Muuttohäslinkiä

Viime viikot ovat olleet melkoista häslinkiä. Jos Suomesta Brasiliaan muuttoon tuntui liittyvän paljon byrokratiaa, byrokratian määrä tuntuu vielä suuremmalta, kun kaksi suomalaista muuttaa nykyisestä asuinmaastaan Brasiliasta Suomen kautta Intiaan. Esimerkiksi muuttokuorman lähettämiseksi vaadittiin passista (kaikista sivuista!) kuudet kopiot notaarin oikeiksi todistamina, sama koski myös brasilialaisia henkilöpapereita jne. Notaarin kopioimat ja oikeiksi todistamat pakolliset asiapaperit eivät myöskään olleet halpoja.

On myös asioita, jotka liittyvät pelkästään maastamuuttoon kuten pankkitilin sulkeminen ja vuokra-asuntomme lopputarkastus. Pankkitilin sulkeminen pitää tietysti hoitaa samassa konttorissa, jossa tili avattiin vuosi ja seitsemän kuukautta sitten. Valitettavasti hyvää englantia puhunut virkailija ei enää työskentele siellä. Maastamuuttoon liittyvien pankkiasioiden hoito portugaliksi oli melko tuskaisaa puuhaa! Asunto on käyty jo kertaalleen tarkistamassa pintapuolisesti, ja varsinaisen lopputarkastuksen piti olla tänä aamuna. Eilen ilmoitettiin, ettei lopputarkastusta voidakaan järjestää tänään. Muuttohäslingissä eräs ylimääräinen rasitus ovatkin olleet aikataulut, jotka sovitaan ensin ja muutetaan sitten.  Tai käy kuten muuttomiesten osalta: he tulivat yli tuntia sovittua aiemmin pakkaamaan Intiaan ja Suomeen lähetettävät tavaramme.

Onneksi emme lähettäneet Suomesta tänne paljoakaan tavaroita (vuokrasimme Campinasista valmiiksi kalustetun asunnon). Meille oli lähetetty ennakkoon (portugaliksi) monisivuinen lista tavaroista, jotka asunnossa olivat valmiina odottamassa, mL astiat ja ruuanvalmistusvälineet. Heti muutettuamme havaitsimme, että astioista puuttuivat mm. kahvikupit/-mukit, syvät lautaset, viinilasit ja kunnolliset ruokailuvälineet. Ruuanlaittovälineissä ei ollut esimerkiksi kauhoja, vispilöitä, isoa paistinpannua tai kattilaa eikä myöskään vedenkeitintä. Ensimmäisinä iltoina kiertelimmekin ostoskeskuksessa etsimässä kaikkea tarpeellista ja asunnosta puuttuvaa. Pakollisista, paikanpäällä tehdyistä ostoksista kertyikin lopulta yllättävän paljon lisäpakattavaa muuttomiehille.

Portugalia oppimassa I

Kun tieto muutosta Brasiliaan varmistui, aloitimme portugalin opinnot Suomessa helmikuussa 2016. Ehdimme käydä muutaman kerran portugalin survival-kurssin natiiviopettajan johdolla (Centro Cultural Brasil-Finlândia). Kieliopintojen alkaessa muuttopäivän luultiin olevan jo huhtikuun alussa eli tahti opinnoissa oli nopea. Opettajamme oli mukava, kärsivällinen ja kannustava. Hän oli myös aivan oikeassa siinä, että kielenopiskelu tulisi olemaan helpompaa paikanpäällä Brasiliassa, kun kieltä kuulee ja näkee koko ajan kaikkialla ympärillään.

Portugalin opintomme jatkuivat Campinasissa viime elokuussa, taukoa opinnoissa oli siis jonkin verran. Loppuvuonna kävimme tunneilla 3-4 krt/viikko. Valitsimme kielikurssipaikan melko lailla umpimähkään. Pääasiallisena vaatimuksena oli läheinen sijainti – minun piti käydä kielikurssilla yksinäni kerran viikossa. Valitsemamme kielikoulu on aloittanut 1970-luvulla, nykyisin toimintaa pyörittää perustajan poika. Koulussa on tarjolla englannin, ranskan, espanjan ja portugalin opetusta. Opetus tapahtuu pääosin yksityistunneilla tai perheen tai pariskunnan yhteisillä tunneilla. Perusteluna on se, että olisi vaikeaa suhteellisen pienillä opiskelijamäärillä löytää suunnilleen samalla kielitaitotasolla olevia isomman ryhmän muodostamiseksi.

