Ruuasta ja juomista

Bacalhau eli [kuivattu] turska. Eräs paikallinen suosikkiruoka on [kuivattu] turska. Kalanmyyntiä ei voi olla huomaamatta supermarketeissa, joissa sanoinkuvaamattoman kauhea haju tuntuu voimakkaana erityisesti tietysti kuumimpana vuodenaikana.

Turska on listalla eri muodoissa lähes kaikissa tämänkin alueen ravintoloissa. Jotkin ravintolat ovat jopa erityisen kuuluisia tai suosittuja nimenomaan näiden kala-annostensa vuoksi. Kumpikin paikallisista portugalin opettajistamme kehotti meitä useampaankin otteeseen maistamaan turska-annoksia. Aiheutimme opettajissamme kateutta kertomalla, että olimme Norjassa asuessa syöneet melko monta kertaa tuoretta turskaa.

Hanavesi. Olimme aiemmin matkustaneet paikoissa, joissa ei hanaveden käyttöä suositeltu tai turistien kehotettiin sitä jopa kokonaan välttämään. Brasiliassa asuminen on kuitenkin tietysti pisin aika, jolloin en ole hanavettä voinut käyttää totuttuun tapaan. Juomavesi on pitänyt ostaa kaupasta, teessä tai kahvissakaan emme ole käyttäneet hanavettä. Kiehautetulla hanavedellä olemme kuitenkin puhdistaneet kasviksia ja hedelmiä. Niinpä olen ottanut tavakseni keittää aamuisin vedenkeittimellä tähän tarkoitukseen vettä. (Vertailun vuoksi: Master Chef Brasil –ohjelmassa kilpailijat käyttivät pelkästään pullovettä ruuanlaitossa.)

Suomessa käydessä kohtaa aina monia hienoja ja mahtavia asioita. Yksi parhaista on se, että keittiönhanasta tulevaa vettä voi juoda sellaisenaan!

Laktoosittomat ja gluteenittomat tuotteet. Ainakin täällä Campinasissa sekä São Paulossa on hyvin helppoa löytää ruokakaupasta mm. laktoosittomia ja/tai gluteenittomia tuotteita. Kaikkiin pakattuihin elintarvikkeisiin on merkitty aina selkeästi, sisältääkö tuote gluteenia tai ei. Ja tarkoitan todellakin KAIKKIIN pakattuihin elintarvikkeisiin: merkintä löytyy myös vesipulloista, viineistä jne. Laktoosittomuus on puolestaan merkitty joihinkin tuotteisiin (esimerkiksi maito, jugurtit jne.) selkeästi, toisissa tietoa joutuu etsimään tuoteselostetta lukemalla.

Laktoosittomia ja gluteenittomia tuotteita on tarjolla kaupoissa vaihtelevasti, mutta ainakin oman kokemuksen mukaan niitä on aina löytynyt. Esimerkiksi meidän lähisupermarketissa on yleensä vähintään kolmea erimerkkistä laktoositonta maitoa ja vielä useampien merkkien laktoosittomia jugurtteja.

Suosikkiravintoloita

Kun kävimme asunnonhakureissulla Campinasissa helmikuussa 2016, paikallisoppaamme antoi meille neljä ravintolasuositusta. Kokeilimme heti tuolla reissulla yhtä suositusravintoloista – ja loput kolme ovat edelleen testaamatta. Suurin syy on etäisyys, meillä ei ollut alkuvaiheessa autoa ja aivan lähialueeseenkin tutustuminen tuntui vievän oman aikansa: Paikallisoppaan suosituslistalta testaamamme italialaisravintola Brunelli sijaitsi silloisesta hotellistamme noin 400 metrin ja nykyisestä kodistamme 450 metrin päässä. 

Jos meille ei olisi sinä helmikuisena iltana osunut Brunellissa niin ystävällinen ja avulias tarjoilija, ensimmäinen käynti olisi jäänyt viimeiseksi. Kukaan ravintolassa ei puhunut englantia, painetut ruokalistat olivat vain portugaliksi. Tarjoilija ehdotti, että lukisimme listan englanninkielistä versiota heidän nettisivuiltaan ja loput keskustelusta käytiin erilaisten käsimerkkien avulla. Kävimme alkuvaiheessa Brunellissa melko useasti ja samainen ystävällinen vakiotarjoilija kehui vuolaasti kerta kerralta paranevaa portugalin taitoamme. 

Ensimmäinen ruokailumme Brunellissa on muuten ainoa kerta, jolloin meillä on ollut pöytävaraus, kun olemme olleet liikkeellä kahdestaan. Jostain syystä paikallisoppaamme oli sitä mieltä, että pöytävaraus olisi käytännössä pakollinen.

