästä Campinasin lämpimään talveen

Blogi oli tauolla muutaman viikon Suomen-reissun ajan ja otsikko kertoo reissun erään keskeisen puheenaiheen. Sääkeskusteluun liittyen on pakko kommentoida, etten ole palellut ikinä heinäkuussa Suomessa niin paljon kuin 13.7. Kirjurinluodolla Pori Jazzeilla. Olin mielestäni varustautunut ihan hyvin; luotin kerrospukeutumisen voimaan. En vain ollut ymmärtänyt ottaa mukaan pipoa ja hansikkaita! Kylmyyden kruunasi sade, joka alkoi tietysti eniten odottamani Wilcon keikan aikana.

Campinasin talvisää tuntuu oikein mainiolta: seuraaville 10 vuorokaudelle ennustetaan päivälämpötiloiksi +26...+31 astetta ja sadetta näyttäisi olevan merkittynä vain yhden päivän kohdalle. Myös yölämpötilat alkavat kohota - kevättä kohti ollaan menossa. Koska allakan mukaan on kuitenkin edelleen talvi, paikallisilla näkee neuleita, talvikenkiä ja hameen kanssa paksut sukkahousut tai leggingsit.

Campinasista lähdettäessä sain portugalin opettajaltani mukaan nipun kielioppitehtäviä sekä kirjoitustehtävän aiheena Suomen reissu. Suomessa ollessa aikaa opiskeluun on kuitenkin aina niukalti kaiken muun aktiviteetin vuoksi. Niinpä sain tehtyä vain ajastetut väestötieteen verkkokurssin tehtävät, jotka vaadittiin opintojakson suorittamiseksi heinä-elokuussa  (ja sosiologian perusopintojen saamiseksi valmiiksi avoimessa yliopistossa).

Tänä aamuna portugalin opettajani pyysi vahvistamaan ensi viikon tunnin ajankohdan. Nyt täytyy siis alkaa urakoida rästiinjääneitä portugalin tehtäviä, jotta ne ovat valmiina ensi tiistaina. Muutaman viikon poissaolo täältä tuntuu kuitenkin pyyhkäisseen mielestäni kaiken tähän mennessä oppimani portugalin!

”Kristiina on paljon helpompi nimi kuin Jyri”

Kahvinkeittimemme hajosi pari kuukautta sitten. Uuden kahvinkeittimen ostaminen oli melkoisen hiostavaa puuhaa, vaikka olimme etukäteen selvittäneet haluamamme keittimen mallin, hinnan ja ostopaikan.

Etukäteisvalmistautuminen osoittautui riittämättömäksi.

Myyjä esitti lukuisia kysymyksiä, joista osa liittyi valitsemaamme keitinmalliin (emmekö todellakaan edes harkitsisi jotain toista mallia?) ja ylipäätään tämän merkin keittimiin (ovatko ne entuudestaan tuttuja?). Osa kysymyksistä liittyi puolestaan meihin: mistä olemme (tönkköportugali paljasti ulkomaalaisuuden), minkä nimisiä olemme, miksi asumme Brasiliassa. Loput kysymyksistä liittyivät mm. maksutapaan.

Myyjä oli koko ajan hyvin ystävällinen ja toisteli kysymyksiään tarvittaessa. Hän myös hidasti puhenopeuttaan, jotta ymmärtäisimme paremmin. Ostotapahtuma oli meidän osaltamme jo voiton puolella, kun myyjä kysyi, haluaisimmeko liittyä kanta-asiakkaiksi. Siitä alkoivat myyjän vaikeudet.