Meillä on kaksi opettajaa: maanantaisin ja keskiviikkoisin olen yhdessä Jyrin kanssa professor Antonion oppilaana. Antonio on noin 60-vuotias, ja inhoaa lähes kaikkea. Tai ainakin sellainen käsitys on muodostunut hänen puheistaan ja tykkäyksen kohteiden vähyydestä. Hän pitää juoksemisesta, mutta välttääkseen muita juoksijoita, tekee lenkkinsä puistossa aikaisin aamulla. Hän pitää lisäksi jazzmusiikista, lukemisesta, erään tietyn ravintolan caipirinhoista ja jalkapallosta. Erityinen inhon kohde on Brasilian poliittinen tilanne, josta Antonio saattaa helposti pitää pitkiä monologeja.

Tiistaisin yksityistunnilla opettajani on professora Maria Helena. Hän on samaa ikäluokkaa kuin Antonio, mutta hyvin erityyppinen. Useimmat professoran kertomat jutut alkavat: ”Ensin otettiin caipirinha…” Tämä pätee grillaamiseen, ulkona syömiseen, kaverien tapaamiseen – lähes mihin tahansa. Professoran arvion mukaan minun kannaltani tärkeintä oli oppia heti alkuunsa keskustelemaan siivoojan/palvelijan kanssa. Seurasi molemminpuolinen järkytys: minä en ymmärtänyt, miksi professora kuvitteli automaattisesti, että meillä olisi siivooja saati palvelija, professora ei puolestaan voinut ymmärtää, ettei meillä sellaista ollut. Toki olen sittemmin oppinut, että esimerkiksi juuri meidän kaupunginosassamme siivoajien käyttö kotitalouksissa on erittäin yleistä.

Ensimmäinen vuosi Brasiliassa

Eilen tuli vuosi siitä, kun muuttomatkamme Brasiliaan alkoi  – ja tänään vuosi siitä, kun saavuimme aamuvarhaisella valtavan väsyneinä nykyiseen kotiimme.

Etukäteen kuvittelin, että vuodessa ehtii ottamaan haltuun asioita hyvinkin laajasti. Tietyt asiat ovatkin muuttuneet jo niin itsestään selviksi, että niiden vuoden takainen hämmästely lähinnä naurattaa. Joitain asioita opetellessa mennee vielä toinenkin vuosi.

Ennen muuttoamme olin lukenut mahdollisimman paljon Brasilia-tietoa ja käynyt kertaalleen Campinasissa Jyrin kanssa. Tästä huolimatta ennakkoluulojeni värittämissä kuvitelmissani kotikaupunginosassamme liikkuivat kulkukoirat ja kerjäläiset, ilma oli hirvittävän epäpuhdasta – mutta aurinko paahtoi jatkuvasti, ruuat ja juomat olivat eksoottisia, eikä kaduilla ollut turvallista kävellä edes päivänvalossa…

Vuoden aikana olen nähnyt vain muutamia kulkukoiria, enkä yhtään kerjäläistä kaduilla. (Kertaalleen supermarketissa oli tosin kerjäläiseksi luokiteltava mies, joka kiersi kassajonosta toiseen anelemassa, että joku asiakkaista maksaisi hänen ruokansa.) Ilma ei vaikuta erikoisen epäpuhtaalta, eikä aurinko paahda jatkuvasti. Lähikaupasta voi ostaa ruuanvalmistukseen eksoottisia hedelmiä ja omituisen näköisiä kaloja – tai punajuuria, porkkanoita, kukkakaalia ja lohta. Kaduilla voi kävellä päivänvalossa, kunhan suhtautuu valppaasti ajoneuvoliikenteeseen.

Ennen muuttoamme en sen sijaan ollut osannut kuvitella, että aamupala alkaisi tuntua puutteelliselta ilman tuoreita hedelmiä tai että löytäisimme lähitienoilta useita mukavia ravintoloita tai että kävisimme silloin tällöin kaupunginorkesterin konserteissa tai että asiointi tönkköportugalilla onnistuisi silloinkin, kun englanti ei ole vaihtoehto tai että Campinasin mainitseminen negatiivisessa valossa uutisissa tuntuisi pahalta. En ollut osannut myöskään kuvitella, miten kovaa ukkonen voi rytistellä, että moskiitot löytävät uhrinsa kaupungissa kerrostaloasunnossakin, ettei hiljaista aikaa vuorokaudessa oikeastaan ole tai ettei wc-paperia saa vetää vessanpytystä.

