Adeus Campinas!

Muuttolaatikkomme ovat matkalla jossain päin maailmaa (tai ehkä edelleen vielä odottelevat lähtöä Brasiliasta) ja me itse olemme palanneet Suomeen. Tällä kertaa eivät onneksi matkalaukkumme päättäneet jatkaa reissua omin päin kuten kahdella edellisellä São Paulo – Helsinki - São Paulo –matkalla. Suomeen paluuseen liittyi jo itsessään paljon hoidettavia asioita; niiden lisäksi jouduimme odottelemaan viikon (!) kahden laukkumme paluuta joulukuun aiemmalta Helsingin reissulta takaisin Campinasiin.

Matkalaukkuja pakatessa ja purkaessani olen miettinyt, mitä vuoden ja seitsemän kuukauden Campinas-jaksosta jää kaipaamaan, mitä ei kaipaa, mitä jää mieleen. Listaus sopii myös hyvin viimeisen Olá Campinas -blogimerkinnän aiheeksi.

Mitä jää kaipaamaan?

Tuoreita hedelmiä ja tuorepuristettuja hedelmämehuja; aurinkoa, joka oli näkyvissä lähes poikkeuksetta päivittäin; taloyhtiön uima-allasta. Puistojen ja kadunvarsien rehevää, värikästä kasvillisuutta ja ympärivuoden vehreyttä. 

Mitä ei jää kaipaamaan?

Väkivallan uhkaa, joka oli koko ajan läsnä jollain tavalla. Se näkyi kaupunginorkesterin konsertissa (aseistetut vartijat), paikallisissa ja valtakunnallisissa uutisissa ja tuli lähelle meidän asuinaluettammekin monin tavoin. Alussa meni ikkunaan katsomaan kuullessaan omituisia pamahduksia, myöhemmin oppi, että kannatti mielummin alkaa seurata paikallismedian uutispäivityksiä mahdollisesta aseellisesta ryöstöstä tai muusta ammuskelusta. Ei jää kaipaamaan niitä uutiskuvia, joissa muutaman kilometrin päässä meiltä palavat autonrenkaista tehdyt tiesulut lakkopäivinä.

Ei kaipaa myöskään sitä alkuvaiheen täydellisen ummikkouden tunnetta, kun kieli, kulttuuri ja fyysinen asuinalue oli aivan vieras.

Mitä jää mieleen?

Ensimmäisenä naisten jokaviikkoinen manikyyri ja/tai pedikyyri. Kynsistudioita ja kosmetologien toimipisteitä oli todella tiheässä.

Mukava asuinalueemme, paljon vehreyttä, ravintoloita ja kahviloita, tapahtumia sekä palvelut kävelyetäisyydellä. Osaan nyt myös kertoa miljoonakaupunki Campinasista, joka on Brasilian 14. suurin kaupunki – ja josta kukaan ei ole koskaan tuntunut kuulleenkaan, koska se ei ole varsinainen turistikaupunki.

Lopuksi kiitollisuudella muistamme Jyrin kanssa kumpikin niitä ystävällisiä brasilialaisia, jotka olivat valmiita auttamaan ummikkoja, jotka pystyivät puhumaan aluksi vain muutaman sanan (joskus riitti vain muutama tavu!) portugalia.

Puolitoista vuotta Brasiliassa

Tänään tuli puolitoista vuotta siitä, kun muuttomatkamme Brasiliaan alkoi. Puolitoista vuotta saattaa kuulostaa pitkältä ajalta ulkomailla, mutta aika on mennyt kuin huomaamatta uusien asioiden ja erityisesti kielen opettelussa. Toisaalta aika tuntuu aina hidastuvan Brasiliassa ollessa ja nopeutuvan Suomessa. Tästä on parhaana todisteena se, että Suomen-vierailuilla tarvitaan lähes minuuttiaikataulu ja siltikin pitää nipistää jet lagia potevana vielä yöunistakin!

Muuton tienoilla olleista käsityksistä, oletuksista ja suunnitelmista osa osoittautui hyvin nopeasti virheellisiksi (esimerkiksi kielen oppimisen tahti). Eräs isoimmista vääristä oletuksista oli se, että brasilialaisessa miljoonakaupungissa pärjäisi englannilla. Portugalin taito on ehdoton edellytys täällä asumiseen! Toinen virheellinen oletus oli Suomen-vierailujen määrä. Niitä on tullut tehtyä paljon ennakkosuunnittelua enemmän – hyvät ennakkosuunnitelmat olivat taas kerran alisteisia elämän oikeille tapahtumille. Ilmastoon ja auringonpaisteisiin päiviin olen tottunut ja tykästynyt paljon paremmin kuin kuvittelinkaan. Tykästymistä on auttanut kontrasti: Suomen-vierailujemme aikana on joka kerta satanut lunta tai räntää tai ollut niin kylmä, että ulkoilmafestivaalillakin piti käyttää heinäkuussa pipoa.

Sosiaalinen media on ollut todella tärkeä yhteydenpidossa kavereihin ja sukulaisiin. Somesta löytyi myös Brasiliassa asuvien ulkosuomalaisten ryhmä. Vaikka expattien tapahtumat ja kokoontumiset ovat jääneet meiltä käymättä (arkipäivä ja/tai tapahtumapaikkana Rio de Janeiro tai São Paulo), ryhmään kuuluminen on ollut tärkeää sinällään.

On siis kevät

Suomessa on syyspäiväntasaus ja täällä on siis kevät alkamassa. Aika kuluu kuin huomaamatta – jo toinen kevääämme Brasiliassa.

Campinasissa oli poikkeuksellisen sateisen syksyn jälkeen vähäsateisin talvi 30 vuoteen. Uutiskuvissa on näkynyt surkeaksi kuivuneita maakaistaleita ja maastopaloista on edelleen varoiteltu ahkerasti.

Kuivan talven jälkeen täällä alkoivat keväiset lämpötilat hieman etuajassa ja valitettavasti jo muutama päivä ennen kuin palasimme Suomesta. Sääennusteiden mukaan tämänhetkiset yli 30 asteen päivälämpötilat jatkuisivat vielä ainakin ensi viikon alkuun asti. Tosin sateita ja ukkosta näyttää myös olevan tulossa.

Taloyhtiön uima-allas oli jonkin aikaa poissa käytöstä autohallin katon remontoinnin vuoksi, mutta nyt pääsee taas onneksi uimaan. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin uimassa heti tänne palattuamme viime viikonloppuna. Koska silloin oli vielä virallisesti talvi, ei altaalla ollut tietystikään ketään muita. Tulevana viikonloppuna tilanne saattaa olla jo toinen.

Auringolta suojautumisesta muistutellaan täällä ympäri vuoden, kevät ja lämpötilojen kohoaminen eivät tuo siihen muutosta. Kevääntulon huomaa kuitenkin muutamasta asiasta: vaatekaupat mainostavat talvivaatteiden alennusmyyntejä, moskiittoja on taas sisätiloissa ja ympäri vuoden ennen auringonnousua pihapuissa karjuvat linnut jatkavat nyt kailotustaan koko päivän.

Ensimmäinen vuosi Brasiliassa

Eilen tuli vuosi siitä, kun muuttomatkamme Brasiliaan alkoi  – ja tänään vuosi siitä, kun saavuimme aamuvarhaisella valtavan väsyneinä nykyiseen kotiimme.

Etukäteen kuvittelin, että vuodessa ehtii ottamaan haltuun asioita hyvinkin laajasti. Tietyt asiat ovatkin muuttuneet jo niin itsestään selviksi, että niiden vuoden takainen hämmästely lähinnä naurattaa. Joitain asioita opetellessa mennee vielä toinenkin vuosi.

