Viime viikon loppupuolella lämpötila oli kolmenkymmenen plusasteen tuntumassa. Lauantaina ukkostikin sitten lähes koko päivän. Sunnuntai oli tasaisen harmaa ja sateinen, mutta melko lämmin.
Maanantaina tuli takatalvi.
Olimme seuranneet hieman hämmentyneenä sääkarttoja ja -ennusteita ja miettineet. voisiko lämpötilassa todella tapahtua tuollainen lasku. Pakko oli alkaa uskoa, kun maanantain kylmyydestä varoitettiin viikonloppuna etukäteen paikallismediassa.
Jo maanantain vastainen yö oli melko kylmä, lämpötila oli noin kymmenen astetta. Maanantaina päivän ylin lämpötila oli +16 astetta. Kotonakin huomasi helposti sään viilennneen. Hätäisimmät paikalliset olivat puolestaan jo sitä mieltä, että talvi tosiaan taitaa tulla takaisin.
Hätäily oli onneksi turhaa: tiistaina lämpötila oli +22. Ensi viikon sääennusteen mukaan kylmintä tulee olemaan keskiviikkona, vain +23.
perjantai 26. elokuuta 2016
perjantai 19. elokuuta 2016
Muuttokuorma saapui!
Blogi oli tauolla Suomen-reissumme ajan. Palasimme Campinasiin tiistai-iltana ja eilisaamuna saapui toukokuusta asti matkalla ollut muuttokuormammekin.
Reilut kuusi ja puoli vuotta sitten seisoin lumimyrskyssä Glomfjordissa kotimme ovella vastaanottamassa rekkalastillisen tavaroitamme. Minun oli vaikea ymmärtää muuttomiesten puhumaa norjaa ja heidän yhtä vaikea ymmärtää minun ruotsinkieltäni. Muuttolaatikoiden kantaminen asuntoon tuntui kestävän tuntikausia ja laatikoiden tyhjentäminen vei päiviä.
Nyt katselin parvekkeelta, kun muuttomiehet liki +30 asteen lämpötilassa nostelivat autosta muutaman muuttolaatikkomme. Muuttomiehet ja minä keskustelimme hyvin vähän portugaliksi ja hyvin paljon elekielellä. Muuttolaatikoiden purkaminen, tavaroiden kantaminen oikeisiin paikkoihin, aurinkotuoliemme kokoaminen sekä pahvilaatikoiden poisvienti sujui tästä huolimatta heiltä ongelmitta. Koko homma vei aikaa kolme varttia.

Tilaa:
Kommentit (Atom)