Campinasissa
ja São Paulossa olen kiinnittänyt huomiota ostoskeskuksissa paperikauppoihin
tai oikeammin niiden melko isoon lukumäärään. Paperikaupat ovat yleensä
kooltaan hyvin pieniä. Niiden valikoimassa on postikortteja,
paketointitarvikkeita, sisustustauluja, julisteita ja joskus myös muita
koriste-esineitä.
Olen
käynyt vain ostoskeskuksissa sijaitsevissa kirjakaupoissa. Ne ovat kooltaan
suuria ja monikerroksisia. Niissä saisi aikaa kulumaan lähes miten pitkään
tahansa kuljeskelemalla kerroksesta toiseen. Useissa kirjakaupoissa on kahvila
ja/tai alue, jossa voi istuskella ja lueskella. Lisäksi lapsille on oma
leikkialueensa.
Kirjakauppojen
valikoimat ovat keskenään samansuuntaisia: kansainvälisiä ja brasilialaisia
aikakauslehtiä, kirjallisuutta (lähinnä brasilian portugaliksi ja englanniksi),
sarjakuvia, pelejä, levyjä (cd- ja vinyylimuodossa) ja elokuvia. Lisäksi
kirjakaupoissa on paperiosasto, jonka valikoima vaikuttaa minusta aivan samalta
kuin erillisissä paperikaupoissa: postikortteja, paketointitarvikkeita,
sisustustauluja, julisteita ja joskus myös muita koriste-esineitä.
Erityisesti
São Paulon suurissa kirjakaupoissa on viikoittain useita yleisötapahtumia,
kirjailijahaastatteluja, erilaisia kirjallisuuden markkinointikampanjoita,
lautapeliturnauksia jne. Myös Campinasissa on silloin tällöin kirjakaupoissa lähinnä
paikallisia kirjailijoita kertomassa teoksistaan tai lukemassa otteita niistä.
Lehtikioskeja
on alueesta riippuen tiheämmässä tai harvemmassa. Tiheimmillään lehtikioskeja
olen nähnyt São Paulon vilkkaimmilla kaduilla. Lehtikioskien myyntivalikoimassa
on sanoma- ja aikakauslehtiä, useimmiten vain brasilialaisia. São Paulossa olen
nähnyt lehtikioskeissa myynnissä myös melko laajoja valikoimia pokkareita.
Lisäksi tarjolla on erilaisia snackseja, makeisia ja juotavaa.
Asuinalueellamme
lehtikioskeihin tulevat aikakauslehtien uudet numerot hyvin paljon hitaammin
kuin kirjakauppoihin. Esimerkiksi kerran kuukaudessa ilmestyvät lehdet
saattavat olla myynnissä lähimmissä lehtikioskeissamme jopa kahden kuukauden
viiveellä! Nämä lehtikioskit palvelevatkin parhaiten jos haluaa käydä ostamassa
paikallislehden päivittäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti