Toinen ja toisenlainen joulu Brasiliassa

Viime joulun vietimme Campinasissa, toisena Brasilian joulunamme päätimme tehdä kuten monet paikalliset ja mennä rannalle. Teimme kolmen päivän reissun Picinguaba-nimiseen kalastajakylään, joka sijaitsee noin 350 kilometrin päässä Campinasista. Kylässä on alle 400 asukasta, muutama ravintola, kaksi käytännössä kioskiksi luokiteltavaa bikinikauppaa ja kaksi pienenpientä elintarvikeliikettä. Kylän valttina ovat lukuisat hiekkarannat ja kirjo erilaisia aktiviteettimahdollisuuksia surffauksesta kalastukseen, kajakkimelonnasta patikointiin.

Lähdimme matkaan perjantaiaamuna (22.12.) hyvissä ajoin; meillä ei ollut aavistustakaan, olisiko joulun menoliikenne jo ruuhkauttanut tiet. Liikenne jumitti pysähdyksiin asti vain yhdessä kohden moottoritiellä. Onneksi pysähdys ei ollut kovin pitkä.

Olimme varanneet majoituksen pienestä, kylän mukaan nimetystä majatalosta eli pousadasta (Picinguaba). Meitä oli ohjeistettu soittamaan pousadaan, kun saavuimme kylään, jotta meitä osattaisiin tulla vastaan parkkipaikalle. Meidät vastaanottaneet kaksi työntekijää kantoivat matkatavaramme noin kolmensadan metrin matkan perille. Puolet matkasta oli ylämäkeä tai portaita.

Pousadan huoneissa ei ollut televisiota eikä wifiä. Myös mobiiliverkko toimi vain aika ajoin. Aina sen toimiessa saimme Suomesta joulunviettoviestejä perheeltä ja ystäviltä (kiitos niistä!). Majatalo oli sijoitettu käytännössä keskelle metsää ja mm. käytävän varrelle oli tehty maisemaikkunoita, joista oli suora sihti viidakonkaltaiseen tiheään kasvillisuuteen.  Paitsi rehevää ja monipuolista kasvillisuutta, majatalossa ja sen piha-alueella oli myös monipuolinen otos paikallisesta eläinmaailmasta: Monenlaisia lintuja, valtavankokoisia ja vähän pienempiä perhosia, pieniä liskoja, kovakuoriaisia, kärpäsiä jne. Pahimpia olivat kuitenkin moskiitot. Kahdessa ja puolessa päivässä saamamme yhteensä arviolta puolensataa pistosta muistuttavat reissusta vielä jonkin aikaa. Jos moskiitot olivat pahimpia, kaskaat olivat ärsyttävämpiä. Niiden ”laulu” ylsi hurjiin desibelimääriin. Olimme vähän ennen joulureissua katselleet Jyrin kanssa Invasion of Body Snatchers -elokuvan (1978) ja kaskaiden metelöinnistä tulivat mieleen elokuvan äänitehosteet.

Uskomatonta kyllä, pääsimme joulusaunaan! Majatalon sauna oli aivan kuin suomalainen sauna – poislukien ehkä eukalyptuksen oksa kiukaalla. Löylyt olivat kuitenkin hyvät. Ensimmäisenä iltana saunoimme brasilialaisen pariskunnan kanssa, jouluaattona saimme olla saunassa kahdestaan. Aatonaattona ja aattona vietimme iltapäivät rannalla. Meri oli uskomattoman lämmin, hiekka oli suorastaan polttavaa.