Jyrin tietojen kirjaaminen kanta-asiakasjärjestelmään osoittautui melko mahdottomaksi. Ensin Jyri tavasi nimensä. Vaikka kirjaimet tuli lueteltua oikein, myyjä ei ilmeisesti uskonut, että jonkun etunimi voisi olla oikeasti Jyri. Lopulta nimi saatiin oikein, kun myyjä tarkisti nimen oikeinkirjoituksen Jyrin henkilökortista. Ilmeisesti hermostuneena sähläämisestään nimen kanssa myyjä ei saanut postinumeroamme mitenkään järjestelmään. Jyri kirjoitti postinumeron paperille, eikä sekään auttanut. Myyjä unohti ilmeisesti jonkin numeron litaniasta, eikä järjestelmä päästänyt etenemään. Lopulta myyjä haki paikalle toisen myyjän, joka onnistui ensimmäisellä yrittämällä saamaan postinumeron oikein.

Varmaankin sekä myyjä että me olimme hyvin yhtä helpottuneita, kun maksu oli hoidettu ja kahvinkeitin ojennettu meille ja lähdimme pois.

Kävimme eilen ostamassa kahvinappeja samassa kaupassa – ja päädyimme saman myyjän asiakkaiksi. Jyrin kanta-asiakaskortti luettiin ostoksen yhteydessä.

- Kristiina on paljon helpompi nimi kuin Jyri, sanoi myyjä ja viittasi kädellään minuun.

Hämmästyttävää ei niinkään ollut se, että osasin sanoa portugaliksi olevani samaa mieltä. Hämmästyttävää oli se, että myyjä oli kuullut nimeni kertaalleen pari kuukautta sitten ja muisti sen edelleen.

Kuohuntaa ja skandaaleja

Olimme eilen portugalin tunnilla. Opetusta on aina kaksi tuntia kerrallaan. Tällä kertaa ensimmäinen tunti meni kokonaisuudessaan kuunnellessamme opettajamme (professor Antonio) luentoa Brasilian poliittisesta tilanteesta.

Ensin meidät piti saada ymmärtämään, ketkä ovat keskeiset henkilöt ja/tai mitä ovat keskeiset insituutiot, jotka ovat edustettuina. Vasta tämän taustoituksen jälkeen professor Antonio pääsi kertomaan, mistä viime päivien kuohunnassa on kyse. (Olimme tietysti yrittäneet seurata uutisointia Brasilian tilanteesta jo tänne muuton vahvistumisesta alkaen. Keskeisten tapahtumien kertaus oli silti hyvä johdanto.)

Kuohunnalta ei ole voinut välttyä, jos on lukenut sanomalehtiä tai katsellut yhtään brasilialaista uutis- tai ajankohtaislähetystä. Viime viikolla ex-presidentti oli kuulusteltavana. Kuulustelua ennakoitiin syyttäjän ja ex-presidentin kaksintaisteluksi ja kuvamateriaali oli sen mukaista: synkkäsävyisiä, dramaattisia profiilikuvia, joissa miehet olivat kasvot vastakkain. Tällä viikolla on sitten uutisoitu ensin yhden puoluejohtajan erosta ja sitten nykyisen presidentin kytkeytymisestä lahjusskandaaliin, jonka selvittely on täällä ollut meneillään jo joitain vuosia.

Presidentti piti eilen portugalin tuntimme aikana puheen, jossa ilmoitti, ettei aio erota. Kun pääsimme kotiin, aloimme seurata suoria lähetyksiä mielenosoituksista eri puolilla maata. Myös Campinasissa oli mielenosoitus. Paikkana oli taas Centro, jonne täällä taitavat mielenilmaukset yleensä keskittyä.

Suomalaismedioiden uutisia Brasilian tilanteesta 18.5.2017: 

Yle

Helsingin Sanomat 

Gustavoa ei ole näkynyt

Kielikurssimme tehtävämonisteissa tuli vastaan lause, joka opettajan hämmästykseksi nauratti meitä: Eu não tenho visto Gustavo, ultimamente, por isso estou preocupada (En ole nähnyt Gustavoa viime aikoina ja olen sen vuoksi huolestunut.)

Melkein vuosi sitten kerroin, miten edellistä asukasta, Gustavoa, kyseltiin puhelimessa. Kyselyt tuntuivat laantuvan ensimmäisten asuinviikkojemme aikana ja oletimmekin, että Gustavo oli äkkilähdöstään (pyykit olivat jääneet pesukoneeseen!) huolimatta ehtinyt ilmoittaa kavereilleen uudet yhteystietonsa.