Heti muuton jälkeen aloin etsiä lähietäisyydeltä ravintoloita Googlen avulla. Kävin tutustumassa kartalta löytämiini ravintoloihin niiden verkkosivujen ja somekanavien kautta. 

Aivan lähietäisyydeltä (näkyy parvekkeeltamme!) löytyi Maialini. Se on tyypiltään moderni italialainen, mutta meidän näkökulmasta ravintolasta teki aluksi erityisen loistavan englantia erittäin hyvin puhunut perulaistarjoilija. Valitettavasti hän joutui muuttamaan pois Campinasista, huolehtimaan sairastuneesta perheenjäsenestään. Perulaistarjoilijan lähdettyä Maialinissa on ollut englantia puhuvia työntekijöitä hieman vaihtelevasti. Ruoka on pysynyt hyvätasoisena.

Hieman etäämmältä kotoamme sijaitsevat Black Sheep ja D’Autore. Ensin mainittu on hintatasoltaan halvempi ja laadultaan vähän epätasaisempi. Jälkimmäinen puolestaan saattaa olla asuinalueemme kalleimpia ravintoloita, mutta se myös sijoittuu meidän mielestämme kahden parhaan ravintolan joukkoon täällä. D’Autoressa oli muutamalla illalliskerralla naistarjoilija, joka oli käynyt Turussa.

Viimeisten kuukausien aikana olemme vielä löytäneet kolme uutta mielenkiintoista ravintolaa: Lume, Olivetto ja IKI. Lumen ruoka on tasoltaan hyvää, mutta palvelu vaihtelee melkoisesti. Olivetto on tunnelmallinen; palvelu ja ruoka ovat tasokkaita. Olivetton viinilista on paksu kirja!

Meidän mielestämme asuinalueemme ellei koko kaupungin paras ravintola on japanilainen IKI. Ravintolan sisustus on eleetön, huomattavin sisustuselementti ovat suuret kuparinväriset valaisimet. Palvelun sekä ruuan laatu ovat huippua. IKIssä pitää olla paikalla ajoissa, jos ei ole tehnyt pöytävarausta. Yleensä kahdeksan kieppeillä aletaan käännyttää ilman varausta olevia ovelta. Niinpä me olemme kertaalleen olleet jo muutamaa minuuttia ennen avaamisaikaa oven takana jonottamassa!

Näitä seitsemää suosikkiravintolaamme yhdistää pari asiaa: ne ovat olleet toiminnassa melko lyhyen aikaa (esimerkiksi Black Sheep, D’Autore, Lume ja Maialini on perustettu 2015, IKI lokakuussa 2016). Poikkeuksen muodostaa ja säännön vahvistaa vuonna 2008 perustettu Olivetto. Toinen yhdistävä tekijä on se, että käytännössä kaikkiin näihin ravintoloihin haetaan koko ajan uusia työntekijöitä. Työnhakuilmoituksia on ravintoloiden omilla sivuilla, mutta myös jopa niiden ikkunoissa. Jatkuvaa rekrytointia vahvistaa myös omat kokemuksemme: hyvin harvassa näistä ravintoloista on enää vuoden tai puolentoista vuoden takaa tuttuja tarjoilijoita.

Peruskysymyksiä

Ei-tieteellisen havainnoinnin pohjalta olen koonnut listan yleisimmistä kysymyksistä, joita paikalliset esittävät kuultuaan meidän olevan Campinasissa asuva lapseton suomalaispariskunta:

• Onko Suomessa aina kylmä ilma? (Ja jatkokysymys: onko Suomessa asunnoissa lämmitys?)
• Kuinka monta tuntia kestää matkustaa Suomesta Brasiliaan?
• Millaisia ruokia suomalaiset syövät? Mikä on yleisin ruokalaji?
• Oletteko nähneet revontulia?
• Miksi teillä ei ole lapsia? (Jopa ensimmäistä kertaa tavattaessa – käytännössä siis ventovieras henkilö – voidaan esittää tämä kysymys!)
• Mikä uskonto Suomessa vallalla?

+

Portugalin opettajamme kyselevät lisäksi melko säännöllisesti, onko Suomen poliittisessa elämässä meneillään skandaaleja.

Asiakaspalvelua ja turvallisuutta

Asuntomme lähellä sijaitsevassa supermarketissa on aina tarjolla maisteltavaksi tuoreita hedelmiä. Tämä on ainakin meidän kannaltamme hyvää asiakaspalvelua, sillä suuri osa myytävänä olevista hedelmistä on meille entuudestaan tuntemattomia. Maisteleminen on auttanut useasti ostopäätöksen teossa. Erityisesti viikonloppuisin on lisäksi maisteltavana valikoiman uusia tuotteita (mm. mehuja ja leivonnaisia) ja juhlapyhien lähestyessä niihin liittyviä erityisiä tarjottavia (mm. joulukakkuja).