Maisemat Picanguabassa olivat  huikaisevat: turkoosinvärinen meri ja rannan läheisyydessä kohoavat vuoret, rehevä ja paikoitellen kirkasvärinen kasvillisuus. Pousadaan oli majoittunut päivää ennen meitä kuuden hengen seurue São Paulosta. Kun tulimme ensimmäisen kerran majatalon altaalle perjantai-iltapäivänä, seurue alkoi tehdä kanssamme tuttavuutta. Heti aluksi kävi ilmi, että seurueen muodostivat [arviomme mukaan] noin nelikymppiset sisarukset äitinsä ja puolisoidensa kanssa sekä ilmeisesti äidin ystävätär. Seurueen jäsenet olivat koko reissun ajan valtavan ystävällisiä meitä kohtaan, eikä ystävällisyys tuntunut pakotetulta tai toisaalta ylimairealta. Tosin itselleni perjantain small talk –jutustelu portugaliksi oli lähes yhtä hiostavaa kuin ukkosta ennakoinut sää. Lauantaina kävi onneksi ilmi, että seurueen jäsenet puhuivat itse asiassa hyvää englantia. Samaten kävi ilmi, että sisarukset olivat kumpikin vaatesuunnittelijoita, joilla on omaa nimeä kantavat mallistot ja liikkeet São Paulossa.

Majatalo oli hyvin pieni. Kuusihenkisen seurueen ja meidän lisäksemme siellä asui lauantaista lähtien saksalais-singaporelainen nelihenkinen perhe. Jouluaterialla sunnuntai-iltana meitä oli siis koolla melko kansainvälinen porukka brasilialaisten ruokien äärellä! (Lisähuomiona voin mainita, että iltaisin majataloon tuli hengaamaan Picanguabasta puoleksi vuodeksi talon vuokrannut ranskalaisperhe.)

Lähdimme ajamaan kohti Campinasia aikaisin joulupäivän aamuna. Vastaantulevaa, kohti rantoja suuntaavaa, liikennettä oli valtavasti, ruuhkaksi asti. Poliisit suorittivat nopeusvalvontaa todella monissa kohdissa. Saimme ajella ilman pysähdyksiä tai liikenteen jumittamista Campinasiin asti. Täällä olivatkin sitten viimevuotiseen tapaan kadut täysin tyhjiä ihmisistä. Jyrin mielestä jopa lintuja tai ainakin linnunlaulua oli vähemmän kuin normaalisti. Luultavasti kuitenkin kyse oli Picanguaban ja Campinasin välisestä valtavasta äänikontrastista, jota ei aiemmin ollut voinut havaita.

Leipomot, konditoriat

Kerroin aiemmin täkäläisestä tavasta käydä aamiaisella ulkona, sillä kahvila/konditoria-valikoima on ainakin meidän asuinalueellamme melko hyvä.

Meidän lähialueemme valikoimassa löytyy peruskonditorioiden lisäksi mm. ranskalainen ja saksalainen vaihtoehto. Jyrin ranskalaisen työkaverin mukaan tosin Campinasin ranskalaisleipomot eivät muistuta lainkaan aitoja ranskalaisleipomoita.

Campinasissa toimi hetken aikaa jopa gluteeniton leipomo, jonka valikoimassa oli tuoreiden erilaisten leipien lisäksi myös makeita leivonnaisia sekä monenlaisia gluteenittomia (ja usein laktoosittomia) suklaita ja muita makeisia. Valitettavasti leipomon toiminta loppui melko lyhyeen. São Paulossa sen sijaan on gluteeniton kahvila, joka tarjoaa aamiaista ja lounasta, erilaisia gluteenittomia leipiä sekä lisäksi valikoiman gluteenittomia oluita.

Myös supermarketeissa on irtomyynnissä paikanpäällä paistettua tuoretta leipää sekä makeita leivonnaisia. Näissä irtomyyntipisteissä ei kuitenkaan ole tarjolla gluteenittomia tuotteita. Ei-pakastettuja gluteenittomia leipiä löytyy kuitenkin melko hyvä valikoima aivan tavallisista supermarketeista.

Paperikaupat, kirjakaupat ja lehtikioskit

Campinasissa ja São Paulossa olen kiinnittänyt huomiota ostoskeskuksissa paperikauppoihin tai oikeammin niiden melko isoon lukumäärään. Paperikaupat ovat yleensä kooltaan hyvin pieniä. Niiden valikoimassa on postikortteja, paketointitarvikkeita, sisustustauluja, julisteita ja joskus myös muita koriste-esineitä.

Olen käynyt vain ostoskeskuksissa sijaitsevissa kirjakaupoissa. Ne ovat kooltaan suuria ja monikerroksisia. Niissä saisi aikaa kulumaan lähes miten pitkään tahansa kuljeskelemalla kerroksesta toiseen. Useissa kirjakaupoissa on kahvila ja/tai alue, jossa voi istuskella ja lueskella. Lisäksi lapsille on oma leikkialueensa.

Kirjakauppojen valikoimat ovat keskenään samansuuntaisia: kansainvälisiä ja brasilialaisia aikakauslehtiä, kirjallisuutta (lähinnä brasilian portugaliksi ja englanniksi), sarjakuvia, pelejä, levyjä (cd- ja vinyylimuodossa) ja elokuvia. Lisäksi kirjakaupoissa on paperiosasto, jonka valikoima vaikuttaa minusta aivan samalta kuin erillisissä paperikaupoissa: postikortteja, paketointitarvikkeita, sisustustauluja, julisteita ja joskus myös muita koriste-esineitä.

Erityisesti São Paulon suurissa kirjakaupoissa on viikoittain useita yleisötapahtumia, kirjailijahaastatteluja, erilaisia kirjallisuuden markkinointikampanjoita, lautapeliturnauksia jne. Myös Campinasissa on silloin tällöin kirjakaupoissa lähinnä paikallisia kirjailijoita kertomassa teoksistaan tai lukemassa otteita niistä.

Lehtikioskeja on alueesta riippuen tiheämmässä tai harvemmassa. Tiheimmillään lehtikioskeja olen nähnyt São Paulon vilkkaimmilla kaduilla. Lehtikioskien myyntivalikoimassa on sanoma- ja aikakauslehtiä, useimmiten vain brasilialaisia. São Paulossa olen nähnyt lehtikioskeissa myynnissä myös melko laajoja valikoimia pokkareita. Lisäksi tarjolla on erilaisia snackseja, makeisia ja juotavaa.

Asuinalueellamme lehtikioskeihin tulevat aikakauslehtien uudet numerot hyvin paljon hitaammin kuin kirjakauppoihin. Esimerkiksi kerran kuukaudessa ilmestyvät lehdet saattavat olla myynnissä lähimmissä lehtikioskeissamme jopa kahden kuukauden viiveellä! Nämä lehtikioskit palvelevatkin parhaiten jos haluaa käydä ostamassa paikallislehden päivittäin.

Puolitoista vuotta Brasiliassa

Tänään tuli puolitoista vuotta siitä, kun muuttomatkamme Brasiliaan alkoi. Puolitoista vuotta saattaa kuulostaa pitkältä ajalta ulkomailla, mutta aika on mennyt kuin huomaamatta uusien asioiden ja erityisesti kielen opettelussa. Toisaalta aika tuntuu aina hidastuvan Brasiliassa ollessa ja nopeutuvan Suomessa. Tästä on parhaana todisteena se, että Suomen-vierailuilla tarvitaan lähes minuuttiaikataulu ja siltikin pitää nipistää jet lagia potevana vielä yöunistakin!

Muuton tienoilla olleista käsityksistä, oletuksista ja suunnitelmista osa osoittautui hyvin nopeasti virheellisiksi (esimerkiksi kielen oppimisen tahti). Eräs isoimmista vääristä oletuksista oli se, että brasilialaisessa miljoonakaupungissa pärjäisi englannilla. Portugalin taito on ehdoton edellytys täällä asumiseen! Toinen virheellinen oletus oli Suomen-vierailujen määrä. Niitä on tullut tehtyä paljon ennakkosuunnittelua enemmän – hyvät ennakkosuunnitelmat olivat taas kerran alisteisia elämän oikeille tapahtumille. Ilmastoon ja auringonpaisteisiin päiviin olen tottunut ja tykästynyt paljon paremmin kuin kuvittelinkaan. Tykästymistä on auttanut kontrasti: Suomen-vierailujemme aikana on joka kerta satanut lunta tai räntää tai ollut niin kylmä, että ulkoilmafestivaalillakin piti käyttää heinäkuussa pipoa.