Mielikuvituksellakin on rajansa.

10 kuukautta muutosta

Tänään tuli kuluneeksi 10 kuukautta siitä, kun muutimme Brasiliaan. Ts. saavuimme tänne; eilen tuli 10 kuukautta siitä, kun muuttomatkamme alkoi. Muuttomatkalla en saanut lennolla nukuttua, joten käytin ajan hyödykseni lukemalla mm. Mannerin ja Teivaisen silloin juuri ilmestyneen Brasilia-kirjan (voin suosittaa, jos Brasilia yhtään kiinnostaa!) sekä matkaopasta.

Muuttomatkalla luulin tietäväni edes vähän siitä, mikä perillä odottaisi, sillä olin käynyt jo helmikuussa ensimmäistä kertaa paikanpäällä, asunnonhakureissulla (Jyri oli käynyt täällä aiemminkin). Ennen ensimmäistä reissua olin yrittänyt löytää ja lukea mahdollisimman paljon tietoa Campinasista. Etsin tietoa lähinnä englanniksi, sillä portugalin opintomme olivat alkaneet 12..2. – viikkoa ennen Brasilian-matkaa.

10 kuukautta on melko lyhyt aika täysin uudessa ympäristössä, uudessa kulttuurissa. Mutta oppimista tapahtuu, pikkuhiljaa ja koko ajan. Lähes huomaamatta.  

Henkilökortit hallussa

Heti tänne muutettuamme kävimme poliisiasemalla laittamassa henkilöpaperien hakemuksen vireille.
Saimme tuolloin A4-kokoisen tilapäisen henkilöllisyystodistuksen ja varsinaisen, muovisen kortin piti tulla meille kolmen kuukauden kuluttua, syyskuun alussa. Elokuun lopulla tulikin tieto siitä, että kortit olisivat tulossa postissa (Jyrin työpaikalle, tietysti) 2.9. perjantaina.

Tietoa ja kortteja oltiin odotettu: Tilapäisillä paperisilla henkilöllisyystodistuksilla ei voinut esimerkiksi mennä hankkimaan minulle paikallista puhelinliittymää, eikä Jyri  saanut paikallista ajolupaa. Minun olikin tarkoitus mennä heti lauantaina hankkimaan paikallinen kännykkäliittymä ja Jyrillä oli maanantaiksi varattuna aika ajoluvan saamiseen vaadittavaan lääkärintarkastukseen.

Kortit eivät tulleet perjantain postissa.

Viikonlopun aikana ehdimme miettiä, minne korttimme olivat joutuneet ja vaihtoehtoja jatkolle. Olisiko edessä jopa koko hakuprosessin uusiminen alusta asti? Korttien karkumatka päättyi onneksi lyhyeen ja saimme ne muutaman päivän kuluessa. Meikäläinen odotteli puhelimenhankintaa viikon verran pidempään, Jyrin ajoluvan hankintaan liittyvä lääkärintarkastus siirtyi eteenpäin puolestaan liki kahdella viikolla.  

Muuttokuorma saapui!

Blogi oli tauolla Suomen-reissumme ajan. Palasimme Campinasiin tiistai-iltana ja eilisaamuna saapui toukokuusta asti matkalla ollut muuttokuormammekin.

Reilut kuusi ja puoli vuotta sitten seisoin lumimyrskyssä Glomfjordissa kotimme ovella vastaanottamassa rekkalastillisen tavaroitamme. Minun oli vaikea ymmärtää muuttomiesten puhumaa norjaa ja heidän yhtä vaikea ymmärtää minun ruotsinkieltäni. Muuttolaatikoiden kantaminen asuntoon tuntui kestävän tuntikausia ja laatikoiden tyhjentäminen vei päiviä.

Nyt katselin parvekkeelta, kun muuttomiehet liki +30 asteen lämpötilassa nostelivat autosta muutaman muuttolaatikkomme. Muuttomiehet ja minä keskustelimme hyvin vähän portugaliksi ja hyvin paljon elekielellä. Muuttolaatikoiden purkaminen, tavaroiden kantaminen oikeisiin paikkoihin, aurinkotuoliemme kokoaminen sekä pahvilaatikoiden poisvienti sujui tästä huolimatta heiltä ongelmitta. Koko homma vei aikaa kolme varttia.