Ajolupa

Monista käytännön asioista täällä on yhtä monta mielipidettä kuin puhujaa. Eräs tällainen asia on paikallinen ajolupa. Käsitykset siitä, kuinka pitkään Jyri voi ajella täällä suomalaisella ajokortilla vaihtelevat melkoisesti. Ainoa asia, mistä kaikki puhujat ovat olleet yhtä mieltä on se, ettei paikallista ajolupaa voi hakea, jollei ole saanut paikallisia henkilöpapereita.

Ajolupan hakemista varten on käytävä lääkärintarkastuksessa sekä psykologisissa testeissä. Henkilöllisyystodistuksen pitkittyneen odottelun takia Jyri joutui perumaan varatun ajan lääkärintarkastukseen. Koko prosessi siirtyi eteenpäin liki kahdella viikolla jo tässä vaiheessa. Lääkärintarkastuksen jälkeen oli varattava aika psykologisiin testeihin; se järjestyi onneksi melko nopeasti.

Nyt on jäljellä enää ajoluvan odottelu. Keskustelijasta riippuen ajoluvan tulo kestää erilaisia kuukausimääriä. Kuukaudessa kukaan ei kuitenkaan usko sen tulevan.  

Puhelinliittymän hankinta (ja kaasulasku)

Henkilökorttien saamisen jälkeen pääsin hankkimaan paikallista puhelinliittymää. Olin selvittänyt etukäteen suositellun operaattorin verkkosivuilta erilaisten liittymäpakettien eroja. Kännykän hinta määräytyy täällä sen mukaan, millaisen liittymän valitsee. Eniten kännykästä joutuu maksamaan pre paid -liittymässä. Tietyt kännykkämallit olisi puolestaan saanut ilmaiseksi suurimman määrän puheminuutteja, tekstareita ja nettisurffailua sisältävässä liittymässä.

Saamani ohjeistuksen mukaan otin mukaan operaattorin liikkeeseen kirjeen, jossa näkyy nimeni ja Brasilian osoitteeni. Varmuuden vuoksi Jyri otti mukaan nimellään tulleen kaasulaskun. Näiden lisäksi mukana olivat tietysti upouudet henkilöllisyystodistukset, passi ja poliisilaitokselta saatu yksi täällä asumiseemme liittyvä todistus.

Liikkeestä löytyi onneksi englantia suhteellisen hyvin puhuva myyjä. Aivan ensiksi, ennenkuin päästiin keskustelemaan liittymästä tai puhelinmallista, myyjä halusi nähdä brasilialaisen henkilöllisyystodistukseni sekä kirjallisen todisteen asumisestani Brasiliassa.

Ainoa tänne saamani kirjeposti on tullut Kelalta. Myyjä tutki Kelan suomenkielistä kirjettä pitkään ja kävi neuvonpitoa kahden muun myyjän kanssa. Lopputulos: kirje ei kelvannut todisteeksi asumisestani täällä huolimatta Campinasin asuinosoitteesta, nimestäni ja suomalaisesta henkilötunnuksestani. Pahoitellen myyjä totesi, että asuinpaikkatodistuksena olevan kirjeen olisi pitänyt a) olla lasku ja b) portugalinkielinen.

Jyri otti taskustaan kaasulaskun ja myyjän ilme kirkastui. Minulle ojennettiin takaisin Kelan kirje ja henkilökorttini, Jyri antoi kaasulaskun ja omat henkilöpaperinsa myyjälle. Sopimus saatiin tehtyä ja nyt minulla on brasilialainen puhelinliittymä - aviomieheni nimissä.

Henkilökortit hallussa

Heti tänne muutettuamme kävimme poliisiasemalla laittamassa henkilöpaperien hakemuksen vireille.
Saimme tuolloin A4-kokoisen tilapäisen henkilöllisyystodistuksen ja varsinaisen, muovisen kortin piti tulla meille kolmen kuukauden kuluttua, syyskuun alussa. Elokuun lopulla tulikin tieto siitä, että kortit olisivat tulossa postissa (Jyrin työpaikalle, tietysti) 2.9. perjantaina.

Tietoa ja kortteja oltiin odotettu: Tilapäisillä paperisilla henkilöllisyystodistuksilla ei voinut esimerkiksi mennä hankkimaan minulle paikallista puhelinliittymää, eikä Jyri  saanut paikallista ajolupaa. Minun olikin tarkoitus mennä heti lauantaina hankkimaan paikallinen kännykkäliittymä ja Jyrillä oli maanantaiksi varattuna aika ajoluvan saamiseen vaadittavaan lääkärintarkastukseen.

Kortit eivät tulleet perjantain postissa.

Viikonlopun aikana ehdimme miettiä, minne korttimme olivat joutuneet ja vaihtoehtoja jatkolle. Olisiko edessä jopa koko hakuprosessin uusiminen alusta asti? Korttien karkumatka päättyi onneksi lyhyeen ja saimme ne muutaman päivän kuluessa. Meikäläinen odotteli puhelimenhankintaa viikon verran pidempään, Jyrin ajoluvan hankintaan liittyvä lääkärintarkastus siirtyi eteenpäin puolestaan liki kahdella viikolla.  