Sosiaalinen media on ollut todella tärkeä yhteydenpidossa kavereihin ja sukulaisiin. Somesta löytyi myös Brasiliassa asuvien ulkosuomalaisten ryhmä. Vaikka expattien tapahtumat ja kokoontumiset ovat jääneet meiltä käymättä (arkipäivä ja/tai tapahtumapaikkana Rio de Janeiro tai São Paulo), ryhmään kuuluminen on ollut tärkeää sinällään.

São Paulo (tärppejä)

Suosikkipaikkani São Paulossa on ehdottomasti Parque Ibirapuera. Valtavaan puistoon mahtuu museoita, skeittiramppeja, kävelyreittejä, kuntoiluvälineitä, useita museoita jne. Puisto on kaunis vuodenajasta riippumatta, kasvillisuus on rehevää. Erityisen kaunista on silloin, kun ipê-puut kukkivat. Puun kukkaset voivat olla valkoisia, keltaisia tai pinkkejä. Ipê on Brasilian kansalliskasvi.

Suosikkitaidemuseoni (aakkosjärjestyksessä):

MAM – Museu de Arte Moderna  MAM on melko pieni museo, jossa on useita vaihtuvia näyttelyitä vuodessa. Museokaupassa on kiinnostava valikoima. MAM sijaitsee Parque Ibirapueirassa.

MASP – Museu de Arte de São Paulo  MASP on luultavasti tunnetuin São Paulon taidemuseoista. MASPin rakennus on helposti tunnistettava valtavista punaisista betonijaloistaan. MASP sijaitsee Avenida Paulistalla, joka on eräs São Paulon keskeisiä katuja. Sunnuntaisin Avenida Paulista on kävelykatuna ja useimmiten kaupungissa järjestettävät mielenosoitukset keskittyvät taidemuseon lähelle.

Museossa on vaihtuvia näyttelyitä sekä oman kokoelman koontinäyttely. Viimeksimainitussa on päädytty melko ainutlaatuiseen ratkaisuun ja  jostain syystä laitettu teostiedot teosten takapuolelle. Näyttelyssä kiertäessä onkin hyvä olla mukana kaveri, joka lukee teostietoja samalla kun itse voi katsella teosta! MASPin museokauppa on valikoimaltaan yllättävän pieni.

Pinacoteca on brasilialaisen taiteen museo. Se on São Paulon vanhin taidemuseo, aloittanut toimintansa vuonna 1905. Museossa on pitkäkestoisia vaihtuvia näyttelyitä sekä pysyväisnäyttelyjä. Pinacotecassa kuten myös MASPissa järjestetään tapahtumia, työpajoja ja opastuksia eri-ikäisille kävijöille. Museo on kooltaan yllättävän suuri, siihen tutustumiseen kannattaa varata kunnolla aikaa. Museokaupassa on hyvä valikoima museon näyttelyihin liittyviä materiaaleja sekä yleisesti Brasilian taidehistoriaan liittyvää kirjallisuutta.

Bonusvinkki:

Pincaotecan vieressä sijaitsee puisto, Parque Jardim da Luz  Puistoon on sijoitettu taideteoksia, joten se toimii paitsi mukavana viherkeitaana, myös museon jatkeena.