Ennen muuttoamme olin lukenut mahdollisimman paljon Brasilia-tietoa ja käynyt kertaalleen Campinasissa Jyrin kanssa. Tästä huolimatta ennakkoluulojeni värittämissä kuvitelmissani kotikaupunginosassamme liikkuivat kulkukoirat ja kerjäläiset, ilma oli hirvittävän epäpuhdasta – mutta aurinko paahtoi jatkuvasti, ruuat ja juomat olivat eksoottisia, eikä kaduilla ollut turvallista kävellä edes päivänvalossa…

Vuoden aikana olen nähnyt vain muutamia kulkukoiria, enkä yhtään kerjäläistä kaduilla. (Kertaalleen supermarketissa oli tosin kerjäläiseksi luokiteltava mies, joka kiersi kassajonosta toiseen anelemassa, että joku asiakkaista maksaisi hänen ruokansa.) Ilma ei vaikuta erikoisen epäpuhtaalta, eikä aurinko paahda jatkuvasti. Lähikaupasta voi ostaa ruuanvalmistukseen eksoottisia hedelmiä ja omituisen näköisiä kaloja – tai punajuuria, porkkanoita, kukkakaalia ja lohta. Kaduilla voi kävellä päivänvalossa, kunhan suhtautuu valppaasti ajoneuvoliikenteeseen.

Ennen muuttoamme en sen sijaan ollut osannut kuvitella, että aamupala alkaisi tuntua puutteelliselta ilman tuoreita hedelmiä tai että löytäisimme lähitienoilta useita mukavia ravintoloita tai että kävisimme silloin tällöin kaupunginorkesterin konserteissa tai että asiointi tönkköportugalilla onnistuisi silloinkin, kun englanti ei ole vaihtoehto tai että Campinasin mainitseminen negatiivisessa valossa uutisissa tuntuisi pahalta. En ollut osannut myöskään kuvitella, miten kovaa ukkonen voi rytistellä, että moskiitot löytävät uhrinsa kaupungissa kerrostaloasunnossakin, ettei hiljaista aikaa vuorokaudessa oikeastaan ole tai ettei wc-paperia saa vetää vessanpytystä.

Mielikuvituksellakin on rajansa.

Uima-allaskausi alkamassa

Viime viikko oli kokonaisuudessaan todella lämmin. Päivän ylimmät lämpötilat olivat + 28...+34, astetta tosin keskiviikkona oli korkeimmillaan +40! Öisin ei lämpötila kovin alas laskenut, pääsääntöisesti pysyteltiin +22 asteen tuntumassa.

Lämmön mukana tulivat päivittäiset ja öiset ukkoset. Osa ukkoskuuroista meni lähes huomaamatta ja nopeasti ohi, osa jyristeli useamman tunnin yöaikaan aivan kohdallamme. São Paulossa ukkonen katkoi sähköt kymmeneltä tuhannelta asukkaalta ja kaatoi puita mm. autojen päälle. Runsaat ukkoskuurot saivat siellä myös jotkut kaduista tulvimaan.

Meidän taloyhtiöllämme, kuten naapuritaloillakin, on oma uima-allas. Suomalaiseen kesään tottuneina meidän mielestämme lämpötila olisi jo useamman viikon ajan ollut sopiva uima-altaan käyttöön tai sen vierellä lököttelyyn. Aloimme jo epäillä, että altaat ja niiden vieressä olevat aurinkotuolit ovat vain pihojen kaunistuksena. Jyri oli saanut työkavereiltaan vastauksen altaiden käyttämättömyyteen: ilma ei ole ollut vielä tarpeeksi lämmin.

Ja kyllä: viime viikolla altaat otettiin oikeasti käyttöön. Naapuritalon allasta peittäneet pressut vedettiin pois. Vastapäisen talon allas tyhjennettiin, putsattiin ja täytettiin uudestaan. Meidän talomme allasta alettiin puhdistaa päivittäin irtoroskista. Altailla rupesi myös olemaan väkeä. Vasta noin +30 astetta on täällä siis tarpeeksi lämmintä auringonottamiseen ja uima-altaassa polskimiseen.