Erään naisen vartti julkisuudessa

Taiteilija Andy Warholin nimiin on laitettu lausahdus siitä, miten jokainen on tulevaisuudessa kuuluisa 15 minuutin ajan. Tulin ehkä käyttäneeksi oman kuuluisuusvarttini viime viikonloppuna, kun kävimme Suomessa. Warhol taisi kylläkin puhua maailmanlaajuisesta kuuluisuudesta. Ihan siihen en yltänyt.

Ultra Bran kesän festivaalikeikoille emme päässeet, mutta ostimme liput 15.12.2017 konserttiin heti niiden tultua myyntiin. Tuolloin suunnitelmanamme oli joulu Suomessa ja joulunvieton alkaminen Ultra Bran konsertilla – mikä sen hienompaa! Aina ei kuitenkaan käy niin kuin suunnitellaan; Suomen-matkamme typistyikin lopulta kolmipäiväiseksi täsmäreissuksi konserttiin.

Myöhästyimme elokuussa Helsingin lennoltamme Pariisissa, kun lentomme São Paulosta saapui myöhässä. Sen vuoksi matkustimme Suomeen jo keskiviikkoiltana: ilman myöhästymisiä olisimme perillä torstai-iltana ja toisaalta myöhästymisvaraa olisi liki vuorokausi, jos jotain menisi aikatauluissa pieleen. Lennot kulkivat ajallaan ja me pääsimme konserttiin ongelmitta.

Konsertti oli mieleenpainuva: hienoa musiikkia, aikanaan ulkoaopittuja biisejä ja laulamista mukana. Erikseen on mainittava hyvin suunnitellut visuaaliset elementit, jotka tukivat komeaa kokonaisuutta osaltaan.

Twiittasin konsertin jälkeen: Tulimme Brasiliasta Ultra Bran keikalle. Keikka oli ehdottomasti 22 h matkan arvoinen. Ylihuomenna paluu Brasiliaan #täsmäreissu #ultrabra #hartwallarena #helsinki #ulkosuomalainen 

Tykkäyksiä alkoi tulla heti, tähän hetkeen mennessä niitä on tullut yli sata. Odottaessamme Pariisissa São Paulon -lentoa eilen sunnuntaina Jyri havaitsi, että twiittini oli nostettu mukaan Ilta-Sanomien Ultra Bra -juttuun. Jutun mukaan ”Ultra Brata oltiin saavuttu kuuntelemaan myös hyvin kaukaa. Eräs nainen kertoi Twitterissä, että hän oli matkannut keikalle aina Brasiliasta saakka.”

Erään naisen vartti julkisuudessa oli alkanut.

Ilta-Sanomat 17.12.2017: Valtava ilmiö levisi viikonloppuna: Ultra Bran areenakeikat sekoittivat somen – ”Yhtäkkiä olikin taas vuosi -97” 

Portugalia oppimassa I

Kun tieto muutosta Brasiliaan varmistui, aloitimme portugalin opinnot Suomessa helmikuussa 2016. Ehdimme käydä muutaman kerran portugalin survival-kurssin natiiviopettajan johdolla (Centro Cultural Brasil-Finlândia). Kieliopintojen alkaessa muuttopäivän luultiin olevan jo huhtikuun alussa eli tahti opinnoissa oli nopea. Opettajamme oli mukava, kärsivällinen ja kannustava. Hän oli myös aivan oikeassa siinä, että kielenopiskelu tulisi olemaan helpompaa paikanpäällä Brasiliassa, kun kieltä kuulee ja näkee koko ajan kaikkialla ympärillään.

Portugalin opintomme jatkuivat Campinasissa viime elokuussa, taukoa opinnoissa oli siis jonkin verran. Loppuvuonna kävimme tunneilla 3-4 krt/viikko. Valitsimme kielikurssipaikan melko lailla umpimähkään. Pääasiallisena vaatimuksena oli läheinen sijainti – minun piti käydä kielikurssilla yksinäni kerran viikossa. Valitsemamme kielikoulu on aloittanut 1970-luvulla, nykyisin toimintaa pyörittää perustajan poika. Koulussa on tarjolla englannin, ranskan, espanjan ja portugalin opetusta. Opetus tapahtuu pääosin yksityistunneilla tai perheen tai pariskunnan yhteisillä tunneilla. Perusteluna on se, että olisi vaikeaa suhteellisen pienillä opiskelijamäärillä löytää suunnilleen samalla kielitaitotasolla olevia isomman ryhmän muodostamiseksi.

Meillä on kaksi opettajaa: maanantaisin ja keskiviikkoisin olen yhdessä Jyrin kanssa professor Antonion oppilaana. Antonio on noin 60-vuotias, ja inhoaa lähes kaikkea. Tai ainakin sellainen käsitys on muodostunut hänen puheistaan ja tykkäyksen kohteiden vähyydestä. Hän pitää juoksemisesta, mutta välttääkseen muita juoksijoita, tekee lenkkinsä puistossa aikaisin aamulla. Hän pitää lisäksi jazzmusiikista, lukemisesta, erään tietyn ravintolan caipirinhoista ja jalkapallosta. Erityinen inhon kohde on Brasilian poliittinen tilanne, josta Antonio saattaa helposti pitää pitkiä monologeja.

Tiistaisin yksityistunnilla opettajani on professora Maria Helena. Hän on samaa ikäluokkaa kuin Antonio, mutta hyvin erityyppinen. Useimmat professoran kertomat jutut alkavat: ”Ensin otettiin caipirinha…” Tämä pätee grillaamiseen, ulkona syömiseen, kaverien tapaamiseen – lähes mihin tahansa. Professoran arvion mukaan minun kannaltani tärkeintä oli oppia heti alkuunsa keskustelemaan siivoojan/palvelijan kanssa. Seurasi molemminpuolinen järkytys: minä en ymmärtänyt, miksi professora kuvitteli automaattisesti, että meillä olisi siivooja saati palvelija, professora ei puolestaan voinut ymmärtää, ettei meillä sellaista ollut. Toki olen sittemmin oppinut, että esimerkiksi juuri meidän kaupunginosassamme siivoajien käyttö kotitalouksissa on erittäin yleistä.