São Paulo

Olemme tehneet Campinasissa asuessa kolme viikonloppureissua São Pauloon. Muutamia havaintoja kaupungista:

São Paulossa korostuvat suuret erot: Ostoskeskus, jossa on käytännössä pelkästään maailmankuulujen luksusmerkkien putiikkeja. Useita Michelin-tähdillä palkittuja ravintoloita. Valtavia, korkeilla muureilla ympäröityjä yksityistaloja, joissa on omat vartijat ulkopuolella. Toisaalta paljon asunnottomia ja jo kaupunkiin tullessa tietä reunustavat favelat. Ja sitten on asioita, jotka kaupungissa hämmästyttävät ja pysäyttävät eri tavoin: kadunvarren lehtikioskissa on myynnissä laaja valikoima kirjallisuuden klassikkoja brasilian portugaliksi käännettynä (mm. Hamlet!) ja tietullikuitin takapuolella on kuvia jopa 1980- ja 1990-luvuilla kadonneista ihmisistä, joista toivotaan vielä saatavan tietoa. Pahimpia ovat ne ilmoitukset, joissa muutaman vuoden ikäisenä kadonneesta lapsesta osataan kertoa katoamisajankohta vain vuoden tarkkuudella.

São Paulo on mittasuhteiltaan jättiläismäinen. Kartalla yksinkertaiselta vaikuttava siirtymä paikasta toiseen kaupungin sisällä saattaa viedä uskomattoman paljon aikaa. Sen vuoksi ei kannata tiukkaa minuuttiohjelmaa nähtävyyksien kiertämiseen.

Tolpalta ja lennosta otetut viralliset taksit ovat osoittautuneet turvallisiksi. Kommunikaatiota helpottaa ihmeesti, kun näyttää määränpään osoitteen kännykästä tai kirjoittaa sen lapulle. Emme ole tavanneet yhtään englantia puhuvia taksikuskeja.

Liikenne on – uskomatonta kyllä – vähän vähemmän jännittävää kuin Campinasissa, sillä useimmiten autot antavat jalankulkijoille tietä. Liikennettä on kuitenkin valtavasti ja koko ajan pitää olla valppaana etenkin autojen seassa puikkelehtivien moottoripyörien osalta.

Omalla toiminnallaan ja omilla valinnoillaan pystyy vaikuttamaan tiettyyn rajaan asti turvallisuuteensa. Pimeällä, yöaikaan, yksinään ja/tai sivukaduilla ei yleensä välttämättä kannata liikkua. São Paulo ja Campinas muistuttavat toisiaan siinä suhteessa, että aivan turvallisen ja rauhallisen oloisen alueen naapurina onkin erittäin epämääräisen oloinen alue, jolle saattaa joutua puolivahingossa, ja jossa turisti erottuu selvästi. Tämän vuoksi esimerkiksi majoitusta valittaessa kannattaa tutustua alueeseen vaikkapa eri somekanavien kuvien avulla.

Kolme erikoista asiaa (lisää)

1. Asuintalossamme on 15 kerrosta ja kolmisenkymmentä asuntoa. Brasilialaiset ovat innokkaita grillaajia ja esimerkiksi kaikissa talomme asunnoissa on parvekkeilla hiiligrilli. Olemme ainoat asukkaat, jotka ovat käyttäneet omaa grilliään viimeisen vuoden ja neljän kuukauden aikana. Mahdollisesti olemme ainoat asukkaat, jotka koskaan ovat grillanneet tässä talossa.

2. Ravintoloiden uuden vuoden aaton juhlia on alettu jo mainostaa. Liput kehotetaan ostamaan ajoissa eli nyt.

3. Moottoritiellä on tietulleja, esimerkiksi Campinasin ja São Paulon välillä. Tietullimaksujen kuiteissa on taustapuolella ilmoituksia kadonneista ihmisistä, enimmäkseen lapsista. Ilmoituksissa on kadonneen nimi, kuva, ikä katoamishetkellä, tieto katoamisajankohdasta (joskus vain vuoden tarkkuudella) ja kotipaikasta. Jos katoamisesta on pidempi aika, kadonneen kuva on vanhennettu vastaamaan suunnilleen tämänhetkistä ikää.

VIP-elokuvasalit

Olemme käyneet muutaman kerran elokuvissa sekä täällä Campinasissa että São Paulossa. (Ensimmäisellä kerralla lipunosto tuotti hieman vaikeuksia.)

