Adeus Campinas!

Muuttolaatikkomme ovat matkalla jossain päin maailmaa (tai ehkä edelleen vielä odottelevat lähtöä Brasiliasta) ja me itse olemme palanneet Suomeen. Tällä kertaa eivät onneksi matkalaukkumme päättäneet jatkaa reissua omin päin kuten kahdella edellisellä São Paulo – Helsinki - São Paulo –matkalla. Suomeen paluuseen liittyi jo itsessään paljon hoidettavia asioita; niiden lisäksi jouduimme odottelemaan viikon (!) kahden laukkumme paluuta joulukuun aiemmalta Helsingin reissulta takaisin Campinasiin.

Matkalaukkuja pakatessa ja purkaessani olen miettinyt, mitä vuoden ja seitsemän kuukauden Campinas-jaksosta jää kaipaamaan, mitä ei kaipaa, mitä jää mieleen. Listaus sopii myös hyvin viimeisen Olá Campinas -blogimerkinnän aiheeksi.

Mitä jää kaipaamaan?

Tuoreita hedelmiä ja tuorepuristettuja hedelmämehuja; aurinkoa, joka oli näkyvissä lähes poikkeuksetta päivittäin; taloyhtiön uima-allasta. Puistojen ja kadunvarsien rehevää, värikästä kasvillisuutta ja ympärivuoden vehreyttä. 

Mitä ei jää kaipaamaan?

Väkivallan uhkaa, joka oli koko ajan läsnä jollain tavalla. Se näkyi kaupunginorkesterin konsertissa (aseistetut vartijat), paikallisissa ja valtakunnallisissa uutisissa ja tuli lähelle meidän asuinaluettammekin monin tavoin. Alussa meni ikkunaan katsomaan kuullessaan omituisia pamahduksia, myöhemmin oppi, että kannatti mielummin alkaa seurata paikallismedian uutispäivityksiä mahdollisesta aseellisesta ryöstöstä tai muusta ammuskelusta. Ei jää kaipaamaan niitä uutiskuvia, joissa muutaman kilometrin päässä meiltä palavat autonrenkaista tehdyt tiesulut lakkopäivinä.

Ei kaipaa myöskään sitä alkuvaiheen täydellisen ummikkouden tunnetta, kun kieli, kulttuuri ja fyysinen asuinalue oli aivan vieras.

Mitä jää mieleen?

Ensimmäisenä naisten jokaviikkoinen manikyyri ja/tai pedikyyri. Kynsistudioita ja kosmetologien toimipisteitä oli todella tiheässä.

Mukava asuinalueemme, paljon vehreyttä, ravintoloita ja kahviloita, tapahtumia sekä palvelut kävelyetäisyydellä. Osaan nyt myös kertoa miljoonakaupunki Campinasista, joka on Brasilian 14. suurin kaupunki – ja josta kukaan ei ole koskaan tuntunut kuulleenkaan, koska se ei ole varsinainen turistikaupunki.

Lopuksi kiitollisuudella muistamme Jyrin kanssa kumpikin niitä ystävällisiä brasilialaisia, jotka olivat valmiita auttamaan ummikkoja, jotka pystyivät puhumaan aluksi vain muutaman sanan (joskus riitti vain muutama tavu!) portugalia.

Porttivahdit

Asumme muurien ympäröimässä, vartioidussa kerrostalossa, jossa on ovivahti ympäri vuorokauden. (Ovivahti, porttivahti, vartija – en tiedä, mikä on suomeksi paras nimitys.) Porttivahdin työ näyttää olevan yhdistelmä huoltomiehen, talonmiehen ja vartijan tehtävää. Porttivahdit tekevät vuorotyötä. Vuoroissa ei tunnu olevan paljon vaihtelua: yksi tekee pelkkää aamuvuoroa, toinen yövuoroa, kolmas viikonloppuja, neljäs iltoja jne.

Porttivahti päästää erikseen sisälle jokaisen taloontulijan, olipa kyse asukkaasta, jonkun asukkaan vieraasta, remonttimiehistä, siivoojista tai take away -annosta kuskaavasta ruokalähetistä. Porttivahti myös ottaa vastaan talon asukkaille tulevat lähetykset. Kirjeet ja lehdet he tuovat asuntoon, paketit sekä take away -annokset pitää käydä hakemassa itse alakerrasta. Porttivahdit myös mm. kastelevat pihamaan kasvit, tekevät pieniä korjaustöitä ja ripustavat joulukoristeet paikalleen.