Olipa arki tai pyhä, aina on mahdollista maistella puna- ja valkoviinejä. Viiniosaston edessä olevalla pöydällä odottelevat maistelumahdollisuudet ja pöydän lähituntumassa päivystää myyjä. Myyjä houkuttelee aktiivisesti ohikulkevia asiakkaita viininmaisteluun, ja osaa kertoa maisteltavista viineistä hinnan ja alkuperämaan lisäksi muitakin tietoja.

Vaikka supermarketissa tuntuu riittävän aina paljon asiakkaita, olemme ilmeisesti jääneet ainakin yhden myyjän mieleen. Kyseltyämme aiemmin tiettyä olutta, myyjä tuli erikseen kertomaan ostoksilla ollessamme, että ko. merkkiä oli nyt saatu kauppaan. Oletettavasti mieleen oli painunut murteellinen portugalimme tai varsinkin alkuvaiheessa varsin pitkään kestäneet ostosreissumme, kun singahtelimme ympäri kauppaa etsimässä meille tuttuja tuotteita tunnistamattomista pakkauksista. Olipa syy mikä tahansa, palvelualttiutta ei voi moittia.

Turvallisuus ja varautuminen näkyy myös kaupoissa asioidessa. Supermarketeissa on aseistetut vartijat ja lähialueemme pienissä erikoisputiikeissa ovat ovet aina lukossa. Potentiaalisen asiakkaan pitää soittaa ovikelloa tai koputtaa oveen ja sisäpuolelta tsekataan tulija ennen oven avaamista.

Lihaa ja papuja (tai riisiä)

Hyvin voimakkaasti yleistäen voi sanoa, että brasilialaiset syövät usein lihaa ja lihan lisukkeina riisiä ja papuja. Tämän yleistyksen kuulimme jo ennen lähtöämme Suomesta brasilialaiselta kielenopettajaltamme ja samaa yleistystä ovat hokeneet kielenopettajamme myös täällä.

Yleistykseen on helppo uskoa: tavallisissa supermarketeissa (kahdessa lähikaupassamme) on Suomen vastaaviin ruokakauppoihin verrattuna valtavat papu- ja riisivalikoimat. Lisäksi riisiä myydään isoissa useiden kilojen säkeissä. Kauppahallista monenlaisia papuja voi ostaa myös irtomyynnistä. Riisiä ja papuja on myös aina buffet-pöytien valikoimissa eri muodoissa, eri tavoin valmistettuina.

Lihaa myydään supermarketeissa valmistiskissä (voi olla myös kertaalleen pakastettua ja liikkeessä sulatettua ja pakattua) sekä tuoretiskissä, jossa voi suomalaisten lihatiskien tavoin ostaa haluamaansa lihaa haluamansa määrän. Kolmas vaihtoehto ovat erityiset lihakaupat, joita on Campinasissakin melko monta. Meidän suosimamme lihakauppa myy lihan lisäksi kalaa ja äyriäisiä, viiniä, mausteita, juomia sekä erilaisia lisukkeita. Terminä lihakauppa kuulostaa yksipuoleiselta, kun käytännössä valikoimasta voi siis muodostaa kokonaisia aterioita.

Lauantailounaalla

Olemme lähes koko täällä asumisen ajan pitäneet tapana käydä perjantai-iltaisin syömässä jossain lähiravintolassa. Lauantaisin ja sunnuntaisin olemme satsanneet ruuanlaittoon kotona. Ravintolalounailla olemme käyneet hyvin, hyvin harvoin viikonloppuisin.

Valtaosa kotimme lähellä olevista ravintoloista on avoinna lounasaikaan arkisin, osa myös viikonloppuisin. Monessa lähiravintolassa on lounaalla päivittäin vaihtuva lista arkisin. Lounashintaan sisältyy alkuruoka (esimerkiksi salaatti/keitto), pääruoka (liha/kasvis; risotto/pasta) ja jälkiruoka (hedelmäsalaatti/leivonnainen). Eräissä ravintoloissa lounaslistalla on itse asiassa kiinnostavampia vaihtoehtoja kuin illallisella! Joissain ravintoloissa on lounasaikaan tarjolla vain buffet tai illallislista supistettuna.

Eilen meidän oli tarkoitus mennä lauantailounaalla syömään feijoadaa, jota on tarjolla lounaalla yleensä keskiviikkoisin ja lauantaisin. Jotkut ravintolat pitävät tätä brasilialaista ruokalajia listoillaan syksyisin ja talvisin, toiset ympäri vuoden. Tiesimme muutaman sadan metrin päässä kodistamme olevan ravintolan, jossa feijoadaa olisi mahdollista vielä näin keväälläkin saada. Ravintola on käytännössä valtava terassi, seinät ovat auki joka suuntaan.

Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, täällä on ollut hyvin lämmin ja kuiva lopputalvi/alkukevät. Tälle viikolle sääennusteessa oli merkattuna joka päivälle sadetta, mutta ennuste toteutui vasta perjantaina ja lauantaina. Perjantai-iltana ukkonen toi tullessaan hurjan sateen ja sai lähikadut nopeasti –onneksi vain hetkellisesti – tulvimaan. Lauantaina jatkui epävakainen ja viileä sää (alle +20!) ja juuri, kun lähdimme kotoa valitsemaamme lounasravintolaan, alkoi sataa. Ajatus ruokailusta terassilla viileänkosteassa säässä ei suoraan sanoen ollut kovin houkuttava.  

Päädyimme meitä lähinnä sijaitsevaan italialaisravintolaan lounaalle. Ravintola aloitti viikonloppulounaat vasta muutama kuukausi sitten, mutta ne ovat ilmeisen suosittuja. Eilen lounasajan loppupuolellakin asiakkaita tuli tasaisena virtana; pöydät ehtivät olla tyhjinä vain siivoamisen ajan. Arkisin tämän ravintolan lounaslista tarjoaa iltaa kiinnostavampia vaihtoehtoja, viikonloppuisin lounaalla olikin sama lista kuin iltaisin! Ruoka oli kuitenkin onneksi yhtä laadukasta kuin ennenkin.

Odottelemme ilmojen pysyvämpää lämpenemistä ja kaunista lauantaipäivää ennen kuin yritämme seuraavan kerran käydä syömässä feijoadaa. (Tänään sunnuntaina on tietystikin hieno, aurinkoinen sää ja lämpötila +24, päivän ylimmäksi luvassa +27. Kävin äsken uimassa taloyhtiön ulkoaltaassa. Porttivahdin oli vaikea uskoa, että joku haluaisi uida näin kylmällä…)

Ruokaohjelmien seuraamista

Eilisessä kirjoituksessa totesin, että brasilialaisia ohjelmia on televisiosta tullut katseltua erittäin vähän. Uutisten ja urheilun lisäksi on pari täkäläistä ohjelmaa, joita olemme lähes säännöllisesti seuranneet: MasterChef Brasil sekä Pesadelo na Cozinha. Kummatkin ovat Brasiliaan tuotuja ohjelmaformaatteja: Ensinmainittu on tietysti MasterChef-kisa ja jälkimmäinen puolestaan alun perin nimellä Ramsay's Kitchen Nightmares Britanniassa tehty tosi-tv -sarja, jossa fiksataan syystä tai toisesta surkeaan jamaan joutuneita ravintoloita.

Näitä brasialaisversioita yhdistää ranskalainen Érick Jacquin, joka on MasterChef-tuomari ja juontaa Pesadelo na Cozinha -ohjelmaa. Jacquin puhuu portugalia, mutta hänen puheensa tekstitetään kummassakin ohjelmassa – ja se on nimenomaan syy sille, miksi näitä ohjelmia seuraamme. Toki niistä oppii myös ruoka-aineiden nimiä, kun kuuntelee tarkkaavaisesti kilpailijoiden puheita. Tekstitys kuitenkin helpottaa seuraamista huomattavasti.

Pesadelo na Cozinha (”Painajainen keittiössä”) on melko uskomatonta seurattavaa. On vaikea käsittää, miten ohjelmaan valikoituneet ravintolat ovat voineet pysyä hetkeäkään pystyssä, kun työntekijöillä on hällä-väliä -asenne, asiakkaita aliarvioidaan, kokit ovat osaamattomia ja keittiössä saattaa juoksennella torakoita. Ohjelma on tietysti käsikirjoitettu ja rakennettu tosi-tv:n perussääntöjen mukaan: jokaisessa jaksossa alun kauheudesta päästään aina onnelliseen loppuun, jossa ulkoisestikin uudistetussa ravintolassa on yhtä lailla tyytyväisiä työntekijöitä ja asiakkaita. Myös ihmistyypit ovat yleensä samankaltaisia: innokas, mutta organisointiin kykenemätön omistaja/innoton omistaja, jonka on pakko pitää ravintolaa; vastahankaiset työntekijät/innostuneet työntekijät, jotka valmiita tekemään mitä tahansa työpaikkansa vuoksi sekä osaamaton kokki/osaava mutta työtahdin vuoksi uupunut kokki. (Olisi mielenkiintoista nähdä jokin seurantaohjelma, jossa näihin uudistettuihin ravintoloihin palattaisiin vaikka vuoden kuluttua: miltä meininki näyttää?)