Kansallispäivä

Eilen oli Brasilian kansallispäivä. Kansallispäivä ei näkynyt meidän asuinalueellamme millään tavalla. Kansallispäivä on vapaapäivä - liikenteen ja jalankulkijoiden vähyydestä olisikin voinut päätellä, että kyse on erikoisemmasta keskiviikko-päivästä. Myös lähes kaikki lähistön ravintolat olivat kiinni. Ostoskeskukset ja ruokakaupat olivat toisaalta auki lähes normaalin sunnuntain tapaan.

Kansallispäivää oli vaikea havaita tv-ohjelmistakaan. Paikalliset uutiskanavat eivät asiaa erityisesti painottaneet. Muutama päivä sitten oli tosin tullut monituntinen suora lähetys New Yorkista Brasilian kansallispäivän (ennakko)juhlinnasta. Jotain vinkkejä oli siis saatu. Ja mainittiinhan kansallispäivä eilen illalla sentään Rion paralympialaisten avajaispuheessa.

 

Elokuvissa

Päätimme käydä lauantaina elokuvissa. Etsin etukäteen leffateatterin verkkosivuilta tiedon elokuvista, esitysajoista ja tietysti tärkeimmästä eli onko elokuva dubattu vai tekstitetty. Päädyimme Woody Allenin uusimpaan, joka meni lauantaina klo 15.30.

Asioimiseen on oppinut täällä varamaan aikaa. Suurin syy on tietysti kielitaidottomus, jonka vuoksi yksinkertaisestakin ostostapahtumasta kehkeytyy helposti hyvin haasteellinen. Lähdimme siis hyvissä ajoin ostoskeskukseen, jossa leffateatteri sijaitsee. Ajatuksena oli ensin käydä ostamassa leffaliput, sen jälkeen tehdä muita ostoksia ja ehkä käydä myös kevyellä lounaalla. 

Lippukassajono oli melko pitkä, mutta eteni sangen sujuvasti. Ennenkuin vuoromme tuli, olimme ehtineet nähdä Cafe Societyn esityssalin numeron monitoreista. Monitoreissa ei valitettavasti ollut tietoa siitä, kuinka monta paikkaa oli jäljellä.

Kun vuoromme tuli, tervehdin lippumyyjää ja kerroin portugaliksi, mihin esitykseen haluamme kaksi lippua. Myyjä vastasi pitkällä repliikillä, josta tunnistin ainoastaan kieltosanan (não). Myyntitapahtuma ei edennyt sen jälkeen lainkaan. Myyjä tuijotti meitä ja me myyjää. Jyri yritti uudestaan lipputilaustamme portugaliksi ja myyjä vastasi uudestaan pitkällä repliikillä. Olin tunnistavinani kieltosanan lisäksi toisenkin sanan (aqui = täällä). Myyjä ei puhunut sanaakaan englantia. Hän yritti saada apua toisilta lipunmyyjiltä, mutta kaikki olivat varattuja. Olimme aikeissa luovuttaa.

- Do you need help? Is there a problem? kysyi takanmme lippujonossa ollut brasilialainen nainen, joka nyt oli tullut lähemmäksi meitä.

Kerroimme, ettemme ymmärtäneet, miksei lipunosto onnistu.

Tulkiksemme ryhtynyt nainen sai hyvin nopeasti selville, mistä oli kyse. Vaikka Cafe Society näkyi tämän leffateatterin monitoreissa kohdassa sali 10, tuo sali sijaitsi itse asiassa toisessa paikassa, kauppakeskuksen uudemmassa osassa. Liput olisi voitu kyllä ostaa tästäkin, mutta lipunmyyjä oli yrittänyt saada meidät ymmärtämään, ettei näytös olisi missään näistä saleista. Olimme kyllä siis ymmärtäneet kaksi avainsanaa (ei; täällä). 

Tulkkimme oli liikkeellä tyttärensä ja miehensä kanssa. (He olivat menossa katsomaan Lemmikkien salaista elämää.) Tulkki ehdotti, että he voisivat opastaa meidät oikeaan paikkaan ostettuaan ensin itse  liput. Kun perhe oli saanut lippunsa, kättelimme toisiamme. Sen jälkeen kävelimme perheen kanssa pitkin kauppakeskuksen käytäviä ja nousimme lopulta yhden kerroksen ylöspäin oikeaan paikkaan. (Vaikka naishenkilö oli kertonut, että heillä oli tieto salin sijainnista, hekin joutuivat matkan varrella kerran varmistamaan sijainnin eräältä kauppakeskuksen työntekijältä.)  Kävellessämme ehdimme jutella niitä-näitä, mm. portugalin kielen vaikeudesta. 

Päästyämme perille oikeaan elokuvateatteriin perhe vielä jäi varmistamaan, että saimme liput ostettua. Lopuksi taas kättelimme. Me kiittelimme vuolaasti avusta ja kaikki toivottivat toisilleen hyvää päivänjatkoa. Perheen poistuttua jo näköpiiristä seisoskelimme Jyrin kanssa vielä hetken lievästi hämmästyneinä elokuvateatterin aulassa.