Porttivahdit huolehtivat lisäksi uima-altaan avaamisesta ja peittämisestä sekä kuntosalin käytön valvonnasta. Useampi taloyhtiömme porttivahdeista on pitänyt hyvin omituisena sitä, että olen halunnut mennä uimaan kylmällä ilmalla (+24...+28). Kertaalleen ovivahti kieltäytyi jopa avaamasta uima-allasta ja ehdotti kuntosalikäyntiä uinnin sijaan. Ilma ja vesi kun olivat hänen mielestään yksinkertaisesti liian kylmiä uimiseen. Muilla kerroilla olen saanut vuorossa olleen porttivahdin aina lopulta vakuutettua siitä, että kestän uimisen jopa näin vaativissa olosuhteissa.

Turvallisuuden vuoksi asukkaiden pitää ilmoittaa porttivahdeille matkoistaan ja muista poissaoloistaan. Porttivahdit osaavat tarpeen tullen olla varuillaan, jos tyhjillään olevaan asuntoon ollaan pyrkimässä jollain tekosyyllä.

Porttivahdit ovat kiinteä osa taloa, esimerkiksi joulunaikaan asukkaat ostavat heille joulukakun tai antavat jonkin muun lahjan. Myös matkoilta tullessa on tapana tuoda tuliaisia porttivahdeille. Talon asukkaat vaihtavat porttivahdin kanssa aina tervehdyksen lisäksi muutaman sanan ohikulkiessaan. Myös porttivahdit itse ovat melko innokkaita aloittamaan keskustelua. Alkuvaiheessa se oli äärimmäisen haastavaa, kun kielitaito oli olematon. Nykyisellään pysyn sentään mukana small talkissa ainakin hetken aikaa.

On vesi lämmin, uimaan vaan...

Heti syys-talvella tapahtuneen muuttomme jälkeen olin innostunut mahdollisuudesta uida säännöllisesti taloyhtiön altaassa. Allasta ei oltu peitetty tai tyhjennetty kuten naapuritaloissa;  se oli siis selkeästi asukkaiden käytettävissä. 

Ensimmäiseen seitsemään kuukauteen ketään ei koskaan näkynyt edes altaan lähellä saati uimassa. Selitys tähän löytyi, kun kävin kokeilemassa uima-altaan veden lämpötilaa: vesi oli todella viileää, suorastaan kylmää. Allasta ei siis lämmitetty. Uima-altaan hyödyntämiseksi oltaisiin tarvittu avantouintivermeet. Lisäksi vielä lokakuussa paikallisten mielestä myös ilman lämpötila oli liian alhainen uimiseen.

Kun kesän alkaessa päivälämpötilat alkoivat olla jatkuvasti +30 asteen tuntumassa tai enemmän, altaalle alkoi tulla käyttäjiä. Lopulta mekin kävimme jouluaattona ensimmäisen kerran uimassa.

Palattuamme huhtikuussa Suomen-reissulta, allas oli peitetty. Arvelin, että viimetalviseen tapaan uimakausi oli nyt loppunut ja alkaisi taas kesän tultua. Ilmat olivat kuitenkin edelleen mukavan lämpimiä, ja minun olisi tehnyt mieli uimaan.

Jyri ehdotti, että kysyisin altaan käytöstä porttivahdilta. Ehdotus oli kieltämättä looginen, mutta meikäläisen portugalin taidoilla melko haastava. Suunnittelin etukäteen, miten kysyisin asiaa olemassa olevalla kielitaidollani. (Kysymyksen esittäminen ei sinänsä ollut se vaativin osuus. Vaativinta olisi ymmärtää, mitä porttivahti vastaa!)

Kävin viime viikon alussa eräänä aamuna asiaa kysymässä. Porttivahdeilla oli työvuoro vaihtumassa, joten heitä oli paikalla kaksi kappaletta. Esitin kysymykseni ja vastaus oli miellyttävän yksinkertainen: Kyllä, on mahdollista käyttää allasta myös talvella. Kiittelin ja olin jo poistumassa, kun toinen paikallaollut porttivahti halusi jatkaa keskustelua aiheesta.

Porttivahti viittoili minut mukanaan altaalle ja nosti allasta peittävää suojaa. Ymmärsin, että jos haluaisin uida, minun pitäisi ilmoittaa asiasta porttivahdille 20 minuuttia aiemmin ja sen jälkeen suoja poistettaisiin altaalta ja pumput käynnistettäisiin (tai sammutettaisiin; en ollut ihan varma verbistä). Porttivahti kokeili vettä kädellään ja viittoili minua tekemään samoin. Ymmärsin, että vedelle oltiin tehty jotain ja sen vuoksi allas oli peitetty. Vesi oli lämmintä! Altaaseen oltiin hankittu lämmitys!

Uimaan voi siis mennä jatkossa koska tahansa (kunhan vain käy ensin esittämässä pyynnön porttivahdille – ja ymmärtää saamansa vastauksen.) Avasin talviuimakauteni vappupäivänä. Maantieteellisestä näkökulmasta riippuen en ole koskaan elämässäni uinut ulkoaltaassa näin myöhään syksyllä tai näin aikaisin keväällä.