MasterChef eteni tällä viikolla finaaliin, jossa kilpailivat 28-vuotias Michele Crispim ja 30-vuotias Deborah Werneck. Voiton vei Michele Crispim.

Uutinen MasterChef Brasil -finaalista

Finalistien esittelyt

Michele Crispim 

Deborah Werneck 

”Haluatteko jakaa annoksen?”

Otimme tänne muutettuamme tavaksemme käydä syömässä ravintolassa perjantai-iltaisin. Joinain perjantaina se ei ole syystä tai toisesta onnistunut, hyvin harvoin olemme käyneet illallisella ulkona keskellä viikkoa tai lauantaina.

Alkuvaiheessa – ennen kuin olimme löytäneet nykyiset suosikkiravintolamme – tuntui siltä, että ravintolassa jouduimme jättämään pääruokaa syömättä. Tämä siitä huolimatta, että oli tilannut pelkän pääruuan! Syynä ei ollut ruuan huono laatu vaan valtava annoskoko: Jyrin itselleen tilaamasta lasagne-pääruuasta olisi riittänyt tarpeeksi syötävää kolmelle. Lihan tai kalan lisukkeena saattoi pelkästään risottoa tai pastaa jo normaalikokoisen pääruuan verran. Tuhteja lisukkeita oli samassa annoksessa varmuuden vuoksi useampia, mm. riisi – peruna – sekä riisi – papu –yhdistelminä.

Eräissä ravintoloissa olimme nähneet, että kahden hengen pöytäkunta jakoi yhden pääruuan keskenään, tai että laskun yhteydessä ruokailija sai mukaansa ruuantähteet folioon pakattuna. Jossain vaiheessa hämmästelin tätä kaikkea portugalin opettajalleni. Hän puolestaan hämmästeli, ettei meiltä oltu kysytty, pakataanko loput ruuasta mukaan tai jo tilausvaiheessa tiedusteltu, haluammeko jakaa annoksen. (Totuuden nimessä täytyy mainita, että meiltä oltiin saatettu kyllä näitä asioita kysyä, mutta portugalin taitomme ei ollut riittänyt kysymyksiä ymmärtämään, eikä ravintoloissa ollut löytynyt yhtään englannintaitoista henkilöä.)

Nyttemmin olen ottanut tavakseni ennen uuden ravintolan kokeilemista käydä etsimässä ravintolan omien sivujen lisäksi mm. Instagramissa kuvia heidän ruoka-annoksistaan. Toisaalta olemme Campinasista löytäneet niin monta mainiota ruokaravintolaa, ettemme aktiivisesti koko ajan enää etsi uusia ravintolakokemuksia täällä.

VIP-elokuvasalit

Olemme käyneet muutaman kerran elokuvissa sekä täällä Campinasissa että São Paulossa. (Ensimmäisellä kerralla lipunosto tuotti hieman vaikeuksia.)

Joka kerralla olemme valineet portugaliksi tekstitetyn version dubatun sijaan elokuvista sekä VIP-elokuvasalin. VIP-sali kuulostaa huomattavasti kalliimmalta vaihtoehdolta, mutta itse asiassa lippu sinne maksaa vain 4,5 BRL (noin 1,2 euroa)  enemmän kuin tavalliseen saliin.

VIP-salissa tuolit ovat ikäänkuin leveitä nojatuoleja, joissa on melkoinen mahdollisuus erilaisiin säätöihin: leffaa voi halutessaan katsoa vaikka makuultaan! Tuolit on sijoitettu niin, että kahden tuolin välissä on aina pöytä ja pieni valopiste. Pöytätaso on liikuteltava, sen voi sijoittaa tuolin eteen.

Leffateattereissa on myynnissä tietysti tuttuja leffaherkkuja: popcornia, limsaa, makeisia jne. Sekä Campinasissa että São Paulossa elokuvateatterien tarjonta syötävien ja juotavien osalta on kuitenkin paljon laajempi. Tarjolla on pitkä menu, josta voi valita itselleen sopivat syötävät. Ruokalistaan on myös merkattu suositusviini jokaiselle ruualle. Ystävänpäivän aikaan myynnissä oli suklaisia erikoisherkkuja (ja tietysti niillekin oli valittu suositusviinit). Myös tarjoiluastiat ovat oma lukunsa, esimerkiksi viinit tarjoillaan laseista, ei muovimukeista.

Kun on valintansa tehnyt, ruuat ja juomat maksetaan kassalla, ja kassa tarkistaa leffalipusta ostajan salin ja istuinpaikan. Ne merkitään tilaukseen mukaan. Kun katsojat päästetään saliin ja mainokset alkavat pyöriä, ruoka- ja juomatilaukset tuodaan saliin. Vaikka ostaisi leffaherkuksi pelkästään popcornia, sitä ei tarvitse itse kuljettaa istuinpaikalleen.

