Toinen ja toisenlainen joulu Brasiliassa

Viime joulun vietimme Campinasissa, toisena Brasilian joulunamme päätimme tehdä kuten monet paikalliset ja mennä rannalle. Teimme kolmen päivän reissun Picinguaba-nimiseen kalastajakylään, joka sijaitsee noin 350 kilometrin päässä Campinasista. Kylässä on alle 400 asukasta, muutama ravintola, kaksi käytännössä kioskiksi luokiteltavaa bikinikauppaa ja kaksi pienenpientä elintarvikeliikettä. Kylän valttina ovat lukuisat hiekkarannat ja kirjo erilaisia aktiviteettimahdollisuuksia surffauksesta kalastukseen, kajakkimelonnasta patikointiin.

Lähdimme matkaan perjantaiaamuna (22.12.) hyvissä ajoin; meillä ei ollut aavistustakaan, olisiko joulun menoliikenne jo ruuhkauttanut tiet. Liikenne jumitti pysähdyksiin asti vain yhdessä kohden moottoritiellä. Onneksi pysähdys ei ollut kovin pitkä.

Olimme varanneet majoituksen pienestä, kylän mukaan nimetystä majatalosta eli pousadasta (Picinguaba). Meitä oli ohjeistettu soittamaan pousadaan, kun saavuimme kylään, jotta meitä osattaisiin tulla vastaan parkkipaikalle. Meidät vastaanottaneet kaksi työntekijää kantoivat matkatavaramme noin kolmensadan metrin matkan perille. Puolet matkasta oli ylämäkeä tai portaita.

Pousadan huoneissa ei ollut televisiota eikä wifiä. Myös mobiiliverkko toimi vain aika ajoin. Aina sen toimiessa saimme Suomesta joulunviettoviestejä perheeltä ja ystäviltä (kiitos niistä!). Majatalo oli sijoitettu käytännössä keskelle metsää ja mm. käytävän varrelle oli tehty maisemaikkunoita, joista oli suora sihti viidakonkaltaiseen tiheään kasvillisuuteen.  Paitsi rehevää ja monipuolista kasvillisuutta, majatalossa ja sen piha-alueella oli myös monipuolinen otos paikallisesta eläinmaailmasta: Monenlaisia lintuja, valtavankokoisia ja vähän pienempiä perhosia, pieniä liskoja, kovakuoriaisia, kärpäsiä jne. Pahimpia olivat kuitenkin moskiitot. Kahdessa ja puolessa päivässä saamamme yhteensä arviolta puolensataa pistosta muistuttavat reissusta vielä jonkin aikaa. Jos moskiitot olivat pahimpia, kaskaat olivat ärsyttävämpiä. Niiden ”laulu” ylsi hurjiin desibelimääriin. Olimme vähän ennen joulureissua katselleet Jyrin kanssa Invasion of Body Snatchers -elokuvan (1978) ja kaskaiden metelöinnistä tulivat mieleen elokuvan äänitehosteet.

Uskomatonta kyllä, pääsimme joulusaunaan! Majatalon sauna oli aivan kuin suomalainen sauna – poislukien ehkä eukalyptuksen oksa kiukaalla. Löylyt olivat kuitenkin hyvät. Ensimmäisenä iltana saunoimme brasilialaisen pariskunnan kanssa, jouluaattona saimme olla saunassa kahdestaan. Aatonaattona ja aattona vietimme iltapäivät rannalla. Meri oli uskomattoman lämmin, hiekka oli suorastaan polttavaa.

Maisemat Picanguabassa olivat  huikaisevat: turkoosinvärinen meri ja rannan läheisyydessä kohoavat vuoret, rehevä ja paikoitellen kirkasvärinen kasvillisuus. Pousadaan oli majoittunut päivää ennen meitä kuuden hengen seurue São Paulosta. Kun tulimme ensimmäisen kerran majatalon altaalle perjantai-iltapäivänä, seurue alkoi tehdä kanssamme tuttavuutta. Heti aluksi kävi ilmi, että seurueen muodostivat [arviomme mukaan] noin nelikymppiset sisarukset äitinsä ja puolisoidensa kanssa sekä ilmeisesti äidin ystävätär. Seurueen jäsenet olivat koko reissun ajan valtavan ystävällisiä meitä kohtaan, eikä ystävällisyys tuntunut pakotetulta tai toisaalta ylimairealta. Tosin itselleni perjantain small talk –jutustelu portugaliksi oli lähes yhtä hiostavaa kuin ukkosta ennakoinut sää. Lauantaina kävi onneksi ilmi, että seurueen jäsenet puhuivat itse asiassa hyvää englantia. Samaten kävi ilmi, että sisarukset olivat kumpikin vaatesuunnittelijoita, joilla on omaa nimeä kantavat mallistot ja liikkeet São Paulossa.