Joka kerralla olemme valineet portugaliksi tekstitetyn version dubatun sijaan elokuvista sekä VIP-elokuvasalin. VIP-sali kuulostaa huomattavasti kalliimmalta vaihtoehdolta, mutta itse asiassa lippu sinne maksaa vain 4,5 BRL (noin 1,2 euroa)  enemmän kuin tavalliseen saliin.

VIP-salissa tuolit ovat ikäänkuin leveitä nojatuoleja, joissa on melkoinen mahdollisuus erilaisiin säätöihin: leffaa voi halutessaan katsoa vaikka makuultaan! Tuolit on sijoitettu niin, että kahden tuolin välissä on aina pöytä ja pieni valopiste. Pöytätaso on liikuteltava, sen voi sijoittaa tuolin eteen.

Leffateattereissa on myynnissä tietysti tuttuja leffaherkkuja: popcornia, limsaa, makeisia jne. Sekä Campinasissa että São Paulossa elokuvateatterien tarjonta syötävien ja juotavien osalta on kuitenkin paljon laajempi. Tarjolla on pitkä menu, josta voi valita itselleen sopivat syötävät. Ruokalistaan on myös merkattu suositusviini jokaiselle ruualle. Ystävänpäivän aikaan myynnissä oli suklaisia erikoisherkkuja (ja tietysti niillekin oli valittu suositusviinit). Myös tarjoiluastiat ovat oma lukunsa, esimerkiksi viinit tarjoillaan laseista, ei muovimukeista.

Kun on valintansa tehnyt, ruuat ja juomat maksetaan kassalla, ja kassa tarkistaa leffalipusta ostajan salin ja istuinpaikan. Ne merkitään tilaukseen mukaan. Kun katsojat päästetään saliin ja mainokset alkavat pyöriä, ruoka- ja juomatilaukset tuodaan saliin. Vaikka ostaisi leffaherkuksi pelkästään popcornia, sitä ei tarvitse itse kuljettaa istuinpaikalleen.

Yleislakko

Brasiliassa oli yleislakko viime perjantaina, 28.4.2017. Yleislakolla haluttiin vastustaa eläkeuudistusta ja uusia työlakeja. Koko päivän ajan eri kanavien televisiouutisissa näytettiin livenä tilannetta, eniten Rio de Janeirosta ja São Paulosta. Dramaattisissa kuvissa näkyi mielenosoittajien rakentamilla tiesuluilla palavat autonrenkaat ja lentokentän väkivaltaiset yhteenotot.

Campinasin tilannetta pystyi seuraamaan paikallisuutisten aamulähetyksestä ja päivän mittaan parin paikallismedian livetwiittauksista. Myös Campinasissa paloivat autonrengaskasat joillain teillä, osalla teistä poliisi ehti purkaa tiesulut ennenkuin ne sytytettiin palamaan. Täällä oli julkinen liikenne kokonaan lakon piirissä ja sen vuoksi autoruuhkat kilmoetrien mittaisia ilman tiesulkujakin.

Campinasissa mielenosoitus keskittyi Centroon, noin puolentoista kilmoterin päähän meiltä. Poliisin mukaan mielenosoittajia oli noin tuhat, mielenosoittajien oman ilmoituksen mukaan noin kaksi tuhatta.

Mielenosoittajat kulkivat Centrossa ja lopulta päätyivät muutaman sadan metrin päähän meistä. Mielenosoituksen lähestymistä ei voinut olla huomaamatta, sillä asuntoomme sisälle kuului selvästi rummutus, kaiuitinauton vahvistamat iskulauseet ja kulkueeseen liittynyt yleismeteli.

Yleislakko oli päivän mittainen, mutta posti on täällä ollut lakossa jo viime torstaista alkaen (eikä lakon loppumisesta ole tietoa).

Yleislakkopäivän kuvia Campinasista (g1 Campinas)

Uutinen Brasilian yleislakosta (BBC)

Lyhyt reissu São Pauloon

Olimme viime viikonloppuna Jyrin kanssa São Paulossa.  Kaupungissa on paljon kiinnostavia nähtävyyksiä, mutta aloitimme varovasti ja valitsimme tälle reissulle vain yhden käyntikohteen: syyskuusta joulukuulle avoinna oleva 32. São Paulon biennaali. Näyttely oli kiinnostava, joskin yhdelle käyntikerralle valitettavasti liian laaja. 