Ensimmäinen vuosi Brasiliassa

Eilen tuli vuosi siitä, kun muuttomatkamme Brasiliaan alkoi  – ja tänään vuosi siitä, kun saavuimme aamuvarhaisella valtavan väsyneinä nykyiseen kotiimme.

Etukäteen kuvittelin, että vuodessa ehtii ottamaan haltuun asioita hyvinkin laajasti. Tietyt asiat ovatkin muuttuneet jo niin itsestään selviksi, että niiden vuoden takainen hämmästely lähinnä naurattaa. Joitain asioita opetellessa mennee vielä toinenkin vuosi.

Ennen muuttoamme olin lukenut mahdollisimman paljon Brasilia-tietoa ja käynyt kertaalleen Campinasissa Jyrin kanssa. Tästä huolimatta ennakkoluulojeni värittämissä kuvitelmissani kotikaupunginosassamme liikkuivat kulkukoirat ja kerjäläiset, ilma oli hirvittävän epäpuhdasta – mutta aurinko paahtoi jatkuvasti, ruuat ja juomat olivat eksoottisia, eikä kaduilla ollut turvallista kävellä edes päivänvalossa…

Vuoden aikana olen nähnyt vain muutamia kulkukoiria, enkä yhtään kerjäläistä kaduilla. (Kertaalleen supermarketissa oli tosin kerjäläiseksi luokiteltava mies, joka kiersi kassajonosta toiseen anelemassa, että joku asiakkaista maksaisi hänen ruokansa.) Ilma ei vaikuta erikoisen epäpuhtaalta, eikä aurinko paahda jatkuvasti. Lähikaupasta voi ostaa ruuanvalmistukseen eksoottisia hedelmiä ja omituisen näköisiä kaloja – tai punajuuria, porkkanoita, kukkakaalia ja lohta. Kaduilla voi kävellä päivänvalossa, kunhan suhtautuu valppaasti ajoneuvoliikenteeseen.

Ennen muuttoamme en sen sijaan ollut osannut kuvitella, että aamupala alkaisi tuntua puutteelliselta ilman tuoreita hedelmiä tai että löytäisimme lähitienoilta useita mukavia ravintoloita tai että kävisimme silloin tällöin kaupunginorkesterin konserteissa tai että asiointi tönkköportugalilla onnistuisi silloinkin, kun englanti ei ole vaihtoehto tai että Campinasin mainitseminen negatiivisessa valossa uutisissa tuntuisi pahalta. En ollut osannut myöskään kuvitella, miten kovaa ukkonen voi rytistellä, että moskiitot löytävät uhrinsa kaupungissa kerrostaloasunnossakin, ettei hiljaista aikaa vuorokaudessa oikeastaan ole tai ettei wc-paperia saa vetää vessanpytystä.

Mielikuvituksellakin on rajansa.

Pääsiäisruokia ja -koristeita

Pääsiäinen on kohta ohi, nyt on hyvä hetki kirjoittaa kertoa omia havaintojaan brasilialaisten pääsiäisen vietosta. Tai oikeastaan pääsiäiseen valmistautumisesta Campinasissa; pääsiäisen vietimme Suomessa.

Jo muutamaa viikkoa ennen pääsiäistä kauppoihin ilmestyivät suklaamunat, jotka olivat jättikokoisia suomalaisesta vinkkelistä. Normaalikokoisia (brasilialaisesta näkökulmasta ilmeisestikin minikokoisia!) suklaamunia ei ollut missään näkyvissä saati myynnissä. Ostimme kokeeksi kaksi isoa suklaamunaa, toinen oli tummaa suklaata ja toinen valkoista suklaata. Kummassakin tapauksessa ontto suklaamuna oli täytetty kiiltävään paperiin tai folioon paketoiduilla suklaakonvehdeilla. Tummassa suklaamunassa konvehdit olivat samanlaista tummaa suklaata, valkoisessa puolestaan valkoista.

Pääsiäiskoristeetkin tulivat myyntiin samoihin aikoihin suklaamunien kanssa. Missään ei näkynyt pääsiäistipuja, rairuohosta puhumattakaan. Keltainen väri ei myöskään ollut mitenkään dominoiva kukkasissa, kynttilöissä tms. Selkeästi suosituin pääsiäiskoriste olivat puput. Niitä oli monenkokoisia ja monista eri materiaaleista valmistettuina.