Majatalo oli hyvin pieni. Kuusihenkisen seurueen ja meidän lisäksemme siellä asui lauantaista lähtien saksalais-singaporelainen nelihenkinen perhe. Jouluaterialla sunnuntai-iltana meitä oli siis koolla melko kansainvälinen porukka brasilialaisten ruokien äärellä! (Lisähuomiona voin mainita, että iltaisin majataloon tuli hengaamaan Picanguabasta puoleksi vuodeksi talon vuokrannut ranskalaisperhe.)

Lähdimme ajamaan kohti Campinasia aikaisin joulupäivän aamuna. Vastaantulevaa, kohti rantoja suuntaavaa, liikennettä oli valtavasti, ruuhkaksi asti. Poliisit suorittivat nopeusvalvontaa todella monissa kohdissa. Saimme ajella ilman pysähdyksiä tai liikenteen jumittamista Campinasiin asti. Täällä olivatkin sitten viimevuotiseen tapaan kadut täysin tyhjiä ihmisistä. Jyrin mielestä jopa lintuja tai ainakin linnunlaulua oli vähemmän kuin normaalisti. Luultavasti kuitenkin kyse oli Picanguaban ja Campinasin välisestä valtavasta äänikontrastista, jota ei aiemmin ollut voinut havaita.

Peruskysymyksiä

Ei-tieteellisen havainnoinnin pohjalta olen koonnut listan yleisimmistä kysymyksistä, joita paikalliset esittävät kuultuaan meidän olevan Campinasissa asuva lapseton suomalaispariskunta:

• Onko Suomessa aina kylmä ilma? (Ja jatkokysymys: onko Suomessa asunnoissa lämmitys?)
• Kuinka monta tuntia kestää matkustaa Suomesta Brasiliaan?
• Millaisia ruokia suomalaiset syövät? Mikä on yleisin ruokalaji?
• Oletteko nähneet revontulia?
• Miksi teillä ei ole lapsia? (Jopa ensimmäistä kertaa tavattaessa – käytännössä siis ventovieras henkilö – voidaan esittää tämä kysymys!)
• Mikä uskonto Suomessa vallalla?

+

Portugalin opettajamme kyselevät lisäksi melko säännöllisesti, onko Suomen poliittisessa elämässä meneillään skandaaleja.

Puheliaita naapureita

Blogissa oli taas taukoa ensin reissaamisen ja sitten ärjyn flunssan vuoksi.

*****

Hissi on osoittautunut erityisesti viimeisen viikon aikana suosituksi keskustelupaikaksi taloyhtiön muiden asukkaiden kanssa. Ilmeisesti naamamme ovat tulleet pikkuhiljaa niin tutuiksi, että naapurien mielestä tervehdysten lisäksi myös small talk on paikallaan. Naamamme lisäksi meistä tiedetään jo paljon muutakin. Viime viikolla koimme hämmentävän hetken, kun muutamaa kerrosta ylempänä asuva naapurimme tiesi, missä kerroksessa me asumme. Epäilin Jyrille, että asuinkerroksemme tunnetaan taloyhtiössä ehkä ulkomaalaisten kerroksena – edelliset seinänaapurimme kun olivat Japanista. (Asia oli selvinnyt minulle, kun japanilaisrouva oli aloittanut kanssani keskustelun portugaliksi – hississä.)  