Oletimme väärin.

Gustavoa kysellään edelleen puhelimessa. Puheluja ei kuitenkaan tule tasaisesti, esimerkiksi viikottain. Eniten puheluja tulee aina poissaolojemme jälkeen. Palattuamme tänne Gustavoa kysellään tiheimmillään jopa useita kertoja päivässä muutaman päivän tai korkeintaan parin viikon ajan. Sen jälkeen puhelut loppuvat taas kokonaan.

Aluksi vastailimme Gustavo-kyselyihin englanniksi, ja vieras kieli tuntuikin hyydyttävän ainakin osan soittajista. Kun aloimme vastata kyselyihin portugaliksi, kyselijät muuttuivat sinnikkäämmiksi ja syntyi aivan uusi ilmiö: Soittaja kysyy Gustavoa ja jompikumpi meistä kertoo, ettei Gustavo asu enää täällä. Soittaja saattaa toistaa kysymyksensä kuin varmistaakseen, mutta sitten puhelu päättyy. Puhelin soi taas samantien. Puhujan äänestä päätellen pääsemme heti uudestaan keskustelemaan äskeisen soittajan kanssa. Pahimmillaan tällaista puhelinrumbaa on kestänyt 3-5 peräkkäistä puhelua.

Olemme taas alkaneet vastailla englanniksi Gustavoa kyseleville.

10 kuukautta muutosta

Tänään tuli kuluneeksi 10 kuukautta siitä, kun muutimme Brasiliaan. Ts. saavuimme tänne; eilen tuli 10 kuukautta siitä, kun muuttomatkamme alkoi. Muuttomatkalla en saanut lennolla nukuttua, joten käytin ajan hyödykseni lukemalla mm. Mannerin ja Teivaisen silloin juuri ilmestyneen Brasilia-kirjan (voin suosittaa, jos Brasilia yhtään kiinnostaa!) sekä matkaopasta.

Muuttomatkalla luulin tietäväni edes vähän siitä, mikä perillä odottaisi, sillä olin käynyt jo helmikuussa ensimmäistä kertaa paikanpäällä, asunnonhakureissulla (Jyri oli käynyt täällä aiemminkin). Ennen ensimmäistä reissua olin yrittänyt löytää ja lukea mahdollisimman paljon tietoa Campinasista. Etsin tietoa lähinnä englanniksi, sillä portugalin opintomme olivat alkaneet 12..2. – viikkoa ennen Brasilian-matkaa.

10 kuukautta on melko lyhyt aika täysin uudessa ympäristössä, uudessa kulttuurissa. Mutta oppimista tapahtuu, pikkuhiljaa ja koko ajan. Lähes huomaamatta.  

Lukijapalautetta ja opintoja

Sain lukijapalautetta blogini harvasta päivitystahdista. Kiitän palautteesta ja nöyränä totean palautteenantajan olevan oikeassa: blogia pitäisi kyllä päivittää useammin!

Suurin syy harvaan päivitystahtiin alkuvuonna ovat olleet opintoni. Suoritan avoimessa yliopistossa sekä Helsingin että Jyväskylän yliopistoon erillisiä opintojaksoja. Avoimen yliopiston tarjoamat etäopinnot tulivat tutuiksi jo Glomfjordissa asuessamme ja niiden valikoima tuntuu onneksi pysyneen hyvin laajana.

Elokuusta joulukuuhun tein valtio-opin, sosiologian ja kirjoittamisen opintoja, tammikuusta toukokuulle sosiologiaa ja kirjoittamista. Havaitsin melko nopeasti, ettei kannattaisi ahnehtia kaikkia kiinnostavia opintoja samoille kuukausille. Marras-joulukuulle osuivat nimittäin yhtäaikaisesti kaikkien opintojen lopputentit tai lopputehtävät, eikä aikaa tuntunut jäävän opiskelun ohessa millekään muulle.