Kahta ruoka-ainetta ravintolat ja ruokakaupat mainostivat pääsiäiseksi ylitse muiden: lampaanlihaa ja kuivattua turskaa (bacalhau). Esimerkiksi meidän asuinalueellamme kaikki lähimmät ravintolat mainostivat pääsiäisen ajan tarjoavansa normaalista ruokalistasta poiketen erityisiä bacalhau-annoksia (lisukkeena esimerkiksi bataattia, juustokastiketta, äyriäisiä jne.). Eräiden ruokakauppojen verkkosivuilla oli saatavissa lampaan ja bacalhaun valmistusohjeita ja ehdotuksia sopiviksi lisukkeiksi. Kuivattu turska ei kuitenkaan ole mikään erityisesti pääsiäiseen rajoittuva ruoka Brasiliassa. Ainakin meidän kummassakin lähikaupassa kuivatut kalat roikkuvat jatkuvasti näkyvillä. Myös portugalin opettajamme ovat kertoneet syövänsä bacalhauta säännöllisesti ympäri vuoden.

Asuinalueemme ravintolat olivat auki pääsiäisenä normaalisti, osassa oli jopa pidennetyt aukioloajat ja tarjolla esimerkiksi tavallisesta viikonlopusta poikkeavasti lounas. Jokaisen ravintolan mainoksessa tuntui toistuvan ajatus siitä, että perheen/suvun yhteinen pääsiäisateria (tai edes -lounas) nautitaan ravintolassa kodin sijaan.

Kun saapuu syys...

Syksy alkoi täällä virallisesti allakan mukaan pari viikkoa sitten. Syksyn lähestyminen oli kyllä havaittavissa jo hieman aiemmin: vaatekaupat mainostivat kesävaatteiden alennusmyyntejä jo helmikuun lopusta tai viimeistään maaliskuun alusta alkaen. Joissain kaupoissa ale on edelleen menossa tyyliin "viimeisiä viedään". Samaan aikaan esimerkiksi ostoskeskuksessa vaatekauppojen ikkunoihin alkoi ilmestyä syksyyn ja talveen paremmin sopivia vaatteita: neuleita, [tähän ilmastoon] paksunoloisia päällystakkeja jne. Sandaalien kaveriksi kenkäkauppojen mainoksiin tulivat talvisaappaat ja nilkkurit.

Siirtyminen kesästä syksyyn oli havaittavissa myös lähialueen ravintoloissa. Lähes poikkeuksetta uudet talvimenut tulivat voimaan vuodenajan vaihtuessa. Pari-kolme viikkoa sitä ennen ravintolat alkoivat muistutella kesäisten, kevyempien vaihtoehtojen olevan poistumassa raskaampien talviruokien tieltä.

Syksyn tuloa ei voinut olla huomaamatta televisiota katsellessa ja/tai lehtiä lukiessa: Flunssalääkkeitä on alettu mainostaa ja sään viilenemisestä ollaan varoiteltu sääennusteessa. Lämpötiloissa onkin kieltämättä tapahtunut parissa viikossa selkeä putoaminen, enää ei ole päivittäin tasaisesti yli +30 astetta. Myös illat ja yöt ovat koleampia, iltaisin on jo tarvittu pitkähihaista vaatetta ulkona. Lämpötilat kuitenkin vaihtelevat melko paljon, esimerkiksi eilen oli yllättäen päivän ylin lämpötila +32 astetta, toissapäivänä ja tänään vain +25 asteen tienoilla. Siirtymisen kesästä syksyyn huomaa säätilassa muutenkin: sateet ovat selkeästi vähentyneet, myös ukkonen on käynyt harvinaisemmaksi.

Säiden viileneminen näkyy myös meidän ja lähitalojen uima-altailla. Olemme parina viime viikonloppuna olleet Jyrin kanssa ainoina altaalla. Kieltämättä uima-altaan vesi on tuntunut turhankin viileältä. Naapuritalon uima-allas onkin jo peitetty ja pois käytöstä.

Joulujuhla brasilialaisittain

Jyrin työpaikan joulujuhla oli eilen. Juhlat pidettiin noin 40 kilometrin päässä Campinasista sijaitsevassa Americana-nimisessä kaupungissa. Juhlien kestoksi oli ilmoitettu klo 11-17. Juhlakutsussa painotettiin perhejuhlan luonnetta, lapsille oli tarjolla omaa ohjelmaakin, mm. kasvomaalausta ja taikatemppuja.

Juhlapaikalla oli iso, katettu alue ruokapöydille. Samassa tilassa soitti myös bändi heti kello 11 alkaen. Muusta ohjelmasta pitää mainita työnantajan joukkueiden keskinäinen jalkapalloturnaus, jonka loppuottelu pelattiin joulujuhlan aikana. Pelikenttä sijaitsi aivan katetun ruokailualueen vieressä.

Sääennuste oli sunnuntaiaamuun asti luvannut Americanaan koko päiväksi tauotonta vesisadetta ja ukkosta. Onneksi ennuste meni ihan kunnolla pieleen: aurinko paistoi koko ajan ja lämpötila huiteli kolmenkymmenen asteen tienoilla.