Biennaalin näyttelytila sijaitsee Parque Ibirapuerassa. Olimme helmikuisella Brasilian-tutustumisreissulla käyneet kyseisessä puistossa, mutta sen valtaisa kokoluokka oli jäänyt lyhyellä käppäilyllä havaitsematta. Etukäteen meillä ei myöskään ollut selvillä São Paulon biennaalin valtaisa koko. Ajatus puistokävelystä hiipui käveltyämme ensimmäiset nelisen kilometriä näyttelytilassa. Puistokävelyyn ei houkuttanut myöskään 30 asteen lämpötila ja paahtava auringonpaiste.

São Pauloa oli tullut tähän mennessä nähtyä vain lentokentälle mennessä ja sieltä tullessa sekä poliisiaseman verran kesäkuussa. Yleisvaikutelmaksi oli jäänyt valtava kaupunki, ruuhkainen liikenne ja monikaistaiset moottoritiet. Yleisvaikutelma säilyi viikonloppuna ennallaan. Uusia havaintoja tuli toki tehtyä: Autot antavat São Paulossa jalankulkijoille tietä paremmin kuin Campinasissa. Ellei äännä brasilian portugalia täydellisesti, taksissa kannattaa olla määränpää kirjoitettuna lapulle tai näytettävissä puhelimesta. Ravintolaruokailu on kalliimpaa kuin Campinasissa. 

Parque Ibirapuera (kartta)

Bienal de São Paulo (englanninkieliset sivut)

        

Valppain mielin

Tulen varmaan myöhemminkin kirjoittamaan liikenteestä, mutta ensimmäisen viikon pohjalta olen tehnyt seuraavia havaintoja:

• Autoilijat eivät yleensä pysähdy, vaikka jalankulkija olisi uskaltautunut suojatietä ylittämään.
• Motoristille on aina tilaa muun liikenteen seassa.
• Tööttäyksellä voi hoitaa monenlaista viestintää, esimerkiksi:
• Tervehtiä tuttua
• Varoittaa jalankulkijaa siitä, että kannattaa hypätä sivuun (täältä tullaan)
• Kertoa mielipiteensä muista tienkäyttäjistä
• São Paulon liikenneruuhkat antavat jonkinlaisen mielikuvan kaupungin koosta

Bingo pimeällä poliisiasemalla

Maahantulomuodollisuuksissa oli eilen vuorossa rekisteröintiä varten käynti poliisilaitoksella. Rekisteröinnin ohessa tulisimme saamaan myös paikalliset henkilöpaperit. Meille oli varattu asiointiaika rekisteröintiin 14.20. Jyrin työnantaja oli järjestänyt avuksemme paikallisen tämäntyyppisiä asioita työkseen hoitavan konsultin. Onneksi.

Konsultin ensimmäinen ja hieman pessimistiseltä kuulostanut neuvo liittyi lounaan tärkeyteen: Poliisiasemalla tulisi kuulemma menemään aikaa. Tarvitsimme myös valokuvat henkilötodistusta varten. Konsultti suositti poliisitaloa vastapäätä olevaa lounasbaaria ja valokuvaamoa.

Olimme ehtineet vasta aloittaa lounaan, kun sähköt katkesivat. Sähkökatko tuntui lähinnä riemastuttavan henkilökuntaa. Viereisessä valokuvaamossa sähkökatko ei ollut yhtä riemastuttava kokemus työntekijöille – tai meille. Kuvaaminen ei onnistuisi ennen sähköjen palaamista.

