Suosikkiravintoloita

Kun kävimme asunnonhakureissulla Campinasissa helmikuussa 2016, paikallisoppaamme antoi meille neljä ravintolasuositusta. Kokeilimme heti tuolla reissulla yhtä suositusravintoloista – ja loput kolme ovat edelleen testaamatta. Suurin syy on etäisyys, meillä ei ollut alkuvaiheessa autoa ja aivan lähialueeseenkin tutustuminen tuntui vievän oman aikansa: Paikallisoppaan suosituslistalta testaamamme italialaisravintola Brunelli sijaitsi silloisesta hotellistamme noin 400 metrin ja nykyisestä kodistamme 450 metrin päässä. 

Jos meille ei olisi sinä helmikuisena iltana osunut Brunellissa niin ystävällinen ja avulias tarjoilija, ensimmäinen käynti olisi jäänyt viimeiseksi. Kukaan ravintolassa ei puhunut englantia, painetut ruokalistat olivat vain portugaliksi. Tarjoilija ehdotti, että lukisimme listan englanninkielistä versiota heidän nettisivuiltaan ja loput keskustelusta käytiin erilaisten käsimerkkien avulla. Kävimme alkuvaiheessa Brunellissa melko useasti ja samainen ystävällinen vakiotarjoilija kehui vuolaasti kerta kerralta paranevaa portugalin taitoamme. 

Ensimmäinen ruokailumme Brunellissa on muuten ainoa kerta, jolloin meillä on ollut pöytävaraus, kun olemme olleet liikkeellä kahdestaan. Jostain syystä paikallisoppaamme oli sitä mieltä, että pöytävaraus olisi käytännössä pakollinen.

Heti muuton jälkeen aloin etsiä lähietäisyydeltä ravintoloita Googlen avulla. Kävin tutustumassa kartalta löytämiini ravintoloihin niiden verkkosivujen ja somekanavien kautta. 

Aivan lähietäisyydeltä (näkyy parvekkeeltamme!) löytyi Maialini. Se on tyypiltään moderni italialainen, mutta meidän näkökulmasta ravintolasta teki aluksi erityisen loistavan englantia erittäin hyvin puhunut perulaistarjoilija. Valitettavasti hän joutui muuttamaan pois Campinasista, huolehtimaan sairastuneesta perheenjäsenestään. Perulaistarjoilijan lähdettyä Maialinissa on ollut englantia puhuvia työntekijöitä hieman vaihtelevasti. Ruoka on pysynyt hyvätasoisena.

Hieman etäämmältä kotoamme sijaitsevat Black Sheep ja D’Autore. Ensin mainittu on hintatasoltaan halvempi ja laadultaan vähän epätasaisempi. Jälkimmäinen puolestaan saattaa olla asuinalueemme kalleimpia ravintoloita, mutta se myös sijoittuu meidän mielestämme kahden parhaan ravintolan joukkoon täällä. D’Autoressa oli muutamalla illalliskerralla naistarjoilija, joka oli käynyt Turussa.

Viimeisten kuukausien aikana olemme vielä löytäneet kolme uutta mielenkiintoista ravintolaa: Lume, Olivetto ja IKI. Lumen ruoka on tasoltaan hyvää, mutta palvelu vaihtelee melkoisesti. Olivetto on tunnelmallinen; palvelu ja ruoka ovat tasokkaita. Olivetton viinilista on paksu kirja!

Meidän mielestämme asuinalueemme ellei koko kaupungin paras ravintola on japanilainen IKI. Ravintolan sisustus on eleetön, huomattavin sisustuselementti ovat suuret kuparinväriset valaisimet. Palvelun sekä ruuan laatu ovat huippua. IKIssä pitää olla paikalla ajoissa, jos ei ole tehnyt pöytävarausta. Yleensä kahdeksan kieppeillä aletaan käännyttää ilman varausta olevia ovelta. Niinpä me olemme kertaalleen olleet jo muutamaa minuuttia ennen avaamisaikaa oven takana jonottamassa!

Näitä seitsemää suosikkiravintolaamme yhdistää pari asiaa: ne ovat olleet toiminnassa melko lyhyen aikaa (esimerkiksi Black Sheep, D’Autore, Lume ja Maialini on perustettu 2015, IKI lokakuussa 2016). Poikkeuksen muodostaa ja säännön vahvistaa vuonna 2008 perustettu Olivetto. Toinen yhdistävä tekijä on se, että käytännössä kaikkiin näihin ravintoloihin haetaan koko ajan uusia työntekijöitä. Työnhakuilmoituksia on ravintoloiden omilla sivuilla, mutta myös jopa niiden ikkunoissa. Jatkuvaa rekrytointia vahvistaa myös omat kokemuksemme: hyvin harvassa näistä ravintoloista on enää vuoden tai puolentoista vuoden takaa tuttuja tarjoilijoita.