Joulutauon aikana päätin, että tammikuusta toukokuulle otan vähemmän opintoja avoimesta yliopistosta, mutta opiskelutarjontaan tutustuessani kiinnostavia opintoja näytti olevan taas tarjolla melko paljon... Loppujen lopuksi kävi niin, että tammikuun puolivälistä huhtikuun ensimmäiselle viikolle tuli suma verkkokursseja ja kirjatenttejä. (Olin sentään jättänyt pois yhden suunnitelmissani alunperin olleen opintojakson!) Sumaa pahensi Suomen-reissu tammi-helmikuussa, jolloin en ehtinyt satsata normaaleja tuntimääriä opintoihini.

Eräs syy opintojen kahmimiseen on se, ettei ole mitään takeita, tuleeko jokin yksittäin opintojakso uudestaan avoimen yliopiston tarjontaan lähiaikoina. Toinen syy on haluni osallistua mielummin verkkokursseille kuin suorittaa opintojaksot yksinäisinä kirjatentteinä tai esseetehtävinä.

Verkkokursseilla pääsee keskustelemaan muiden opiskelijoiden kanssa tai osallistumaan täältä matkan päästä jopa live-luennoille. Verkkokursseilla on usemmiten myös se hyvä puoli, että kaikki (tai lähes kaikki) kurssin  opiskelumateriaali tarjotaan verkkoympäristössä. Opiskelukirjojen saaminen Brasiliaan tuntuu haastavalta, varsinkin, jos kyse on suomenkielisestä kirjallisuudesta. Olenkin joutunut kyselemään hyvissä ajoin ennen opintojaksojen alkamista tarvittavasta kirjallisuudesta, jos mahdolliset kirjahankinnat pitää ajoittaa Suomen reissuihin. Kirjastoja en täällä pysty hyödyntämään ja postinkulku Suomesta tänne kestää kokemusteni mukaan 1-5 viikkoa.

Huhtikuun ensimmäisestä viikosta eteenpäin minulla on jäljellä alkuvuoden opinnoista ainoastaan vain yksi opintojakso. Tarkoitukseni on lähiajat panostaa enemmän portugalin opintoihini ja vähentää muita opintoja.  Avoimen yliopiston lähikuukausien tarjonta näyttää kuitenkin taas melkoisen mielenkiintoiselta...

Lyhyt reissu São Pauloon

Olimme viime viikonloppuna Jyrin kanssa São Paulossa.  Kaupungissa on paljon kiinnostavia nähtävyyksiä, mutta aloitimme varovasti ja valitsimme tälle reissulle vain yhden käyntikohteen: syyskuusta joulukuulle avoinna oleva 32. São Paulon biennaali. Näyttely oli kiinnostava, joskin yhdelle käyntikerralle valitettavasti liian laaja. 

Biennaalin näyttelytila sijaitsee Parque Ibirapuerassa. Olimme helmikuisella Brasilian-tutustumisreissulla käyneet kyseisessä puistossa, mutta sen valtaisa kokoluokka oli jäänyt lyhyellä käppäilyllä havaitsematta. Etukäteen meillä ei myöskään ollut selvillä São Paulon biennaalin valtaisa koko. Ajatus puistokävelystä hiipui käveltyämme ensimmäiset nelisen kilometriä näyttelytilassa. Puistokävelyyn ei houkuttanut myöskään 30 asteen lämpötila ja paahtava auringonpaiste.

São Pauloa oli tullut tähän mennessä nähtyä vain lentokentälle mennessä ja sieltä tullessa sekä poliisiaseman verran kesäkuussa. Yleisvaikutelmaksi oli jäänyt valtava kaupunki, ruuhkainen liikenne ja monikaistaiset moottoritiet. Yleisvaikutelma säilyi viikonloppuna ennallaan. Uusia havaintoja tuli toki tehtyä: Autot antavat São Paulossa jalankulkijoille tietä paremmin kuin Campinasissa. Ellei äännä brasilian portugalia täydellisesti, taksissa kannattaa olla määränpää kirjoitettuna lapulle tai näytettävissä puhelimesta. Ravintolaruokailu on kalliimpaa kuin Campinasissa. 

