Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilu. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. joulukuuta 2017

”Tuleeko tämä suorana lähetyksenä?”

Eilen, 6.12., oli Suomen itsenäisyyspäivä, mutta meillä oli portugalin tunti klo 16-18 paikallista aikaa (20-22 Suomen aikaa). Tuntimme osui siis linnan juhlien aikaan. Jyri varmisti jo aiemmin opettajaltamme, että voisimme katsella itsenäisyyspäivän juhlintaa oppitunnilla.

Opettajamme Antonio harrastaa juoksemista ja on erittäin kiinnostunut politiikasta, jalkapallosta, musiikista ja portugalin kielestä. Etukäteen oli vaikea arvioida, millaisia kommentteja juhlinnasta häneltä irtoaisi.

Ennen kuin aloimme katsella Ylen lähetystä linnan juhlista, kerroimme Antoniolle lyhyesti, millaisesta tilaisuudesta on kyse, paljonko kutsuttuja on ja keitä juhlaan yleensä kutsutaan (mm. tieteen, kulttuurin, politiikan ja urheilun edustajia sekä presidentin vuoden aikana tapaamia tavallisia ihmisiä ja sotaveteraaneja).

Kaksituntinen oppituntimme koostuu yleensä 30-45 minuutin keskustelusta ja 30-45 minuutin kielioppiosiosta. Loppuosa käytetään tekstien (ajankohtaisia uutisia, aikakauslehtiartikkeleita jne.) lukemiseen ja kääntämiseen. Eilen kuitenkin koko kaksituntinen käytettiin keskusteluharjoitukseen, kun Jyri ja minä vuoronperään esittelimme Antoniolle kättely- tai haastatteluvuorossa olevia linnan vieraita. Aivan simultaanitulkkaukseen emme tällä kielitaitotasolla sentään (vielä) pysty. Melko rankka keskusteluharjoitus linnan juhlista kuitenkin lopulta sukeutui, kun piti esitellä portugaliksi käytännössä Suomen lähihistoria (sodat, kolme edellistä presidenttiä, eri lajien urheilumenestyksiä, liuta kulttuurihenkilöitä) sekä tämänhetkinen hallitus ja muita vaikuttajia.

Antonio yritti arvailla kunkin vieraan ammattia (ja joskus myös poliittista suuntautumista!) pelkästä ulkonäöstä ja valitusta asusta. Lisäksi hän yritti lausua ihmisten nimiä, jotka olivat hänelle vaikeita tai erittäin vaikeita. Kimi Räikkösen ja Juha Kankkusen Antonio tunnisti itse ilman apua. Kjell Westön nimi oli hänelle jäänyt mieleen jostain kirjallisuuteen liittyvästä artikkelista, vaikkei hän kirjailijaa ulkonäöltä tunnistanutkaan.

Kesken kättelykierroksen kuuntelimme Sibeliuksen Finlandia-hymnin. Opettajamme tykkäsi omien sanojensa mukaan Finlandiasta kovasti – ja tunnisti sen heti, kun kuoroesitys linnassa hieman myöhemmin alkoi. Finlandian lisäksi Antonio tykästyi Sofi Oksaseen (puvun, kampauksen ja silmälasimallin (!) vuoksi) sekä Katri Helenaan (hyvä ääni ja kaunis laulaja). Dallapén nimessä oleva aksentti kiinnosti Antoniota portugalin kielen näkökulmasta.

Opettajaamme hämmästytti muutama asia erityisesti: Ensinnäkin lähes kaikki haastateltavat tuntuivat liittyvän jollain tavalla urheiluun, poikkeuksen säännöstä muodostivat vain muutamat kulttuurin edustajat. Muita hämmästyttäviä seikkoja olivat juhlien rauhallinen, sivistynyt tunnelma (vaikka paikalla oli eri poliittisia kantoja edustavia ihmisiä!) sekä osallistujien erittäin juhlava pukeutuminen.

Kaikista suurin hämmästyksen aihe oli kuitenkin se, kun Antoniolle aivan alussa selvisi, että linnan juhlien kättelyä ja juhlia ylipäätään näytettiin suorana lähetyksenä (ja että juhlat lienevät Suomen katsotuin tv-lähetys koko vuonna).

tiistai 22. elokuuta 2017

Dubattuja ohjelmia ja pikauusintoja

Meillä näkyy iso määrä niin brasilialaisia kuin kansainvälisiäkin tv-kanavia; tarjolla on tietysti uutisia, leffoja ja tv-sarjoja. Osa kanavista esittää vain tietynlaista ohjelmasisältöä (uskonto- ja hartausohjelmat, kulttuuri, urheilu, kalastus, historia, luonto jne.) Kohderyhmien mukaan jaoteltuna tarjolla on mm. lapsille ja nuorille suunnattuja omia kanavia sekä monia eri tyylien musiikkikanavia. Myös ostoskanavia on useita.

Brasilialaisia elokuvia ja tv-sarjoja on tullut katseltua erittäin vähän. Pääsyy on se, ettei niihin ole mahdollista saada tekstitystä. Niinpä en seuraa esimerkiksi yhtään novelaa, joita esitetään eri vuorokaudenaikoihin. Osaan kuitenkin nimien perusteella päätellä, että noveloiden aihepiirit ammentavat mm. historiasta ja uskonnosta. Lisäksi osa noveloista on suunnattu erityisesti nuorille.