Taloyhtiömme tapoja

Taloyhtiön on siistinoloinen ja piha viihtyisä: Taloyhtiön yleisiä tiloja siivotaan useamman kerran viikossa, kerroksissa olevat roskikset tyhjennetään kaksi kertaa päivässä, puista pudonneet oksat ja lehdet viedään nopeasti pois pihalta ja pensasaitaa trimmataan säännöllisesti. Juuri tällä hetkellä pihaa pestään toista päivää, ilmeisesti tulossa olevan joulun kunniaksi.

Olimme asuneet lähes puoli vuotta tässä asunnossa ennenkuin kävi (sattumalta) ilmi, että aamuisin voi käydä lainaamassa paikallisen sanomalehden portinvartijan kopista. Sanomalehti on hyvää harjoitusta, portugalin tuntien tukena.

Sanomalehtiedusta ei oltu missään kerrottu; se olisi ehkä vain pitänyt tietää. Samaten olisi pitänyt varmaankin tietää, ettei keittön hanasta tule lämmintä vettä.  Selitys: taloyhtiön päätös. Onneksi sentään kylpyhuoneen suihkussa saa lämmintäkin vettä.

Taloyhtiön viestintäkanavia on kaksi: henkilökohtaiset, kirjekuoressa tulevat asukaskirjeet, jotka pitää kuitata vastaanotetuiksi sekä hissiin aika ajoin ilmestyvä uutiskirje. Asukaskirje on tylsähkön näköinen: 1-2 sivua pelkkää tekstiä (lähinnä sääntöjä ja niistä muistuttamista). Hississä oleva uutiskirje on taitettu selkeästi, siinä on käytetty runsaasti värikuvia ja tekstiä on melko vähän. Olen tulkinnut tämän vieraskoreudeksi: Hississä saattaa matkustaa myös jonkun vieras tai vaikka taloyhtiöstä asuntoa katsomaan tullut potentiaalinen tuleva asukas.

Taloyhtiömme muista tavoista olemme oppineet mm. sen, että muita hississä matkustavia pitää tervehtiä hissiin mennessä ja sieltä poistuessa.

Kirjepostia keittiöön

Muuttopäivänämme kiinteistövälittäjä kertoi, että postimme tulevat postilokeroon. Se selitti mielestämme sen, miksei asunnon ulko-ovessa ollut postiluukkua.

Ensimmäisten päivien aikana postinkulku ja/tai -jakelu ei ollut päällimmäisenä mielessä. Niinpä taloyhtiön asukkaiden postilokeroiden sijainti tai se, mistä saisimme avaimen lokeroon, jäi selvittämättä. Sen verran sentään huomasimme, ettei rappumme alaoven lähettyvillä minkäänlaisia postilokeroita näkynyt.

Loppuviikosta saimme ensimmäisen kerran postia. Parhaaseen agenttielokuvatyyliin posti oli sujautettu ulko-ovemme alta. Asuntoomme on kaksi sisäänkäyntiä, joista toinen johtaa suoraan keittiöön ja toinen puolestaan olohuoneeseen. Ensimmäisillä kerroilla posti jaettiin aina olohuoneeseen johtavan oven alta, nyttemmin keittönoven alta.
 

"Gustavo ei asu enää täällä"

Viimeiset pari päivää ovat olleet pitkiä ja lievästi sanoen täynnä jos minkälaista asiaa.

Eilen aamulla pääsimme vuorokauden kestäneen matkan jälkeen vihdoinkin uuden Brasilian-kotimme ovesta sisään. Lentokoneessa nukkuminen ei kuulu keskeiseen osaamisalueeseeni. Toivoin siis pääseväni nukkumaan uudessa makuuhuoneessa ensimmäistä kertaa mahdollisimman nopeasti.

Asunnolla meitä oli vastassa kiinteistövälitysfirman edustaja, antamassa avaimet ja tarkistamassa, millaisessa kunnossa asunto on luovutushetkellä. Oletin, että asuntoon liittyvien asioiden hoitaminen veisi puolisen tuntia. Aika-arvioni meni pieleen vain kahdella ja puolella tunnilla.

Kiinteistövälittäjän pitkästä käynnistä jäi mieleen hajanaisia asioita. Hän esitteli myös edellisen asukkaan jälkeensä jättämää lankapuhelinta tai lähinnä kertoi puhelujen hinnoista. Edellinen asukas Gustavo oli ilmeisesti hankkinut lankapuhelimen osana verkkoliittymäpakettia, halpojen lähipuheluhintojen innoittamana.

Tänä iltana puhelin soi ensimmäisen kerran meidän täällä ollessa ja Jyri vastasi. Keskustelun keskeisimmästä lauseesta tullee vakiovastaus puhelimen soidessa:

- Gustavo doesn't live here anymore.