Konsultti tiesi lähistöltä lehtikioskin, jossa otettiin myös passikuvia. Kävelimme sinne vain kuullaksemme, että sähköt palaisivat klo 19. En tiedä, kumpi hämmästytti enemmän: se, että sähkökatkon päättymisaika oli tiedossa vai se, että sähkökatkon syyksi todettiin edellisillan raju ukkonen. Kävelimme takaisin poliisitalolle ja menimme sisään. Konsultin mielestä kannatti nimittäin kysyä, onnistuisiko rekisteröityminen ilman kuvia. Ei onnistuisi.

Poliisitalon läheisellä taksitolpalla konsultti kyseli kuskeilta vinkkejä lähimmästä valokuvaamosta. Avuliaisuutta riitti ja puheliain kuski sai ajokeikan. Singahdimme taksilla lelukauppaan, jossa oli myös passikuvapalvelu. Näytän kuvassa vähemmän hämmästyneeltä kuin olisi voinut odottaa edeltävän tunnin tapahtumien jälkeen.

Ehdimme poliisitaloon takaisin noin klo 14. Liki puolen tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme virkailijan tiskille vain vartin myöhässä varatusta ajasta. Virkailija ei puhunut lainkaan englantia, mutta kulmien kurtistus ja peukalon näyttäminen alaspäin eivät olleet positiivisen oloisia eleitä täälläkään. Paikalle tuli toinenkin virkailija tuijottamaan näyttöä, papereitamme, valokuviamme ja meitä.

Konsultin mukaan tietojärjestelmä oli alhaalla. Lisäksi valokuvamme olivat vääränkokoisia tai otettu liian kaukaa. Jotain niissä joka tapauksessa oli pielessä. Meidän pitäisi ehkä hankkia uudet valokuvat ja varata uusi aika. Aloittaa prosessi alusta.

Ja sitten valot alkoivat vilkkua ja sammuivat kokonaan.

Siirryimme odottamaan sähkökatkon päättymistä täpötäyteen odotustilaan. Valoa pimeyteen tuli onneksi vähän ikkunoista. Ilmastointi ei ollut ollut toiminnassa ennen sähkökatkoakaan.

Kun valot hetken kuluttua palautuivat vilkkuvina, pääsimme jatkamaan asiointiamme. Valokuvat hyväksyttiin, saimme allekirjoittaa monta dokumenttia. Liki puolitoista tuntia sen jälkeen, kun olimme virkailijan ensimmäisen kerran tavanneet, hän antoi meille jonotuslaput seuraavaan asiointipisteeseen ja sanoi iloisesti hymyillen tchau.

Konsultin mukaan seuraava jonotus tulisi kestämään 20-30 minuuttia. Jyrin numero oli 649, minulla 255. Jonotus oli kuin bingo. Vuoronumerot ilmestyivät satunnaisessa järjestyksessä. Välillä ne vaihtuivat todella nopeasti, välillä todella hitaasti. Katse oli oltava siis koko ajan näyttötaulussa. Oman numeron kohdalla piti singahtaa seuraavaan huoneeseen. Ja istua odottamaan. Tässä huoneessa odotukseen kuului tuolileikki: jonossa siirryttiin aina seuraavalle tyhjälle tuolille.

Jyri oli jo päässyt asiointipisteeseen valokuvattavaksi, antamaan sormenjälkensä ja vielä kerran seuraamaan omien henkilötietojensa kirjaamista järjestelmään, kun vielä odotin vuoroani.  Ja sitten valot sammuivat.

Työntekijöiden mielestä sähkökatko oli vallan riemastuttava. Huone oli äkkiä täynnä työntekijöiden puheenpulputusta, naureskelua ja hihkumista. Istuin melko lailla pilkkopimeässä, tiiviissä tuolirivissä ja kontaktissa muiden vuoroaan odottavien kanssa. Aihetta hihkumiseen en ymmärtänyt.

Lopulta, kahden tunnin ja kolmen vartin jälkeen, pääsimme peukalot mustattuina pois poliisitalosta, uusien tilapäisten henkilökorttiemme kanssa. Varsinaista henkilökorttia ei tarvitse käydä hakemassa poliisitalosta. Onneksi.