Takahuoneissa puhutaan englantia

Olen kirjoittanut blogissa portugalin opinnoistamme jasuullisen kielitaidon haasteista. Suullisen kielitaidon puutteet tulevat tietysti parhaiten esiin arkielämän käytännön tilanteissa kuten esimerkiksi ostoksilla varsinkin pienissä kaupoissa tai erikoisliikkeissä.

Vielä muutama kuukausi sitten aloitimme ostoksilla keskustelun myyjän kanssa portugalinkielisten tervehdysten jälkeen automaattisesti kysymyksellä: Você fala inglês? (Puhutko englantia?). Nykyisin yritämme ensin hoitaa asiamme portugaliksi ja vasta sitten turvaudumme englantiin. Useimmiten jossain vaiheessa on pakko taas esittää tuo edellä ollut kielitaitokysymys.

Usein vastaus kysymykseen englannintaidosta on kielteinen. Esimerkiksi eräissä asuinalueemme ravintoloissa tarjoilijat eivät puhu englantia, eikä ruokalistoja ole englanniksi. Toisaalta usein paljastuu jossain vaiheessa, että itse asiassa vastapuoli osaakin englantia, mutta ei syystä tai toisesta haluaisi sitä puhua. Suosituin kuulemistamme selityksistä on se, että englannintaito niin vähäinen (joka kerta ollut kuitenkin laajempi kuin meidän portugalin osaamisemme!). Olen kyllä itsekseni epäillyt useammin kuin kerran, että vastapuoli on halunnut ensin huvittaa itseään kuuntelemalla tönkköportugaliamme ja lopulta on ollut pakotettu paljastamaan oman englannintaitonsa.

Varsinkin ensimmäisten asuinkuukausiemme aikana jouduimme tilanteisiin, joissa portugalin taitomme ei yksinkertaisesti riittänyt, ja liikkeissä tai ravintoloissa lähdettiin etsimään avuksi jotakuta englantia puhuvaa. Lähes poikkeuksetta englantia puhuva henkilö löytyi takahuoneesta.

Gustavoa ei ole näkynyt

Kielikurssimme tehtävämonisteissa tuli vastaan lause, joka opettajan hämmästykseksi nauratti meitä: Eu não tenho visto Gustavo, ultimamente, por isso estou preocupada (En ole nähnyt Gustavoa viime aikoina ja olen sen vuoksi huolestunut.)

Melkein vuosi sitten kerroin, miten edellistä asukasta, Gustavoa, kyseltiin puhelimessa. Kyselyt tuntuivat laantuvan ensimmäisten asuinviikkojemme aikana ja oletimmekin, että Gustavo oli äkkilähdöstään (pyykit olivat jääneet pesukoneeseen!) huolimatta ehtinyt ilmoittaa kavereilleen uudet yhteystietonsa.

Oletimme väärin.

Gustavoa kysellään edelleen puhelimessa. Puheluja ei kuitenkaan tule tasaisesti, esimerkiksi viikottain. Eniten puheluja tulee aina poissaolojemme jälkeen. Palattuamme tänne Gustavoa kysellään tiheimmillään jopa useita kertoja päivässä muutaman päivän tai korkeintaan parin viikon ajan. Sen jälkeen puhelut loppuvat taas kokonaan.

Aluksi vastailimme Gustavo-kyselyihin englanniksi, ja vieras kieli tuntuikin hyydyttävän ainakin osan soittajista. Kun aloimme vastata kyselyihin portugaliksi, kyselijät muuttuivat sinnikkäämmiksi ja syntyi aivan uusi ilmiö: Soittaja kysyy Gustavoa ja jompikumpi meistä kertoo, ettei Gustavo asu enää täällä. Soittaja saattaa toistaa kysymyksensä kuin varmistaakseen, mutta sitten puhelu päättyy. Puhelin soi taas samantien. Puhujan äänestä päätellen pääsemme heti uudestaan keskustelemaan äskeisen soittajan kanssa. Pahimmillaan tällaista puhelinrumbaa on kestänyt 3-5 peräkkäistä puhelua.

Olemme taas alkaneet vastailla englanniksi Gustavoa kyseleville.