Parque Ibirapuera (kartta)

Bienal de São Paulo (englanninkieliset sivut)

        

Grillibrunssi

Brasiliassa grillaus (churrasco) on erittäin suosittua, esimerkiksi kummassakin melko pienessä lähikaupassamme on runsaasti grillaamiseen liittyviä tarvikkeita valikoimissa. Asuintalossamme, kuten monissa lähitaloissakin, on jokaiselle parvekkeelle rakennusvaiheessa tehty grilli. Lisäksi taloyhtiöillä on erillinen, yhteinen isompi grillauspaikka.

Jos kotigrillaaminen ei kiinnosta tai onnistu, voi mennä syömään grilliravintolaan (churrascaria). Helmikuisella tutustumisreissullamme paikallisoppaamme halusi tutustuttaa meidät tähän tärkeään osaan brasilialaista kulttuuria. Grilliravintolassa tarjoilijat kiertävät pöytiä ja tuovat grillistä lihaa. Ruokailija voi määrittää pöydässä olevalla liikennevalolla, haluaako hän lisää vai jättääkö hän kierroksen tai pari väliin. Kierroksilla on tarjolla erilaista lihaa: lammasta, nautaa, possua, kanaa. Lihan lisukkeet on yleensä mahdollista valita itse noutopöydästä. Helmikuussa churrascariasta jäi mieleen erityisesti ruuan tolkuton määrä!

Grillaus on myös suosittua vapaa-ajan vietettä perhe- ja kaveriporukoissa. Viime lauantaina meidät kutsuttiin Jyrin työkaverin luokse grillaamaan. Koska työkaveri asuu São Carlosissa lähes 150 kilometrin päässä Campinasista, meidät kutsuttiin tarkemmin ottaen grillibrunssille. 

Meitä oli pöydän ääressä kuusi ruokailijaa, mutta ruokaa oli varmaankin varattu usealle kymmenelle – ruokaa oli siis valtavasti. Lihojen valmistuessa grillissä oli tarjolla runsas alkupalakattaus: juustoa, leikkeleitä, suolakeksejä ja leipää sekä monenlaisia levitteitä.

Grillistä saatiin erilaisia lihoja ja makkaroita. Niiden seurana oli salaattia, riisiä, papuja ja maniokkia. Salaatti ja maniokki ovat yleisiä grilliruokien lisukkeita, riisiä ja papuja syödään puolestaan kuulemma joka päivä aterioilla kotona tai töissä. Jälkiruuaksi oli grillattua ananasta, tuoreita hedelmiä sekä leivonnaisia. Ja tietysti ihan lopuksi hyvää brasilialaista kahvia. Churrascon juomana suositaan yleensä olutta (myös viiniä ja caipirinhaa kuulemani mukaan) mutta tällä kertaa joimme vastapuristettua appelsiinimehua sekä vettä.

Vähän kehnompien säiden jälkeen lauantai olikin mitä mainioin päivä ulkona istuskeluun ja grillaukseen: oli aurinkoista ja lämpötila yli kolmekymmentä astetta. Brunssi venähti nelituntiseksi. Grillaamisen ja syömisen lomassa puhuimme monista asioista: säästä, Suomesta, Brasiliasta, ruuista ja ruuanlaitosta, koulutuksesta ja työstä, harrastuksista. Suurin jännityksen aiheeni grillibrunssiin liittyen oli etukäteen ollut oma erittäin puutteellinen portugalin kielen osaamiseni. Portugali-englanti -seoksella pysyi kuitenkin hyvin mukana keskustelussa. 