Taloyhtiössämme on jokaisen asunnon parvekkeelle tehty rakennusvaiheessa hiiligrilli. Parvekegrillin käytöstä pitää etukäteen ilmoittaa porttivahdille, joka käynnistää tuulettimen. Muutama viikko sitten porttivahti kertoi, että grillaaminen on kielletty, sillä tuuletin on rikki. Rikkinäinen tuuletin oli aiheuttanut jokaisella grillauskerralla meteliä yläkerran asuntoihin, juuri metelin ansiosta vika havaittiin. Korjausaikataulusta ei ollut tietoa – me olemme kuulemma ainoat asukkaat, jotka ylipäätään grillaavat!

Lauantaina tullessamme kaupasta Jyri kantoi hissiin ostamamme ison grillihiilisäkin. Samassa hississä matkustanut naishenkilö totesi ääneen meidän siis olevan se pariskunta, joka talossa grillaa. Hän myös halusi tietää, aiommeko taas grillata ja huomautti saman tien ilmeisen voitonriemuisena, ettei se olisi edes mahdollista rikkinäisen tuulettimen vuoksi. Meillä oli kuitenkin päivitettyä tietoa asiasta. Emme olisi edes lähteneet ostamaan grillihiiliä ja grillattavaa lauantaina, ellei porttivahti olisi kertonut, että tuuletin on nyt korjattu ja voimme taas grillata kuten ennenkin.

”Kristiina on paljon helpompi nimi kuin Jyri”

Kahvinkeittimemme hajosi pari kuukautta sitten. Uuden kahvinkeittimen ostaminen oli melkoisen hiostavaa puuhaa, vaikka olimme etukäteen selvittäneet haluamamme keittimen mallin, hinnan ja ostopaikan.

Etukäteisvalmistautuminen osoittautui riittämättömäksi.

Myyjä esitti lukuisia kysymyksiä, joista osa liittyi valitsemaamme keitinmalliin (emmekö todellakaan edes harkitsisi jotain toista mallia?) ja ylipäätään tämän merkin keittimiin (ovatko ne entuudestaan tuttuja?). Osa kysymyksistä liittyi puolestaan meihin: mistä olemme (tönkköportugali paljasti ulkomaalaisuuden), minkä nimisiä olemme, miksi asumme Brasiliassa. Loput kysymyksistä liittyivät mm. maksutapaan.

Myyjä oli koko ajan hyvin ystävällinen ja toisteli kysymyksiään tarvittaessa. Hän myös hidasti puhenopeuttaan, jotta ymmärtäisimme paremmin. Ostotapahtuma oli meidän osaltamme jo voiton puolella, kun myyjä kysyi, haluaisimmeko liittyä kanta-asiakkaiksi. Siitä alkoivat myyjän vaikeudet.

Jyrin tietojen kirjaaminen kanta-asiakasjärjestelmään osoittautui melko mahdottomaksi. Ensin Jyri tavasi nimensä. Vaikka kirjaimet tuli lueteltua oikein, myyjä ei ilmeisesti uskonut, että jonkun etunimi voisi olla oikeasti Jyri. Lopulta nimi saatiin oikein, kun myyjä tarkisti nimen oikeinkirjoituksen Jyrin henkilökortista. Ilmeisesti hermostuneena sähläämisestään nimen kanssa myyjä ei saanut postinumeroamme mitenkään järjestelmään. Jyri kirjoitti postinumeron paperille, eikä sekään auttanut. Myyjä unohti ilmeisesti jonkin numeron litaniasta, eikä järjestelmä päästänyt etenemään. Lopulta myyjä haki paikalle toisen myyjän, joka onnistui ensimmäisellä yrittämällä saamaan postinumeron oikein.

Varmaankin sekä myyjä että me olimme hyvin yhtä helpottuneita, kun maksu oli hoidettu ja kahvinkeitin ojennettu meille ja lähdimme pois.

Kävimme eilen ostamassa kahvinappeja samassa kaupassa – ja päädyimme saman myyjän asiakkaiksi. Jyrin kanta-asiakaskortti luettiin ostoksen yhteydessä.

- Kristiina on paljon helpompi nimi kuin Jyri, sanoi myyjä ja viittasi kädellään minuun.

Hämmästyttävää ei niinkään ollut se, että osasin sanoa portugaliksi olevani samaa mieltä. Hämmästyttävää oli se, että myyjä oli kuullut nimeni kertaalleen pari kuukautta sitten ja muisti sen edelleen.