Jo pelkästään joulujuhlan puitteet olivat siis hyvin erilaiset kuin Suomessa. Juhlijoiden asut olivat tietysti myös erilaisia säästä ja kulttuurista johtuen; pääpaino oli rennossa pukeutumisessa. Toisaalta, etenkin naisilla, näkyi myös paljon tyylikästä ja vähän formaalimpaa pukeutumista.

Joulujuhlan ruokalista oli sekin melko eksoottinen suomalaiselle, sillä pääpaino oli grilliruuissa. Tarjolla oli erilaisia lihavartaita sekä grillattua juustoa. Lisukkeina oli salaatteja ja leipää sekä farofaa.  Näiden lisäksi oli juusto- ja lihapasteijoita ja täytettyjä leipiä. Jälkiruokavalikoima oli melko laaja: hattaraa, mehujäitä, makeita leivonnaisia sekä hedelmäsalaattia. Juomissa saattoi valita vettä, limsaa, olutta tai caipirinhaa.

En osaa sanoa, mikä hämmästytti eniten: suuri osanottajamäärä, katsojien ja pelaajien voimakas eläytyminen firman sisäisessä jalkapallo-ottelussa, grilliruoka joulujuhlissa vai tanssilattian pysyminen tyhjänä brasilialaisissa bileissä.

Grillibrunssi

Brasiliassa grillaus (churrasco) on erittäin suosittua, esimerkiksi kummassakin melko pienessä lähikaupassamme on runsaasti grillaamiseen liittyviä tarvikkeita valikoimissa. Asuintalossamme, kuten monissa lähitaloissakin, on jokaiselle parvekkeelle rakennusvaiheessa tehty grilli. Lisäksi taloyhtiöillä on erillinen, yhteinen isompi grillauspaikka.

Jos kotigrillaaminen ei kiinnosta tai onnistu, voi mennä syömään grilliravintolaan (churrascaria). Helmikuisella tutustumisreissullamme paikallisoppaamme halusi tutustuttaa meidät tähän tärkeään osaan brasilialaista kulttuuria. Grilliravintolassa tarjoilijat kiertävät pöytiä ja tuovat grillistä lihaa. Ruokailija voi määrittää pöydässä olevalla liikennevalolla, haluaako hän lisää vai jättääkö hän kierroksen tai pari väliin. Kierroksilla on tarjolla erilaista lihaa: lammasta, nautaa, possua, kanaa. Lihan lisukkeet on yleensä mahdollista valita itse noutopöydästä. Helmikuussa churrascariasta jäi mieleen erityisesti ruuan tolkuton määrä!

Grillaus on myös suosittua vapaa-ajan vietettä perhe- ja kaveriporukoissa. Viime lauantaina meidät kutsuttiin Jyrin työkaverin luokse grillaamaan. Koska työkaveri asuu São Carlosissa lähes 150 kilometrin päässä Campinasista, meidät kutsuttiin tarkemmin ottaen grillibrunssille. 

Meitä oli pöydän ääressä kuusi ruokailijaa, mutta ruokaa oli varmaankin varattu usealle kymmenelle – ruokaa oli siis valtavasti. Lihojen valmistuessa grillissä oli tarjolla runsas alkupalakattaus: juustoa, leikkeleitä, suolakeksejä ja leipää sekä monenlaisia levitteitä.

Grillistä saatiin erilaisia lihoja ja makkaroita. Niiden seurana oli salaattia, riisiä, papuja ja maniokkia. Salaatti ja maniokki ovat yleisiä grilliruokien lisukkeita, riisiä ja papuja syödään puolestaan kuulemma joka päivä aterioilla kotona tai töissä. Jälkiruuaksi oli grillattua ananasta, tuoreita hedelmiä sekä leivonnaisia. Ja tietysti ihan lopuksi hyvää brasilialaista kahvia. Churrascon juomana suositaan yleensä olutta (myös viiniä ja caipirinhaa kuulemani mukaan) mutta tällä kertaa joimme vastapuristettua appelsiinimehua sekä vettä.

Vähän kehnompien säiden jälkeen lauantai olikin mitä mainioin päivä ulkona istuskeluun ja grillaukseen: oli aurinkoista ja lämpötila yli kolmekymmentä astetta. Brunssi venähti nelituntiseksi. Grillaamisen ja syömisen lomassa puhuimme monista asioista: säästä, Suomesta, Brasiliasta, ruuista ja ruuanlaitosta, koulutuksesta ja työstä, harrastuksista. Suurin jännityksen aiheeni grillibrunssiin liittyen oli etukäteen ollut oma erittäin puutteellinen portugalin kielen osaamiseni. Portugali-englanti -seoksella pysyi kuitenkin hyvin mukana keskustelussa.