Elokuvissa

Päätimme käydä lauantaina elokuvissa. Etsin etukäteen leffateatterin verkkosivuilta tiedon elokuvista, esitysajoista ja tietysti tärkeimmästä eli onko elokuva dubattu vai tekstitetty. Päädyimme Woody Allenin uusimpaan, joka meni lauantaina klo 15.30.

Asioimiseen on oppinut täällä varamaan aikaa. Suurin syy on tietysti kielitaidottomus, jonka vuoksi yksinkertaisestakin ostostapahtumasta kehkeytyy helposti hyvin haasteellinen. Lähdimme siis hyvissä ajoin ostoskeskukseen, jossa leffateatteri sijaitsee. Ajatuksena oli ensin käydä ostamassa leffaliput, sen jälkeen tehdä muita ostoksia ja ehkä käydä myös kevyellä lounaalla. 

Lippukassajono oli melko pitkä, mutta eteni sangen sujuvasti. Ennenkuin vuoromme tuli, olimme ehtineet nähdä Cafe Societyn esityssalin numeron monitoreista. Monitoreissa ei valitettavasti ollut tietoa siitä, kuinka monta paikkaa oli jäljellä.

Kun vuoromme tuli, tervehdin lippumyyjää ja kerroin portugaliksi, mihin esitykseen haluamme kaksi lippua. Myyjä vastasi pitkällä repliikillä, josta tunnistin ainoastaan kieltosanan (não). Myyntitapahtuma ei edennyt sen jälkeen lainkaan. Myyjä tuijotti meitä ja me myyjää. Jyri yritti uudestaan lipputilaustamme portugaliksi ja myyjä vastasi uudestaan pitkällä repliikillä. Olin tunnistavinani kieltosanan lisäksi toisenkin sanan (aqui = täällä). Myyjä ei puhunut sanaakaan englantia. Hän yritti saada apua toisilta lipunmyyjiltä, mutta kaikki olivat varattuja. Olimme aikeissa luovuttaa.

- Do you need help? Is there a problem? kysyi takanmme lippujonossa ollut brasilialainen nainen, joka nyt oli tullut lähemmäksi meitä.

Kerroimme, ettemme ymmärtäneet, miksei lipunosto onnistu.

Tulkiksemme ryhtynyt nainen sai hyvin nopeasti selville, mistä oli kyse. Vaikka Cafe Society näkyi tämän leffateatterin monitoreissa kohdassa sali 10, tuo sali sijaitsi itse asiassa toisessa paikassa, kauppakeskuksen uudemmassa osassa. Liput olisi voitu kyllä ostaa tästäkin, mutta lipunmyyjä oli yrittänyt saada meidät ymmärtämään, ettei näytös olisi missään näistä saleista. Olimme kyllä siis ymmärtäneet kaksi avainsanaa (ei; täällä). 

Tulkkimme oli liikkeellä tyttärensä ja miehensä kanssa. (He olivat menossa katsomaan Lemmikkien salaista elämää.) Tulkki ehdotti, että he voisivat opastaa meidät oikeaan paikkaan ostettuaan ensin itse  liput. Kun perhe oli saanut lippunsa, kättelimme toisiamme. Sen jälkeen kävelimme perheen kanssa pitkin kauppakeskuksen käytäviä ja nousimme lopulta yhden kerroksen ylöspäin oikeaan paikkaan. (Vaikka naishenkilö oli kertonut, että heillä oli tieto salin sijainnista, hekin joutuivat matkan varrella kerran varmistamaan sijainnin eräältä kauppakeskuksen työntekijältä.)  Kävellessämme ehdimme jutella niitä-näitä, mm. portugalin kielen vaikeudesta. 

Päästyämme perille oikeaan elokuvateatteriin perhe vielä jäi varmistamaan, että saimme liput ostettua. Lopuksi taas kättelimme. Me kiittelimme vuolaasti avusta ja kaikki toivottivat toisilleen hyvää päivänjatkoa. Perheen poistuttua jo näköpiiristä seisoskelimme Jyrin kanssa vielä hetken lievästi hämmästyneinä elokuvateatterin aulassa.