Täällä on televisiossa pitkälti samoja ohjelmia tai ainakin ohjelmatyyppejä kuin Suomessakin. Tarjolla on mm. monia tosi-tv -ohjelmia niin yhdysvaltalaisina kuin myös eteläamerikkalaisina versioina. Tv-sarjoista esimerkiksi Sinkkuelämää, Rillit huurussa, Miehenpuolikkaat, House, 30 Rock, Frendit ja South Park pyörähtävät käyntiin aina alusta uudestaan, kun kaikki olemassa olevat jaksot on esitetty. 

Tv-sarjoja esitetään erilaisella tahdilla: jakso/viikko tai useita jaksoja/päivä. Viikonloppuisin tulee sarjamaratoneja, joissa esitetään esimerkiksi yhden sarjan kokonaisen tuotantokauden kaikki jaksot peräperää. Uusintoja ja pikauusintoja tulee paljon, mm. tv-sarjoista saatetaan esittää esimerkiksi aamupäivällä 1-2 jaksoa ja jaksot uusitaan myöhemmin saman vuorokauden aikana, joskus jopa useampaan kertaan.

Yleensä etenkin englanninkielisiin ohjelmiin on kaukosäätimestä valittavissa tekstitys tai dubbaus. Yleensä viittaa siihen, että tuoreeltaan esitetyissä ohjelmissa on usein vaihtoehtona ensimmäisellä esityskerralla pelkkä dubbaus ja päivien tai viikkojen kuluttua uusintakierroksella on saatavilla myös tekstitys. Sitä, onko ohjelma dubattu vai tekstitetty, ei ainakaan meidän televisiomme sähköinen ohjelmaopas osaa kertoa etukäteistiedoissa. Niin halutessaan on kuitenkin mahdollista seurata esimerkiksi yhdysvaltalaisia tai brittiläisiä tosi-tv -ohjelmia brasilian portugaliksi dubattuina.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Jalkapallosta

Tuoreella FIFAn ranking-listalla Brasilia on ykkösenä (ja Suomi pudonnut sijalle 108). Jalkapallon merkitys täällä on suuri – sen tietävät varmasti myös ne, jotka eivät mitään muuta Brasiliasta tiedä.  Meillä on katsottavissa vuokaemännän hankkimassa kanavapaketissa 8 urheilukanavaa. Joka päivä yhdellä tai useammalla kanavalla tulee jalkapalloa, useimmiten samanaikaisesti. Brasilialaisjoukkueiden otteluiden lisäksi pääsee katsomaan futista muualta Etelä-Amerikasta, Yhdysvalloista ja Euroopasta. Viikonloppuisin tuntuu urheilu- ja osin myös uutiskanavilta tulevan pelkkää jalkapalloa.

Kaikki brasilialaiset eivät tietystikään seuraa jalkapalloa, eivätkä ole valinneet itselleen suosikkiseuraa. Toisenlaisiakin esimerkkejä on: portugalin opettajamme professor Antonio piti meille eräällä tunnilla pitkän monologin siitä, miten monta kertaa Brasilia on ollut voittaja – tai moraalinen voittaja – futiksen MM-kisoissa. Antonio ei kuitenkaan pidä itseään jalkapallointoilijana. Vertailukohtana hänellä on poikansa, joka seuraa kuulemma yleensä kahta futismatsia yhtä aikaa, toista televisiosta ja toista verkkolähetyksenä.

Portugalin kursseja järjestävän kielikoulun omistaja (Pierre) vastaa stereotyyppistä käsitystäni brasilialaisesta jalkapallofanista. Pierre kannattaa intohimoisesti campinaslaista jalkapalloseura Ponte Pretaa ja kertoo koulullakin ohimennessään aina suosikkijoukkueensa viimeisimmän matsin tuloksen.

Brasilian valtakunnallisten jalkapallosarjojen ollessa tauolla pelataan osavaltiomestaruuksista. Pierren jalkapalloinnostus nousi vielä muutaman tason korkeammalle, kun Ponte Preta eteni 40 vuoden tauon jälkeen Sao Paulon osavaltiosarjassa loppuotteluun. Tänäkin vuonna – kuten myös edellisellä kerralla 1977 – loppuottelussa oli vastassa Corinthias. Corinthias on menestyksekäs suurseura, jolla on eniten osavaltiomestaruuksia.  

Loppuottelu oli kaksiosainen, ensimmäisenä oli Ponte Pretan kotiottelu 30.4.2017. Vilkkaimmissa risteyksissä on täällä aina monenlaisia kaupustelijoita, myynnissä on vettä, latureita, sateenvarjoja ja ties mitä. Pari päivää ennen matsia risteyskaupustelijoilla alkoi olla myynnissä lähes yksinomaan Ponte Preta -paitoja. Pierre, joka ei ollut onnistunut saamaan lippua matsiin, vinkkasi meillekin, miltä tv-kanavalta matsia voisi seurata.

Ponte Preta hävisi kotonaan 0-3. Tv-kuvaaja poimi katsomosta ehkä epätoivoisimman näköisiä kannattajia. Pierre jaksoi uskoa siihen, että toisessa matsissa Ponte Preta tekee ihmeen. Usko ei riittänyt: Jälkimmäinen matsi 7.5.2017 päättyi 1-1 ja Corinthias voitti (taas) osavaltiomestaruuden. Pierren mukaan pelkästään Ponte Pretan eteneminen loppuotteluun oli itsessään tärkeää.

Valtakunnalliset jalkapallosarjat käynnistyivät taas toukokuun puolivälissä. Campinasin kolmesta jalkapallojoukkueesta korkeimmalla sarjatasolla (série A) pelaava Ponte Preta on tällä hetkellä sijalla 11.